keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

HANDMADE WITH LOVE...











Hei vaan, tiedättekö, en ehtinyt edes vastaamaan kommenteihinne, mutta olen lukenut ne jo pariin kertaan läpi ja monet kiitokset teille ja kiitos myös KAIKILLE teille ihanille lukijoille; uusille ja vanhoille, koska te teette tästä hommasta tekemisen arvoista! <3

Minua suorastaan hävettää toistaa itseäni joka postauksessa, mutta jotenkin minulla on niin paljon tekemistä juuri nyt, ettei aika tahdo millään riittää tai sitten olen tullut siihen ikään, että tekemisiin menee tupla-aika verrattuna mitä olisi mennyt esim. kymmenen vuotta sitten...en tiedä.
No, mutta kuten jo kerroin kävin hakemassa loput keramiikka-astioiden mallikappaleet eilen ja huomasin, että siellä oli paljon hyvin samantyylisiä vähän erikoisia kulhoja...olin aina vain lähettänyt uusia ohjeita ja mittoja, mitä haluaisin ja tämä ihana keraamikko on tehnyt toiveitteni mukaisesti kaikista mallikappaleet, vaikka ne olivat lähes identtisiä. En tietenkään voi ottaa kaikkia, vaan nyt minun on valittava mallisto ja joitakin malleja hiotaan vielä. Sain myös muutaman harmaan, joten mietin tässä otanko siitä joitakin kappaleita. Valkoinen on kuitenkin pääväri. Toiselta pajalta tulee sitten raidalliset ja kuviolliset.

Rakastan itse astioita ja kuten olen täällä aikaisemmin sanonut, että astiat ovat minulle sama asia, kuin jollekin toiselle naiselle ovat kengät tai laukut. Näitä astioita olen etsinyt, mutten ole löytänyt. 
Suunnittelu tapahtuu niin, että mietin aluksi mitä haluaisin omaan käyttööni. Lueskelen sisustuskirjoja, katselen lehtiä, luen blogeja, hahmottelen paperille ja imen inspiraatiota joka puolelta. Kun esimerkiksi näen jotakin kaunista, mietin voisiko sen toteuttaa ja tehdä ehkä vielä hiukan paremman version. 
Luonnostelimme myös yhdessä keraamikon kanssa ja istuin lopulta heidän olohuoneessaan hänen ja hänen vaimonsa seurassa syöden suklaata...
no mutta tässä otin muutamia kuvia kaikenmaailman kipoista, kupeista ja kulhoista, sekä pulloista. Katsotaan mikä jää ja mikä lähtee...
Huomenna aloitamme VAPPUBRUNSSIN ystäviemme talolla, meitä on viisi pariskuntaa ja liuta lapsia, sekä nuoria. Kaksi pariskuntaa ovat minulle ennestään vieraita, mutta siinähän sitä on aikaa tutustua...jokatapauksessa mukavat juhlat tiedossa ja ihana isäntäpari!!!
HYVÄÄ VAPPUA!!
XX Päivi

27 kommenttia:

  1. Niin kauniita astioita! Ottaisin noista jokaisen kotiini. Tykkään juuri tuosta yksivärisyydestä ja näen jo silmissäni, miten ihania servettejä noihin voi yhdistää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos Krisse, mielestäni se kaikkein konstailematon on paras astioissa, ajaton ja kaunis, mutta jotta astioihin saadaan vähän lämpöä, on mietittävä kuitenkin muotoja ja tietysti jo ihan esteettisyydenkin vuoksi :-)) Siis yksinkertainen on kaunista pienillä höysteillä...
      XX

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos, nyt vähän huono olo täällä ja pitäisi lähteä ajamaan monen tunnin matkaa ihan bisnesmielessä miehen kanssa :-(( Päätettiin sitten olla kylässä 12 tuntia... yhdestä yhteen... oli kyllä mukavaa :-))
      XX

      Poista
  3. Kauniita - lasimaljakon ainakin haluaisin kotiuttaa meille :)
    Mukavaa vappua.

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Mukavaahan tämä on, kun näin vanhemmalla iällä iso haave toteutui ja harrastuksesta tuli vihdoinkin työ ... :-)) Vappuaattona täällä oli ihana ilma, parikymmentä astetta lämmintä.
      XX

      Poista
  5. Kävin kurkkimassa. Noi astiat on siis niin... ♥ Hienoja ostoksia teit reissulta, tuo mekko vallan vei sydämeni, ihana!
    Mukavaa vapunpäivää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet kiitokset Tiina, olen enemmän farkku - kuin mekkoihminen, mutta kyllähän naisella on hameita oltava, ainakin muutama :-))
      XX

      Poista
  6. Vau, upeita kaikki - ihan kaikki.

    VastaaPoista
  7. Aivan ihania! Tarpeeksi yksinkertaisia, maanläheisiä, pikkuisen rosoisia! Juuri sellainen perusastiasto arkeen ja juhlaan. Joko hehkutin tarpeeksi? :)
    Ihanaa vappubrunssia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Nonna ja kiitos, nyt tuli kyllä tarpeeksi hehkutusta :-))
      XX

      Poista
  8. Onpa tosi kauniita ja onnistuneita muotoja! Oletsä sitten vaan niin taitava suunnittelija :)

    Me tässä istutaan vielä aamukahvilla ja kohta puoliin lähdetään myös brunssille. Pakkaan mascarponejuustokakun ja kuplivaa juomaa laukkuun. Hauskaa vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanna, voin sanoa, ettei tuohon kovin kummallisia taitoja tarvita :-)) ...jokuhan ne kupit ja kulhot on jo keksinyt, tarvitaan vain pikku viilausta. Kuulostaa nuo teidän vappueväänne niin herkullisilta.
      XX

      Poista
  9. Aivan ihanat astiat!
    Ottaisin meille nuo kuljuen.;) Ja itseasiassa me kyllä tarvitaankin uusia astioita.
    Hyvää Vappua! :)

    VastaaPoista
  10. Valkoisen vannoutuneena ystävänä hurmaannuin harmaasta mukista…..kuin kiillotettua betonia. Voi kun on keväiset herkut, parsat ja raparperi. Hauskaa Vappua!
    Leena

    VastaaPoista
  11. Ihania!♡ Tiedän kyllä yhden joka joutuu päivittämään taas omaa astia kokoelmaansa ;)
    Haleja! Ihanaa vappupäivää sinne!!♡♡♡

    VastaaPoista
  12. Kauniita astioita, tahdon näitä omaan kaappiini.... Oikein mukavaa vappubrunssia toivottavasti teillä on siellä lämpimämpää kuin meillä. / t. Helena :))

    VastaaPoista
  13. Hi Paivi...just had to smile about things being different 10 years ago...funny thing , I noticed that , too !!!
    Love the dishes , clean silhouette , basic colors...perfect .
    compliments from rainy Canada Ellen

    VastaaPoista
  14. Täydellistä! Valkoinen näyttää valkoiselta ja tuo harmaa on erittäin onnistunut myös. Kiva Collection.

    VastaaPoista
  15. Taisi tulla taas lisää hankittavaa ;-) Pitäisi vanhatkin vielä saada roudattua tänne Suomesta!

    VastaaPoista
  16. Ovat niin hurmaavia nuo astiat , pullot aivan sulosia :) p.s. kuvat upeita!

    VastaaPoista
  17. Ihania astiota ja niin kaunitta kuvia!!

    VastaaPoista
  18. KIITOS, KIITOS kommenteistanne / THANK YOU so much for your comments!!
    XX Paivi

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...