I THOUGHT I HAVE FORGOTTEN...

 Hei

''Ja jonkun kauan sitten unohtuneen tunsin liikkuttavan minua,

kun olohuoneen sohvaan juutuin katselemaan noita kuvia...''

Jäin katselemaan kuvia vuosien takaa, en suinkaan sohvalle, vaan yläkertaamme Matildan huoneeseen.

Muistan kuinka asuessamme Thaimaassa saatoimme lähteä ajamaan lasten kanssa sunnuntaisin kohti läheistä kaupunkia. Soitimme Mamban cd:tä täysillä koti-ikävän kourissa ja lauloimme mukana. 

Axel pienenä poikana mietti mistä Noita-kuvista (...juutuin katselemaan noita kuvia) oli kysymys ja oliko kyseessä pääsiäisnoidat vai jotkut muut :-))

Tuli mieleen kaikki automatkat Kaakkois-Aasiassa asuessamme, kun ajoimme pitkiäkin matkoja esim. rantalomille ja

kuinka takapenkillä ei toisen varhaisteini-ikäisen jalka saanut koskettaakaan vieressä istuvan toisen samanlaisen jalkaa, tai muuten nousi mekkala... :-))

Tai kuinka automatkoilla leikimme kirjainleikkiä lasten ollessa pieniä siten, että tietyllä kirjaimella alkavia eläimiä piti kunkin vuorollaan luetella.

Muistan aina, kun Aino-Kaisa antoi vinkkejä K-kirjaimella alkavasta eläimestä: ''Pitkä, karvaton, kiemurtelee''... ja reipas pikkuveli siihen kirkkaalla äänellä antoi vastaukseksi: ''Piikkisika''. 

Tämä on meillä vieläkin sellainen lentävä lause ja nyt 25-vuotias pikku-veli on kuullut kyseisen ''piikkisika'' jutun kymmeniä kertoja...

Monia hauskoja juttuja tuli mieleen ja kuvia katsoessani

muistan tarkkaan missä ne on otettu ja miksi juuri silloin olemme asettuneet kuvattavaksi...

(Vuosien saatossa on moni asia muuttunut, niinkuin nyt hiusten väri, olin tumma ja tu...ja tunteellinen, kunnes melko nuorena hiukseni harmaantuivat ja minusta tulikin sitten blondi ja 
blondina on ollutkin oikein hauskaa :-))

Oikein hyvää alkavaa viikkoa

XX Päivi

IMPORTANT THINGS

 Mietin pitkään kuinka tekisin tämän päivityksen,

vieraillessani muutamissa blogeissa oli useissa niistä käsitelty tätä samaa aihetta, aina tietysti jokaisen henkilökohtaisella tyylillä.

Johtoajatus on kuitenkin se, että miten osaisi nähdä paremmin ne asiat, jotka elämässä ovat hyvin ja osaisi vielä arvostaakin niitä...

niitä ihan pienimpiäkin asioita, joista kuitenkin lopulta muodostuu se iso kuva.

Kuinka voin luoda ympärilleni myönteistä tunnelmaa, luoda hyvää oloa  kannustamalla, auttamalla ja olemalla ystävällinen. Kaiken lisäksi kaikki tämähän palautuu minulle itselleni moninkertaisesti.

Miten muistan olla kiitollinen minulle itsestäänselvistä asioista.

Niin miten...

Muistelen aikaa taaksepäin samalla katsoen kuitenkin eteenpäin. Muistan ne hetket, kun lapset olivat pieniä ja välillä väsytti, kuinka pienet sormet kietoituivat omieni ympärille ja lapsen itkusta märkä poski kosketti kasvojani ja sielussa läikähti; miten pieni ihminen voikaan tarvita minua, aikuista.

Mietin millaiseksi muodostuu lapsieni elämä ja mitä me vanhempina olemme jättäneet heille perinnöksi.

Toivottavasti postiivisen ja rohkean mielen, sekä terveen itseluottamuksen.

En tekisi mitään toisin,

elämä ei todellakaan aina ole ollut täydellistä, eikä edes lähelläkään sitä, mutta siinä on ollut kuitenkin paljon onnellisuutta, iloa, ylpeyden aiheita,sekä rohkeita irtiottoja.

En vaihtaisi askeltakaan, 

eikö se ole jo merkki hyvästä elämästä, 

juuri siitä minulle merkityksellisestä.

Pyritään siihen,

että emme vertaisi itseämme toisiin, olemme hyviä juuri sellaisina kuin olemme.

On muistettava järjestää omaa aikaa, varsinkin pikkulasten vanhempina tai omien vanhempien hoivaajina.

Pidetään aina välillä hauskaa,

iloitaan yhdessä muiden kanssa.

Painetaan mieleen ihanat hetket elämässä ja 

nautitaan uusista kokemuksista ja paikoista.

Huolehditaan itsestämme ja toisista,

vaalitaan parisuhdetta ja pidetään ystävyydestä hyvää huolta. 

Ei unohdeta pieniä asioita, vaan nautitaan myös arjesta.

Unelmoidaan

ja muistetaan olla kiitollisia jokaisesta päivästä.

XX Päivi