Muistelen äitiäni, joka menehtyi syöpään melko tarkkaan tasan 17 vuotta sitten.
Valokuvissa ovat äitini ja minä, minä olen tuossa pienessä kuvassa niihin aikoihin, kun äitini sairastui ensimmäisen kerran syöpään.
Hänellä oli rintasyöpä ja toinen rinta poistettiin, olin silloin 17-vuotias ja muistan sen selvästi.
En oikein ymmärtänyt, että äitini saattaisi kuolla,
ennenkuin näin hänet leikkauksen jälkeen sairaalassa ja olin kauhuissani.
Lapsuudessani pelkäsin usein, että äidille tapahtuu jotakin.
Kun hän lähti kauppaan, tarkistin, että ''tulethan pian takaisin''.
(Kuvassa äitini muuten taitaa istua junassa Amsterdamissa joskus 60-uvun puolivälissä.)
Mitä voisinn sanoa hänestä.
Hän oli auttavainen, positiivinen, kannustava ja äärimmäisen rakastava.
Meillä halattiin paljon. Hän myös takoi minuun hyvää itsetuntoa.
Puhuimme paljon asioista ja kerroin hänelle, joskus ehkä liikaakin,
omista asioistani.
Hän suri suuresti surustani
ja iloitsi isosti onnestani.
Myöhemmin, kun minulla oli jo lapsia, olimme myös hyvät ystävät ja soittelimme toisillemme lähes päivittäin.
Ihailin äitiäni monella tapaa.
Hän oli loistava piirtäjä, sekä kätevä käsistään.
Hänen käsissään syntyivät ihanat mekot ja upeat kirjoneuleet.
Äitini rakasti marjastamista ja sienestämistä, leipomista ja ruuanlaittoa. Isäni opetti aikoinaan nuorikkonsa leipomaan ja laittamaan ruokaa.
Hän oli myöskin erittäin lapsirakas ja auttoi lasteni hoidossa suuresti.
(Kuvassa oleva lyikynäpiirrustus on ajalta kun äitini oli nuori neitokainen.)
Hän sairastui uudelleen rintasyöpään parikymmentä vuotta ensimmäisen sairastumisensa jälkeen.
Isäni oli juuri kuollut ja minä, ainoa lapsi, asuin Kaakkois-Aasiassa kaukana. Tunnen syyllisyyttä vieläkin. Äitini olisi tarvinnut minua,
vaikka hän puhelimessa aina sanoi, että minun pitää olla perheeni kanssa, eikä huolehtia hänestä.
Muutaman kerran lensin Suomeen lyhyellä varoitusajalla,
kun oireet viittasivat taudin pahenemiseen.
Loppuaikoina kirjoittelin hänelle fakseja sairaalaan ja hoitajat lukivat hänelle kirjeeni ja kuulumisemme.
En ollut paikalla, kun hän nukkui pois.
Hän oli äideistä parhain.
Jos äitisi on elossa,
käy hänen luonaan ja kerro
hänelle miten tärkeä ihminen hän on.
Tiedän toki, että äiti-tytär suhteitakin on erilaisia
ja joskushan ne eivät ole niitä helpoimpia.
Minusta olisi tärkeää, että asioista voisi puhua.
Kannattaa ainakin yrittää, ennenkuin on liian myöhäistä.
Jokainen äiti on tavallisesti riittävän hyvä ja täysin ainutlaatuinen.
Äidin sydämessä on myös tilaa muillekin kuin omille lapsille.
Äidit ajattelevat ensin lapsiaan ja vasta sitten itseään.
Hyvää viikon jatkoa.
XX Päivi
