sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

SNEAK PEEK












Hei,

kuvat todistavat, että nyt tällä emännällä pukkaa kiirettä. Olen niin levoton sielu ja muutoksia on saatava elämään vaikka millä väännöllä ja sitten alkaa aina tapahtumaan, kuten nyt tämä kaupan muuttaminen uusiin tiloihin.

Remontti ei tietenkään mennyt niinkuin Strömsössä ja itku herahti jo silmään muutaman kerran, mutta mitä sitä menneitä muistelemaan.
Nyt olen raahannut kamaa autotallistamme (jonne tilaukset tuleet, kun vanha kauppa jo suljettu) ja ajaa pörisyttänyt edestakaisin Kattilalaakson ja Mankkaan väliä välillä niin, että tavarapinot ovat olleet kaatua niskaani autossa.

Tämä uuden liikkeen sisustaminen on se paras juttu, huisin hauskaa. Minulla olisi vielä paljon maalattavaakin, mutten tahdo millään malttaa, kun asettelen jo kahvikupit valmiiksi pikku-pöydille...:)

Kaupan avajaisia päästäänkin sitten viettämään elokuun puolen välin tietämissä. Olen aika onnellinen.
Sitäpaitsi, nyt en ole kauppani kanssa yksin vieraassa ympäristössä, sillä vieressä on kaksi huisin hienoa lifestyleliikettä lisäkseni, niin että voin sanoa päässeeni hienoon seuraan.

Muutoksia on muutenkin tiedossa tässä minun elämässäni.
Meidän toinen kotimme Varsovassa muuttaa Suomeen, eli mieheni pääkallopaikka muuttuu Puolasta tänne Espooseen, lisäksi toiseksi nuorimmaisemme pääsi opiskelimaan kauppatieteitä Hankkenille ja päätti samassa rytäkässä muuttaa omilleen, joten tämä minun ''talonmieheni'' oman mieheni poissaolessa on sanoutunut irti ruohonleikkuusta, lumitöistä jne. täällä Kattilalaaksossa.

Matilda sitten sai IB-diplomin jenkkikoulusta Varsovasta ja pääsi opiskelemaan psykologiaa Amsterdamiin, joten tyttö pitäisi muuttaa sinne (tämä äippä saa uuden kiintokohdan Amsterdamista :))

No, muutostahan minä olen kaivannut, joten sitä pukkaa nyt oikein kunnolla...

Niin ja nuo suloiset ketunpojat ovat liikkeemme ulkopuolelta, kesyjä kuin kissat ja käyskentelevät GardenLiving- viherlifestyleliikkeen pihalla, joka tulee hiukan olemaan minunkin pihani elokuusta alkaen.

Nyt minulla on kiire lentokentälle, sillä olen lähdössä ystäväni Annan luokse...Visby kutsuu.

Ihanaa viikkoa!!

XX Päivi
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...