Hei,
minulla alkaa nyt sellainen ''sarja'' täällä blogissani kuin ''WHO AM I''Pyydän aina silloin tällöin eri-ikäisiä ja eri elämäntilanteessa olevia naisia kertomaan hiukan itsestään, joko omassa kotonaan, meillä, siis minun kotonani tai jossakin kahvilassa.
Postauksissa ei ole valitettavasti mitään logiikkaa, vaan niitä tulee sitä mukaa kun saan juttuja tehtyä.
Postauksissa ei ole valitettavasti mitään logiikkaa, vaan niitä tulee sitä mukaa kun saan juttuja tehtyä.
Ensimmäisenä on ihana Maarit, jonka luona käväisin tässä joitakin viikkoja sitten.
Tämän nuorekkaan naisen elämä on muuttunut melkoisesti, sillä hän on jäänyt äskettäin pois vakituisesta työstään kosmetiikkamaailmassa Lumenelta.
Työkseen hän suunnitteli ja ideoi meikkejä, sekä värejä ja myöskin tuotepakkauksia. Monet sävyt ovat saaneet nimensä Maaritin ''kynästä''. Kuulostaa mielenkiintoiselta, ainakin minusta.
Maarit asuu miehensä kanssa Espoossa, kauniissa omakotitalossa.
Kaksi aikuista lasta asuvat omillaan ja hän on tällä hetkellä yhden lapsen isoäiti (kukapa uskoisi) ja pian tuplaisoäiti.
Minulla on tässä viisi kysymystä, joihin halusin kuulla vastauksen.
1. Mikä on ajankohtaista elämässäsi?
''Nyt uutena asiana elämässä on tietynlainen vapaus ja aikaa tehdä erilaisia asioita, joista nauttii ilman sen kummempia aikatauluja''.
Maarit on äskettäin ryhtynyt bloggaamaan. Sopusointuja niminen blogi sai alkunsa. (Käykäähän tutustumassa, sinne pääse TÄÄLTÄ ). Blogin kirjoittaminen ja valokuvaaminen on ollut antoisaa ja hän kertookin kulkevansa nyt enemmän''silmät auki''
aistiakseen maiseman, sekä valon aivan eritavalla.
2. Mikä tekee sinut onnelliseksi?
''On tärkeää, että perhe on lähellä;
mies, omat vanhemmat, lapset ja lapsenlapset.''
3. Mistä haaveilet?
'' Haaveilen näkeväni kirsikkapuiden kukkivan Japanissa
ja Laventelien Etelä-Ranskassa''.
4. Millainen pukeutuja olet?
Vastaus tulee nopeasti:
''Farkut ja valkoinen paita'' :-))
(Kuvissa Maaritilla on muuten kaupaltani ostetut farkut ja paita...)
Tyyli on ajaton, mutta kuitenkin trendikäs ja tietysti naisellinen.
Merimiesraidat, kashmir, silkkipaidat...
Asusteet ovat tärkeitä ja käsilaukut varsinkin ihastuttavat.
Korut ja huivit kuuluvat osana pukeutumiseen.
5. Millainen sisustaja olet?
Kodissa on hyvä olla kerrostumia; aarteita ja muistoja,
vanhaa, sekä uutta.
Lampuilla, matoilla, sekä tyynyillä saa helposti uusittua sisustusta.
Maarit kertoo veivaavansa esineitä paikasta toiseen,
kun yksi tavara vaihtaa paikkaa, syntyy siitä helposti ketjureaktio,
jolloin useampi esine löytää uuden paikan tässä klassisen kauniissa kodissa.Hymyilyttää täällä, sillä se kuulostaa jopa pelottavan tutulta.
Kiitos Maarit, että päästit minut kurkistamaan
kauniiseen kotiinne ja että olen saanut tutustua sinuun.
Ensi kerralla WHO AM I- kirjoitelmassa tapaamme toisen viehättävän naisen.
Ihanaa loppuviikkoa!
Kaupalla huomenna, torstaina, paljon kevään uutuuksia -20%,
tervetuloa!!!
XX Päivi
Kiva idea! Mukava oli lukea. Käynpä kurkkimassa hänenkin blogiansa :)
VastaaPoistaTää on kiva! :)
VastaaPoistaPiękna kobieta, cudowny dom-pozdrawiam z Polski
VastaaPoistaHyvä Päivi > tosi kiva idea! Ja joskus sitten teet postauksen maailmalla asuvasta/asuvista ystävistäsi. Tämä oli kiva lukea ja hänen bloginsakin tosi kiva ja mukavia ideoita - tykkään :)
VastaaPoistaIlolla, Arja
Olipa hauska tutustua Maarit! Olen muuten aina miettinyt kuka niitä Lumenen ihania "kesäheiniä" ym. keksii. Houkuttelevia ja herkullisia nimiä.
VastaaPoistaLeena
Niinkuin Päivi olemme jutelleet, bloggaaminen on tuonut niin paljon kivoja asioita tullessaan, ja myös ihania uusia ystävyyssuhteita <3! Tämä juttusarja on loistava idea, ja odotan innolla seuraavaa! t Maarit
VastaaPoistaHello dear Paivi...what a great idea to portrait other interesting women...what a classic beauty Maarit is , right down to her elegant bare feet:) What makes it so fascinating to peek into another one's life ? As always looking forward to any of your posts!
VastaaPoistaWishing you an early spring and sending you happy thoughts HUGS Ellen
Upea idea tämä juttusarja! Olipa kaunis koti ja kodin hengetär. Käyn tutustumassa Maaritin blogiin. Oikein hyvää viikonloppua lumisateista huolimatta. / t. Helena
VastaaPoistaTämä oli aivan ihana postaus. mielelläni luen näitä lisää :)
VastaaPoistaIhastuttava kuvasarja ja kiintoisa teksti! Kiva blogi, johon olen jo tutustunut. Kevätiloja! Tuija
VastaaPoistaKiva idea juttusarjalle
VastaaPoistaMukava juttusarja tulossa! Ahmin Maaritin kirjoitukset viikonloppuna ja pidän hänenkin tyylistään, kuten sinun ihanasta elämänläheisestä tyylistäsi, kiitos kun jaksat ilahduttaa meitä ventovieraita!
VastaaPoistaKiva postaus. Tätä oli kiva lukea ja menenkin heti kurkkimaan hänen blogiaan, jos vaikka saisi lisää lukemista blogilukulistalle:)
VastaaPoistaHEI kaikille...hello there!!! Kiitos jälleen kommenteistanne, vastaan näin kaikille yhtäaikaa ja olen iloinen jos piditte ajatuksesta, toivottavasti saamme tänne lisää henkilöjuttuja.
VastaaPoistaXX
We want more : ) Eli kyllä mukava postaus. Täytyy käydä kurkkaamassa hänen blogiaan.
VastaaPoistaHei! Todella kiva idea. Valloittava koti ja kaunis kodinhengetär.
VastaaPoista