Hei ja hyvää sunnuntaita!
Eilen vietimme pienesti, mutta sitäkin lämpimämmin keskimmäiseni 26-vuotissynttäreitä.Olimme kolmisin; pikkuveli, minä ja päivänsankari.
Niinhän siinä kävi, etten muistanut aamulla, että 26-vuotta sitten tämä pienokaisemme syntyi. Poika itse sanoi, että kappas vaan tänäänhän onkin minun syntymäpäiväni...hyi minua, huonoa äitiä, kun en muista edes lasteni synttäreitä.
Aleksihan on asunut omillaan jo seitsemisen vuotta, koska joutui muuttamaan omilleen 19-vuotiaana, kun muutimme Puolaan ja hänellä oli edessä varusmiespalvelus.
Lapseni alkutaival oli todella haastava, koska jatkuvan itkun ja spastisuuden takaa löytyi aivo- sekä otsalohkojen laajentuminen, joka nähtävästi johtui siitä, että vauvalla olisi ollut aivoverenvuoto raskausviikoilla 20.
Tästä kaikesta sitten monien tutkimusten ja fysioterapian jälkeen selvittiin säikähdyksellä, eikä myöhemmissäkään kehitysvaiheissa ilmennyt poikkeavaa. Lasten neurologi totesi minulle, että näitä parantumisia ja selviytymisiä lääketiede ei oikein osaa selittää. Lapsi sai kuitenkin migreenin 6-vuotiaani ja niitä kohtauksia kovan oksentelun saattamana kesti teini-ikään saakka.
Motorinen kehitys oli nopeaa ja Aleksi pelasi jalkapalloa ulkomailla koulunsa edustustiimissä ja aloitti koulutiensä jo 6-vuotiaana englannin kielellä.
Nyt hän on opiskeluun liittyvän ulkomaan vuoden jälkeen tekemässä lopputyötään, eikä oikein tiedä vielä asettuako Suomeen, koska veri vetää tätä sosiaalisen median osaajaa ulkomaille.
Eilen sitten söimme olohuoneessa lattialla rennosti istuen, musiikkia kuunnellen ja pelaten.
Pienet kilistelyt olivat paikallaan.
Viimeisessä kuvassa on kastekuva, sekä 1-vuotiskuva, kuvat isosiskon ja pikkuveljen kanssa asuessamme Malesiassa.
Näin ne vuodet vierivät.
Itse tässä tuntuu vain nuortuvan...nimittäin mieleltään :-))
Oikein ihanaa alkavaa viikkoa!!
XX Päivi
