Nyt puhutaan täyttä asiaa, sillä aion tässä hiukan pohtia menopaussia, vaihdevuosia.
Kuukautisethan loppuvat keskimäärin 51 vuoden iässä, mutta menopaussi voi toki alkaa paljon aiemminkin, eräällä ystävälläni 42-vuotiaana ja minulla itselläni 47-vuotiaana,
joten ei tämä teksti nyt ihan ikälopuille ole tarkoitettu :-))
Kun minulla on ollut ''huonoja päiviä'' täällä kotona, niin teini-ikäinen poikani tokaisi minulle aina, että ahaa, äidillä taitaa olla ''se aika kuukaudesta'', enkä hennonut sanoa, että kuulepas kun tämä äiti on lennähtänyt mummoaikaan jo aikoja sitten, eikä ole pelkoa ''tietyistä päivistä kuukaudessa''!!!
Oli paljon mukavampaa, kun lapsi kuvitteli äidin olevan vielä fertiilissä iässä :-))
Joillekin vaihdevuodet ovat vain sana, joka kuvaa tiettyä ajanjaksoa naisen elämässä ilman sen kummempia oireita.
Sitten on niitä, jotka luulevat sairastuneensa vähintään skitsofreniaan tai ainakin vakavaan masennukseen tai sitten kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön (enkä tässä nyt pilaile vakavilla sairauksilla).
Olo voi olla hyvinkin ahdistunut, itkuinen, apea ja iloton tai jopa ärhäkän aggressiivinen.
Mies ei tietenkään ymmärrä mistä on kysymys ja lapset ovat tahallaan kauheita.
Tai kun kivulta ei tahdo päästä enää kyykkyyn ja sitä kuvittelee reumaksi, luuvaloksi, luusyöväksi, nivelrikoksi ja ties miksi.
Estrogeenin vähyys aiheuttaa nivelissä tulehduksellisia reaktioita.
Kylmäveriset muuttuvat kuumaverisiksi ja kuumaveriset tulipalloiksi.
Onhan se kamalaa herätä keskellä yötä silmäkuopat täynnä hikeä
tai työssä juosta tomaatin punaisena otsa hiestä märkänä avaamassa ja sulkemassa ikkunaa viisi kertaa tunnissa,
varsinkin kesken kokouksen,
kun työtoverit ja asiakkaat kuvittelevat sinun täysin seonneen.
Olisi ihanaa jos muodissa olisivat viuhkat, joilla leyhytellä,
joskaan se tuskin riittäisi, vaan viuhkoissa pitäisi olla mahdollisuus säätää leyhyttely pakkasilmavirraksi.
Välillä on sitten vaan pakko nakella vaatteet pois päältä ja nakuilla,
mutta tätä suosittelen ainoastaan kotioloissa.
No, ei hätää, vahdevuodet saattavat olla ohi puolessa vuodessa...
tai sitten ne kestävät kaksikymmentä vuotta.
Itse olen käyttänyt ja käytän edelleen hormonikorvaushoitoa ja olenkin yrittänyt jättää sen pois pariin otteeseen huonoin seurauksin...aloin tuskastuneena melkein
''kävellä seinillä''.
On selvää, että hormonikorvaushoitoihin liittyy pelkoja ja epäluuloja,
mutta vaa'assa painaa kuitenkin myös elämänlaatu.
Jos nyt syö kymmenen vuotta hormoneja eli ottaa purkista pillerin kehosta kadonneen estrogeenin tilalle,
niin yhdeksän sadasta naisesta sairastuu rintasyöpään,
kun taas niistä, jotka eivät sitä pilleriä ota, kahdeksan sadasta sairastuu rintasyöpään, ero ei ole valtava.
Lähes kaikki saavat hormonikorvaushoidosta avun vaihdevuosioireisiin.
Itseäni pelotti alkuun ottaa pilleri päivässä,
mutta oli ihanaa kun kaikki oireet poistuivat kun taikaiskusta.
Oma äitini sairastui ensimmäisen kerran rintasyöpään 48-vuotiaana, kun itse olin silloin 17-vuotias
ja
toistamiseen rintasyöpään kaksikymmentä vuotta myöhemmin. Hän sairasti kolme vuotta ennen kuolemaansa.
Tietenkin minua pelottaa,
ja käynkin säännöllisesti tarkistuksissa.
En kuitenkaan halua kärvistellä kaikkien oireiden kanssa,
sillä minulla ne olivat sieltä voimmakkaammasta päästä,
olin suorastaan hulluuden partaalla.
Toisaalta hormonikorvaushoidon on todettu vähentävän osteoporoosin, sydäninfartin, sepelvaltimotaudin ja diabeteksen riskiä.
Jokainen nainen tekee kuitenkin oman ratkaisunsa,
jos nyt oireita esiintyy.
Toiset kokeilevat myös luontaistuotteita.
Niin kauan kun vaihdevuosioireet eivät pääse niskan päälle
ja täten huononna elämänlaatuamme,
voimme olla tyytyväisiä tähänkin ajanjaksoon elämässämme,
sillä huippuahan tämä on!!!! Oikeasti.
Suloista ja keväistä loppuviikkoa!!
XX Päivi
