perjantai 11. huhtikuuta 2014

BLACK tea for me















Minulle, kuten varmasti monelle muullekin kattaus on puoliruokaa. Siinä kuulkaa saa vähän huonompikin kokki paljon anteeksi, kun ruoka nautitaan kauniista astioista ja kattaus hivelee silmää. En ole itse ollut koskaan mikään huippuruuanlaittaja ja olenkin aina yrittänyt kompensoida puuttuvia taitojani mahdollisimman esteettisellä kattauksella...vasta nyt ''vanhempana'' olen innostunut ruuanlaitosta, kun lapset ovat isoja ja heille maistuu muukin kuin lihamakaronilaatikko (jossa ei kylläkään ole mitään vikaa :-))

Olen siirtynyt aamuisin kahvista teehen ihan tämän kiukuttelevan vatsani vuoksi...aika vaikeaa oli, koska rakastin aamukahviani, mutta nyt mietinkin erityisen tarkkaan millaisista astioista tarjoan itselleni aamupalan. Tänään kokeilen mustaa kuppia yhdessä aikaisemmasta tuotannosta olevan lautasen kanssa ja aika mukavalta näytti, suorastaan japanilaisen tyylikkäältä.

Koska olen aina rakastanut kauniita astioita, oli minulle tärkeää, että luon jonkinlaisen oman kokoelman, johon valitsen juuri niitä muotoja, kokoja, kuvioita ja värejä joista itse niin pidän, jotka ovat ajattomia olematta silti tylsiä ja joita on ollut vaikea mistään löytää. Näitä astioita ei osteta koko astiastoa kerrallaan, vaan ne tulevat tarpeeseen ja jokapaiväiseen käyttöön ja kokoelmaa voi aina täydentää muutama astia kerrallaan. Tärkeää on, että astiat ovat huolettomia huoltaa ja käyttää ja ne voi pestä astianpesukoneessa, sekä  laittaa mikroon.

Kun puhutaan siitä miten naiset ovat yllensä hulluina kenkiin ja laukkuihin, on minun tunnustettava, että olen hulluna astioihin ja nimenomaan keramiikkaan. Mielestäni kotona ei tarvitse olla sitä perinteistä arvoastiastoa, jossa kaikki astiat tulevat samasta sarjasta ja kaikkea on se puoli tusinaa tai tusina. Astiat voi kerätä minkä mistäkin, kunhan jonkinlainen värien ja sävyjen harmonia säilyy. Ne voivat olla vaikka eri kuvioillakin varustettuja, jos ne väriensä puolesta sopivat yhteen. Se tekee kattauksesta juuri mielenkiintoisen.

Olen myös sitä mieltä, että jokaisen pitäsi ostaa astiakaappiinsa kaikenlaisia erikokoisia kulhoja, vuokia  ja kuppeja, joilla voi leikitellä kattauksessa. Puolustan sitä, että jo kahdella kahvikupillakin pääsee pitkälle. On mukavaa heittää pöytään jotakin uutta ja erilaista kun paras kaveri pistäytyy kahvilla...pienellä vaivalla kattauksesta saa tyylikkään, hauskan, persoonallisen, mieleenpainuvan tai houkuttelevan. Arjesta täytyy nauttia joka päivä, vai kuinka. Meidän täytyy vain valita millä tavalla aamu aloitetaan ja minulla hyvä aamu alkaa jo vuoteesta, siirtyen aamiaispöytään, siihen kiireiseenkin.
KAUNISTA VIIKONLOPPUA TEILLE KAIKILLE.
 xx Päivi

P.S. Kaivoin muutamia pääsiäismunia esille. Minulle pääsiäinen on tärkeä juhla ja portti kevääseen ja lähestyvään kesään. Nyt istumme kiirastorstaina lentokoneessa kohti New Yorkia, joka sinänsä on ihanaa, mutta se pääsiäinen...
(Pääsiäismunat ovat muuten kiveä/betonia, jotka spreijasin mustalla mattamaalilla ja koristelin pienillä sulilla viime pääsiäisenä)

16 kommenttia:

  1. Tuo musta kuppi on kaunis ja sopii käteen hyvin. Pyöreä kahva on piste iin päälle. Aamukahvista luopumisen tuskan ymmärrän, onnistusi vain ja ainoastaan pakon sanelemana.
    Hyvä idea Päivi, pitää 'myydä' Suomilomat siedätyshoitana lapsille jatkossa. Toisaalta ihanaa olla rauhassa Suomessa, kun ei tarvitse huolehtia lasten viihtyvyydestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, minäkin valkoisten astioiden rakastaja tykkään kovasti tuosta mustasta...
      Tiedän tuon rauhan tunteen, nautihan lomastasi :-))
      XX

      Poista
  2. Moikkis,
    Ihania ovat ja kauniita. Mä olen myös sitä sarjaa, että kippokuppien ei tarvitse olla yhtä perhettä. Pääasia että miellyttää omaa silmää.
    Ihanata viikonloppua ja tulehan pyörähtään taas:)
    Terkut,
    K

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Kati, kiitos. Minusta se on koko kattauksen idea, että on vähän sieltä ja täältä :-))
      Mukavaa viikonloppua myös sinne, kunhan pääsen täältä Suomeen, tulen pyörähtämään.
      XX

      Poista
  3. Itsekin pidän vähän sekalaisesta kattauksesta, jossa on kuitenkin jokin "punainen lanka". Lopputulos on yleensä paljon viehättävämpi ja kiinnostavampi kuin yhdestä sarjasta katettuna.

    En ole koskaan ollut teen juoja, mutta uuden elämäntavan mukana olen opetellut juomaan ison mukin teetä töissä aamuisin. Etenkin "paastopäivinä" runsas nestetankkaus kun on tärkeää. Tee on "detox"-teetä. En ole sen puhdistavasta vaikutuksesta ihan varma, mutta ainakin se maistuu hyvältä.

    Oih, New York, ikuinen rakkauteni! En ole ollut siellä kolmeen vuoteen ja nyt on suorastaan vieroitusoireita. Olen salaa vähän kateellinen sinulle kun pääset sinne... Ihanaa aamiaista saa mm. Bleecker Streetin Cafe Angeliquesta West Villagessa. Maukkaat smoothiet ja suloiset minipannarit mansikoiden kera jäivät mieleen. Yleensä haluamme käydä aina eri paikoissa syömässä, mutta täällä käytiin aamiaisella pari kertaa viime reissulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, olipa mukavaa että heitit tuosta vain kivan kahvilavinkin, kiitos. Olimme mieheni kanssa ensimmäistä kertaa New Yorkissa viitisen vuotta sitten tammikuussa ja olin paleltua, kaupoista etsin itselleni extravaatetusta, lämmintä sellaista, kun oli kylmä kuin napajäätiköllä :-))
      XX

      Poista
  4. Ihania astioita ja totta on että kattaus on kaiken a ja o!
    Toivotan sinulle oikein ihanaa NY-lomaa! Toivottavasti tuot paljon ihania kuvia sieltä mukanasi.

    Hyvää viikonloppua!
    /Sabina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sabina!
      Eiköhän niitä kuvia taas tule otettua, yleensä vähän liikaakin :-))
      XX

      Poista
  5. Kaunis kattaus! Nuo munat näyttävät jotenkin niin ihanan eleettömiltä!
    Askarrellaan täällä lasten kanssa virpomisoksia, ja värien sekamelska alkaa olla liikaa jopa minulle! Mutta eiköhän tätä hetken jaksa!
    Mukavaa reissua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Nonna, voi muistan itsekin miten meillä oli maljakossa kaiken maailman sateenkaaren värit höyhenissä ja lapsistahan ne olivat niin ihania, minä irvistelin nurkan takana, että pääsisin jo vaihtamaan ihan vaan tavallisiiin pajunkissoihin. :-)) Nyt muistelen haikeudella sitä värien sekamelskaa...meidän 15v. toivoo täällä, että voisi laittaa pesän sängyn alle, jotta siihen sitten ilmestyisi yöllä yllätys...tärkeitä nämä traditiot.
      XX

      Poista
  6. Hyvä kirjoitus! Kyllä kaunis kattaus on niin tärkeä asia esteetikon elämässä. Ehkä joku oikein kaunis teepannu inspiroisi juomaan sitä teetä enemmänkin? Toki varmasti sellaisen jo omistatkin... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, en omista varsinaisesti teekannua, yksi minulla on ja se on erityisen rakas, koska olen saanut sen nuorena tyttönä nyt jo edesmenneeltä serkultani. Keitän teeveteni vedenkeittimessä ja otan sen siitä suoraan, koska teen on oltava kuumaa...
      XX

      Poista
  7. Nuo uudet mustat astiat ovat tosi makeet! Teen juonnista tulee heti eri fiilis, rauhallinen Zen- olo:) Siis ainakin tuntuu siltä…
    Painiskelen juuri tuon pääsiäiskoristelun kanssa…Löysin kaapeista valkoisia ja harmaita höyheniä, joita ajattelin laittaa oksiin , mutta kyllä meidän "lapset" edelleen odottavat niitä perinteisiä koristeita, isoja pahvimuniaan, jonne ilmestyy aamulla kaikenmaailman pääsiäisherkkuja. Ja olen koonnut kerho/koulu -askartelut, niin jouluna kuin pääsiäisenäkin, aina johonkin tarjottimelle, joista sitten muistelemme niitä aikoja.
    Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihanaa, että olet säästänyt lasten tekemiä askarteluja, minulla ovat kaikki johonkin kadonneet kaikkien muuttojen yhteydessä...se on kumma, miten aikuisetkin lapset odottavat yllätyksiä pääsiäisenä ja jouluna...:-))
      XX

      Poista
  8. Ihastuttavia kuvia, varsinkin mustat pääsiäismunat! Oikein antoisaa N.Y.n matkaa!
    Arja

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...