ME and MY PHOTOS

No niin, nyt on vanha tarjotin taas nostettu pöydälle...sanoinkin teille, että tästä tarjottimesta tulette vielä kuulemaan, eli kuvasin muutamia astioita, ruokatarvikkeita jne käyttäen peltitarjotinta alustana. Nyt myöskin toistan itseäni sillä, että totean arjen ja arkisten asioiden olevan kauniita, sillä sitä ne ovat. Kuulostaa itsestäänselvyydeltä, joten en tässä siitä enempää.

Sitäkin olen täällä toistellut, kuinka ihanaa on valokuvata, se vaan on näin...miksei minusta tullut valokuvaajaa?? Nyt kaikki ''oikeat'' valokuvaajat, kaikki kunnioitus teille, tiedän kyllä paikkani ja näen sen valtavan eron ammattikuvaajan ottamissa kuvissa ja omissani. Se vain on näin, ammattikuvaaja on aina ammattikuvaaja ja ihailen suunnattomasti sitä taitoa ja esteettistä silmää mikä kuvaajilla on, sekä juuri oikeiden ja mielenkiintoisten kuvakulmien löytämistä :-)) 

Minun kohdallanihan kaikki alkoi kaksi vuotta sitten, kun aloitin lyhyehkön valokuvauskurssin ja istuin tunnilla vähän ns. ''uunona'' ja tuntui, että olin hölmöin koko kurssilla, mutta siitä alkoi kuin alkoikin uusi jakso elämässäni. Hankin uuden kameran (tai siis mieheni sen minulle lahjaksi osti) ja samalla aloitin kirjoittaa blogia. Siitä on hyvin pian tasan kaksi vuotta ja tämä on ollut antoisa kaksivuotinen. Tyttäreni Aino-Kaisa oli alkanut juuri kirjoittaa omaa blogiaan ( Kaunis elämä ) ja minusta se oli huisin hauska idea. Kun sitten itse uskaltauduin aloittamaan tämän oman blogini (tyttäreni avusti teknisissä asioissa) , oli se totaalisesti menoa se. En tietenkään voinut uneksiakaan, että minulla tulisi joskus olemaan kuukaudessa useita kymmeniä tuhansia lukijoita, vau!!

Olen sielultani taiteilija ja haaveilija, minussa ei ole bisnesnaisen verta, ei sitten alkuunkaan, vaikka vedänkin omaa pientä yritystäni. Minulle tärkeintä ja hauskinta on suunnitella tuotteita, miettiä materiaaleja, värejä, muotoja jne. Joku toinen voisi hoitaa markkinoinnin ja myynnin puolestani.

Olen aiemmin maalannut tauluja ja käynyt kaikenmaailman tekniikkakurssit, japanilaisesta kalligrafiasta elävän mallin piirtämiseen, keramiikan tekemisestä grafiikan tekemiseen. Olen tehnyt kaikkea muutakin, kuten ommellut vaatteita lapsilleni, valmistanut vauvaleluja myyjäisiin jne jne. 

Tauluja kuitenkin maalasin tosissani vuosina 1998-2007, minulla oli useita myyntinäyttelyitä Aasiassa ja pari pienempää myös Suomessa. Maalaaminen oli intohimoni. Itselläni ei tauluja näiltä ajoilta enää ole. Piirsin myös paljon ja pääsin vuonna 2000 suunnittelemaan kenkiä eräälle tehtaalle Thaimaassa. Suunnittelin lähinnä sandaaleja ja juoksin itse etsimässä koristeet (nauhat, soljet...) kenkiin Bangkokin Chinatownissa. Sandaalit menivät tuotantoon ja niitä myytiin eräässä myymälässä lähinnä turisteille. 

Olen ollut siinä mielessä onnekas, että ulkomailla asuminen on antanut mahdollisuuden toteuttaa omia intohimoja. En ole kovin urheilullinen, joten kun muut golfasivat tai pelasivat tennistä, minä heiluin pensselin kanssa kotona..

Pidin myös vuosia vuosia sitten ns. POP UP myyntejä kotonamme, sekä Thaimaassa, että Espoossa AVOIMIA OVIA (Open House). Thaimaassa asuessamme minulla oli puuseppä, joka toteutti piirustusteni mukaisesti pienhuonekaluja minulle myyntiin, ja jotka sitten itse maalasin tai käsittelin. Suomessa ompelin tyynynpäällisiä jne. pellavasta, joihin mm. painoin käsin tekstit. 

Joku saattaisi sanoa, että olen polkenut paikallani, mutta itse olen saanut tästä paljon ja olen nauttinut siitä, että olen saanut aikaiseksi jotakin omilla käsilläni. 

Nyt ollaan tässä, opetellaan valokuvausta, kirjoitetaan blogia, suunnitellaan pellavavuodetekstiilejä ja keramiikkaa...nautitaan elämästä ja haaveillaan tulevasta.

Kun katson tuota viimeistä kuvaa tässä päivityksessä, jossa näytän niin siloiselta, on vähän höynäytystä laittaa tuollaisia kuvia itsestä tänne, otoksia on niin monta, että väkisinkin löytyy itsestä aina se hyvä kuvakulma. Kun kuvan vaalentaa sopivasti, niin rypytkin oikenevat :-)).

Käytän vain lukiessani laseja, joten ilman laseja oma kuva näkyy peilistä aina suloisen sumuverhon takaa, annapa olla kun vetäisen lasit päähän ja katson kuvaani uudelleen, niin ihan säikähdän, koska näen oman naamani niin paljon selvemmin ja myös nuo kaikki sadat nauru-ja muut rypyt, joten siksi olenkin luopunut silmälasien käytöstä meikatessani  tai tukkaa laittaessani, tietty meikit saattavat olla joskus vähän vinksin vonksin, mutta ystävänikin alkavat olla samassa iässä kuin minä, joten ilman lukukasejaan he eivät huomaa, vaikka rajaukset olisivatkin vähän vinossa, vieraat taas eivät kehtaa sanoa mitään... :-))

Mukavaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa!!

XX Päivi