tiistai 5. helmikuuta 2013

CHALLENGE / 11 questions


HEI jälleen. Sain monta, monta ihanaa haastetta yhtä aikaa jokin aika sitten, kiitos teille niistä. En valitettavasti kuitenkaan voinut kaikkiin haasteisiin tarttua, kun niitä tuli nipussa niin monta yhtä aikaa. Seuraavassa yksi saamistani haasteista/tunnustuksista, jonka sain Villa Caramel-blogin Tytiltä; 11 kysymystä, kiitos.
1. Millä alalla työskentelet
Olen tehnyt monet vuodet terapiatyötä, ensin mielenterveystoimistossa ja myöhemmin ns. kriisityöntekijänä, sekä toiminut ulkomailla työnohjaajana. Kun sitten aloimme tosissaan muuttaa maasta toiseen parin-kolmen vuoden välein, työnteko kodin ulkopuolella kävi mahdottomaksi ja olen viettänyt kotiäitinä monta vuotta. Pikkuhiljaa sisustaminen, suunnittelu ja kaikki käsillätekeminen vei minut mennessään. Aloin myös maalaamaan tauluja ja minulla on ollut useita näyttelyitä, sekä ulkomailla, että Suomessa. Nyt siis suunnittelen pellavatekstiilejä omalle tuotemerkilleni ja toivottavasti suunnittelen pian jotain muutakin.
2. Mikä olisi unelma-ammattisi
Varmaankin se liittyy siihen mitä nyt teen.
3. Mitä kaikkea tekisit jos voittaisit lotossa 7 oikein
''IF IT MAKES YOU HAPPY
DO IT,
IF DOESN'T
THEN DON'T''
Silloin voisin tehdä mitä milloinkin huvittaa.
4. Mistä unelmoit/haaveilet
Että meillä olisi mahdollisuuksia tulevaisuudessa istua useammin yhteisen pöydän ääreen koko perheen voimin, kaikki lapset kumppaneineen ja lapsineen, eikä kenelläkään olisi kiire mihinkään.
5. Miten hemmottelet itseäsi
No sen homman osaan ja teen sitä säännöllisesti pienen pienillä asioilla; se voi olla ihana kirja, elokuva, suklaalevy tai tuokio saunanlauteilla, suloinen kukkakimppu ja laatuaika perheen kanssa. Eivät pienet päivänokosetkaan pahasta ole.
6. Minkä sisustusjutun olet viimeksi ostanut
Jaa, olisiko olleet pienet kirjainkupit U ja S siis US.
7. Elämäsi onnellisin hetki
Elämässäni on ollut paljon onnellisia hetkiä, heh, sitä ehtii tapahtua ja kokea kaikennäköistä, kun ei ole enää ihan nuori.
8. Kevät, kesä, syksy vai talvi
Aikoinaan olisin sanonut ehdottomasti, että loppukevät, olenhan itsekin syntynyt toukokuun alussa. Pidän kuitenkin myös saapuvasta syksystä ihanan kesän jälkeen. Talvesta en voi sanoa hirveästi pitäväni.
9. Missä olet hyvä
Vaikea näin itse sanoa, missä on hyvä...aina välillä kun jossakin onnistuu, sitä ajattelee hetken, että osasinpa hyvin tämän jutun...
10. Jos alkaisit harrastaa jotain uutta, mitä se mahtaisi olla.
Ups...toivon saavani itseni vikkelään liikkeelle ja sauvakävelylle, ei se sen ihmeellisempää ole.
11. Mistä erityisesti pidät kodissasi.
Rakastan huonekalujani ja tavaroitani, jotka ovat meille tulleet niistä maista, joissa olemme asuneet ja eläneet ja tuovat edelleen mukavia muistoja mieleen. Pidän myös mahdottomasti sohvastamme ja vuoteestamme ...onkohan se laiskan merkki?

Tässä siis kaikki tältä erää ja ymmärrän, jos ette jaksaneet lukea kaikkea... ei tarvitsekkaan. 
Nyt ollaan taas jo viikon puolivälissä, joten mukavaa KESKIVIIKKOA kaikille.
HAVE A WONDERFUL WEDNESDAY.
XX Päivi
 

21 kommenttia:

  1. Kyllä olisin jaksanut lukea lisääkin. Ihanan onnellisen ja tasapainoisen oloinen nainen. :)
    Oikein mukavaa keskiviikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tanja, kiitos käynnistäsi täällä ja kiitos ihanasta kommentistasi...
      XX

      Poista
  2. Nice to get to know you a bit better. I understand alot but not all:) kram Nilla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hej Nilla, I am happy that you understood even a little...
      XX

      Poista
  3. Hei, mukava kuulla näitä tunnustuksia :)
    Sulla on aina niin kivoja kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei vaan, mukava kuulla ja kaunis kiitos...en omasta mielestäni ole kyllä mikään tekstinikkari...
      XX

      Poista
  4. Loppuun asti, eikä tehnyt heikkoakaan :D
    Ihanaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
  5. Kiitos kun vastasit. Oli ihana lukea. <3

    VastaaPoista
  6. Hauskat vastaukset, niitä oli kiva lukea :)
    Arvaa mitä, ihana paketti tuli tänään perille! Iik, meenkin tästä kuvailemaan. Kivaa päivänjatkoa! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiva kuulla...muistathan, että tyynyliinat eivät tosiaankaan ole käytettyjä, mutta olivat minulla mallikappaleina Open House tapahtumassa (pesin ne kerran). Käyn vilkaisemassa, jospa vilahtaisivat blogissasi.Mukavaa viikon jatkoa!
      XX

      Poista
    2. Heh, sehän onkin hyvä vain, kun ovat valmiiksi pestyt ;D Kuvia näkyy varmaan huomenna, jos ehdin laittamaan. Ihanat ovat... me happy! =)

      Poista
  7. Ihania äiti!! <3
    Siellä oli paljon samoja toiveita ja asioita kuin minulla :))
    Yllätys? Ei :) Like mother, like daughter...

    VastaaPoista
  8. Hei Päivi!
    Odotan aina malttamattomana uusia päivityksiäsi- luen ne ilolla ja nautin tunnelmiasi tuovista kauniista kuvistasi.
    On oikeastaan ihmeellistä miten paljon ihmisestä välittyy blogin kautta -ja siksipä
    voin hyvin kuvitella sinut noihin ihmisläheisiin tehtäviin ,joita olet tehnyt :)
    Olisi kiva ,jos voisit joskus esitellä enemmän tekemiäsi tauluja(ymmärsinkö oikein ,että olet
    pitänyt näyttelyn maalauksistasi?)
    Laitoin kommentin ensimmäistä kertaa -ehkäpä nyt useammin ,kun "kynnys " on ylitetty.

    PS Täällä Espoossa on suunnattoman kaunista ,kun puut ja pensaat notkuvat alati satavan lumen painosta.- Ihanainen kevät antaa odottaa itseään !

    Terveisin toinen kevään lapsi Anne Maarit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja tuhannet kiitokset, että jätit kommentin. Juu, minulla on ollut useita näyttelyitä mm. Thaimaassa, sekä yksityis-että yhteisnäyttelyitä ja Suomessa Lahdessa, sekä Ruotsinpyhtäällä.
      Täällä oli eilen niin keväistä ja tänään satoi hiukan lunta...kevättä kohti kuitenkin mennään.
      Xx

      Poista
  9. Ihania kuvia tuo nukkekoti remontti kyllä kiinnosti kovastikkin;) helposti lukasin loppuun asti vastauksesi..innolla odottelen sitä pellavaa ja uusia juttujasi...laitappa tänne nettiin puoti pystyyn;? t. jaana

    VastaaPoista
  10. Fantastic photography~ very welcoming blog.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...