sunnuntai 20. lokakuuta 2013

MY WORKROOM





























Sunnuntaiterveiset!! Oma työtila kotona on luksusta, ainakin minusta. Tämän työtilani pyrin tekemään sellaiseksi, että viihdyn siellä. Tärkeimpinä asioina pidän sitä, että ympäristö on viihtyisä ja esteettinen. Ympärilläni on minulle mieluisia esineitä ja huonekaluja mukavuudesta tinkimättä. Voin myös kuunnella musiikkia työskennellessäni. Minähän kuvaan paljon, joten olen senkin asian ottanut huomioon ja työhuoneessa on varattu pieni paikka kuvauksia varten ja puhdas valkoinen seinä kuvien taustaksi. Kaikki mappini ja kangasnäytteet, kuvastot jne säilytän työhuoneessani.

Mehän vaihdoimme Matildan kanssa huoneita päittäin ja nykyinen Matildan huone oli ennen työhuoneeni, joka olikin ihan fantastinen tila valon suhteen, kattoikkunoista virtasi paljon luonnonvaloa.
Beallakin on oma paikkansa työtilani lattialla, mehän olemme nimittäin Bean kanssa erottomattomat ja hyvä työpari.
Hienoa alkavaa viikkoa ja tietysti sunnuntai-iltaa.
XX Päivi
P.S. Kuvassa olevaa raidallista ''kangaskoria'' on muuten saatavana POP UP Shopistani 8.-9.11.
Heippa

42 kommenttia:

  1. Viihtyisän näköinen tila - kelpaa tuolla työskennellä. Ja sinulla on kyllä maailman paras työtoveri♥
    Sinne myös mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  2. Tytären muutettua kotoa olen myös saanut oman huoneen käsityö- ja korttiharrastukselleni. Huoneessani on kylläkin miltei aina "hallittu kaaos". Sinun työhuoneesi sen sijaan on kaunis ja niin siisti. Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuule, minulla on välillä myös sellainen kaaos, sitten taas siivoan, kunnes kaaos taas saapuu.
      XX

      Poista
  3. Suloisen näköinen työtila. Ihana tuo työpöytä etenkin. Omasta työhuoneesta haaveillen, ehkä seuraavassa kodissa on tilaa sillekin. :)

    Leppoisaa sunnuntaita!

    Maiju

    VastaaPoista
  4. Voi, kuinka kaunis työtila! Ihanalle näyttää. Kyllä tuolla varmasti viihtyy. :)

    VastaaPoista
  5. Nuo sinun persoonalliset huonekalut ovat kyllä niin ihania :) Huoneen esteettisyydellä on todella suuri vaikutus työntekoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa, persoonalliset huonekalut ovat niitä, jotka ovat tarttuneet matkaan ulkomailta.
      Xx

      Poista
  6. Kyllä tuolla töitä kelpaa tehdä! Ihanan viihtyisä :)
    Mukavaa sunnuntai-iltaa ♥

    VastaaPoista
  7. I love it :)
    Kyllä tässä huoneessa varmasti "ideat lentelevät" :)

    Mukavaa alkavaa viikkoa

    p.s. blogissani on sinulle haaste - jos vain ennätät :)

    VastaaPoista
  8. Onpas ihania elemettejä siellä sun työhuoneessa♥

    VastaaPoista
  9. Niin seesteisen oloinen työhuone sinulla ja työkaverillasi.Huonekalusi ovat todella kauniita.Mukava työskentelypäiviä ja hyvää uutta viikkoa./terveisin Helena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Helena, työkaveri on ihan parhaasta päästä. Huonekalut ovat juurikin niitä, jotka ovat tarttuneet matkaan mukaan ulkomailta.
      XX

      Poista
  10. Uwielbiam do Ciebie zaglądać ! :)

    VastaaPoista
  11. Suloinen työkaveri ja viehättävä työhuone... Olisipa minullakin töissä noin rauhoittava ympäristö värien ilotulituksen ja ainaisena jatkuvan kaaoksen sijaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Töissä eivät ehkä pitäisi siitä, että työhuone näyttäisi liian kodikkaalta, toisaalta aikaisemmassa työssäni sisustin työhuoneeni kodikkaaksi, mutta työn laatu salli sen :-))
      xx

      Poista
  12. Kaunis työtila ja varmasti inspiroiva! Ja kiva että koirulikin on huomioitu. :)
    PS. Blogissani on juuri juttua sinulle hyvinkin tutuista lakanoista... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet kiitokset, kävin blogissasi ja jätin viestinkin. :-))
      XX

      Poista
  13. Voi jee, miten kiva työhuone! Antaisikohan työnantaja sisustaa oman konttorisoppeni yhtä suloisesti?!? Epäilen...

    VastaaPoista
  14. On sulla ihana työhuone ja tuo valkonen kaappi on aivan ihana :)
    Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
  15. Vastaukset
    1. nii hei, mitkä on nuo ihanat maatuskat!!??

      Poista
    2. Sinun silmäsi kyllä huomaavat kaiken :-))
      Halit sinne!
      XX

      Poista
  16. No onpa ihana!
    Terveiset Kitzbühelistä! Oltiin viikonloppuna haikkaamassa mahtavassa säässä, t-paidoissa tarkeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvälle, täälläkin oli tänään +19.5!!!!
      XX

      Poista
  17. Hei,
    Ihania kuvia ja rauhoittavaa tunnelmaa.
    Suunnittelen retkeä Pop Up shoppiin- pellavalakanat haaveissa. Onko lakanoita tuplapeitolle? Onko hinnat jo tiedossa jotta osaisin ottaa sopivasti rahaa mukaan.
    Kiitos paljon
    Katja
    Ps. Minkä rotuinen on ihana <3 työkaverisi?

    VastaaPoista
  18. In such a great place everything you create just has to be amazing:)

    VastaaPoista
  19. Ihana tunnelma, kyllä kelpaa työskennellä! Mä kans ihastuin noihin maatuskoihin.. Mistä?

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...