Hei, näistä kesäisistä aamiaiskuvista ei ihan heti uskoisi, että ollaan lokakuun lopussa vai kuinka. Pihanurmikko on vehreänä ja vihreänä ja keräsin aamiaispöytään keltaiset pikku-kukat takapihamme nurmelta. Kukat kuvittelevat kesän kai saapuneen, kun pukkaavat uusia nuppuja, vaan nytpäs alkaakin olla pikkujouluaika!! Metsä on kuitenkin syksyasussaan selkeästi kun haimme vähän oksia maljakkoon mieheni kanssa, mutta kuuma oli, huh!!!
Minulla nähkääs oli lokakuun lopun vaatevarustus päällä: villapaita, tikkitakki ja kumisaappaat (olin vähällä vetäistä villasukatkin jalkaan...) ja lämpötila pommppasi kesälukemiin lauantaina, +21 astetta. Tänään sunnuntaina tuli jo ihan kummallinen olo, kun teki mieli ulos ottamaan aurinkoa takapihalle, lämmintä oli nimittäin +23 astetta! Hullunkuriselta tuntuu, mutta samalla IHANALTA ainakin näin suomalaisen näkökulmasta. Syyskuun puolivälissä palelin täällä kun oli niin kylmä sekä ulkona, että sisällä ja pimeää. Näin ne ilmat täällä meillä vaihtelevat.
Have a great week!
XX Päivi
Voi hyvänen aika mitä lämpötiloja, siellähän on ihan kesä, mutta kyllähän täälläkin on nyt yllättävän lämmintä + puolella ollaan.
VastaaPoistaTäällä fiilistellään jo joulusta ja nähdessäni nuo kuvasi, kävi ihan naurattamaan, että nyt on kyl joulu kaukana kun voikukkia näkyy, hauskaa. Mukava postaus!
Eikö olekin kummallista, tonttuhattuaika ja kukkia keräämässä takapihalla...no tätä herkkua ei pitkään kestä :-))
PoistaXX
Mieluusti ottaisin tuollaiset kesäiset kelit tännekin... Kolea, kostea, harmaa ilma ei ole minua varten...
VastaaPoistaTätä mieltä minäkin olen...
PoistaXX
Voi vitsit, mitkä kelit sulla on :) Täällä vettä tulee kuin Esterin ... sieltä ja lämpötila on reilu 11 astetta plussalla. Naatiskele!
VastaaPoista11 lienee kuitenkin aika kiva lämpötila tähän vuodenaikaan Suomessa :-))
PoistaXX
Huhhuh...todella lämmintä!
VastaaPoistaTäälläkin sentään eilen +12 ja sekin tuntuu lämpimältä, kun haluaisi jo pukeutua neuleisiin ja kaikkeen muuhun lämpimään... pitää varmaan vielä hetki odotella :)
+12 siellä on ihan huippua!
PoistaXX
Tännekkin harmauteen kaivattaisiin valoa/lämpöä.
VastaaPoistaMukavaa viikkoa
t.Sanna
Tiedän, ei muuta kun kynttilää palamaan... :-))
PoistaXX
Voi, mikä keltainen piristys! Ihan kuin aurinko olisi paistanut tännekin:)
VastaaPoistaLeena
Lähetän sitä aurinkoa täältä niin kauan kuin sitä täällä esintyy :-))
PoistaXX
Aivan ihanat säät siellä! Voi kun tällä paistaisi edes aurinko...Harmaus ja pimeys on kylmyyttäkin kamalampaa.
VastaaPoistaKivaa uuden viikon alkua!
Se harmaus todellakin on paha varsinkin jos se jatkuu ja jatkuu...toivottavsti ilmat kirkastuisivat siellä.
PoistaXX
Ihania kuvia! Meillä Saksassakin on ollut kesäinen lämpöaalto viikonloppuna, mutta huomenna luvataan enää 14 asteen päivälämpötilaa. Äiti nauttii lämpimästä, mutta lapset odottavat jo lunta ;)
VastaaPoistaLapset rakastavat lunta...
PoistaXX
Ihanat säät siellä.Täälläkin on lämmintä +12 päivä- ja yölämpötila on ollut jo muutaman päivän sama.Sunnuntaina aurinko paistoi tänään vähän tihuttelee vettä.On ollut säiden suhteen hyvä syksy.Toivottavasti jatkuis pitkään eikä lunta tulis ollenkaan....Mukavaa uutta viikkoa./terkuin Helena :))
VastaaPoistaHei Helena, minäkään en kyllä lunta kaipaa ollenkaan.
PoistaXX
Pikkasen on eri tunnelmat Köpiksessä. Päästiin onneksi laskeutumaan ennen myräkkää. Majoituttiin 100-vuotiaaseen Plaza hotelliin juna-aseman viereen ja odotellaan Sofiaa saapuvaksi Aarhusista kaupunkioppaaksemme. Tämä päivä piilotellaan myrrskyltä ostareilla, toivottavasti huomenna päästään jo kaungille kiertelemään. Tai vaikka vuokraamaan fillarit.
VastaaPoistaToivottavasti on kiva loma!!
PoistaXX
Hei Päivi,
VastaaPoistaJa tervetuloa taas Suomeen. Lämpöiset kelit ovat meitäkin ilahduttanut täällä Suomessa, vaikka välillä aika koleetakin on ollut. Ihania juttuja taasen myynnissä. Pitää poiketa perjantaina heti iltapäivästä. Onko beige toppatakkikin tulossa myyntiin silloin? Oli muuten aika ihana. Tarvitsen myös muutaman keramiikkakipon. Tapaamisiin ensi viikolla ja ihania kuvia :-)
Maarit
Hei Maarit ja tervetuloa, kyllä takin pitäisi perjantaiksi saapua.
PoistaXX
Voi noita teidän lämpätilojanne siellä. Vaikka olenkin syksyihminen, niin ottaisin kyllä juuri nyt nuo lämpötilat vastaan ilolla. Ja kiitos jälleen kerran kuvista - upeita!
VastaaPoistaOikein hyvää viikkoa sinnekin!
Kiitos, sinne myös mukavaa viikkoa!
PoistaXX
Hei Päivi! olipas upeita kuvia,ihana keltainen väri noissa kukissa. Upeita luontokuvia olet ottanut. Meillä on harmaatakin harmaampaa säätä, mutta minua ei haittaa, on lomaa ja laittelen kotia kuntoon. Ja haikailen noiden upeiden sisustustavaroiden perään! Kunpa saisit pian sen nettikaupan pystyyn, sulla on niin minun mieluisia vaatteitakin. Terv. Maija
VastaaPoistaKiitos Maija,
Poistaminäkin toivon, että saisin sen nettikaupan jossakin vaiheessa.
XX