I HAD A DREAM

Onko minulla unelma, vai voisiko kysyä mikä minun unelmani on ollut ja onko se toteutunut? Voiko unelmia saavuttaa ja ovatko unelmat jotakin suurta vai jotakin hyvin pientä ja vaatimatonta. Pitääkö unelmia yleensä olla?

Kyllä, mielestäni unelmat ja unelmointi on tärkeää, aina voi haaveilla jostakin paremmasta. Minun unelmani näkyy pitkälle näissä kuvissa. Lapset olivat minulle unelma jo teini-iästä lähtien. Toivoin silloin olevani joskus monipäisen katraan äiti. Olen itse ainut lapsi ja haaveilin ainakin kolmesta lapsesta. Nythän minulla on viisi. Olen aikamoinen ''onnenpekka''. 

Jos en olisi saanut lapsia, niin luultavasti unelma olisi siirtynyt johonkin muuhun ja olisin varmasti silti onnellinen, kun tilanne olisi käyty läpi ja surutyö tehty saavuttamattomasta unelmasta, koska ainahan unelmat eivät toteudu, senhän me jo tiedämmekin.

Unelmani on ollut, että saisin asua kodissa, jonka olen saanut itse suunnitella ja nyt se haave on remonttimme myötä toteutunut. Ulkomaan komennuksilla on asuttu vuokralla ja taloihin on tehty remonttia vuokraisännän sanelemissa rajoissa.  Olen myös unelmoinut omasta pikku-puodista, suunnittelutyöstä jo kolmekymmentä vuotta ja sekin unelma viimein toteutui. Aikaa unelmien toteuttamiseen on kulunut, mutta näinhän se elämässä usein on, koskaan ei ole liian vanha :-))

Minä taiteilijasielu olen saanut hyvän ja turvallisen, ''jalat maassa'' miehen rinnalleni, joka jakaa samanlaisen huumorintajun kanssani ja olemme saaneet viettää rikasta elämää asuen eri maissa, eri mantereilla. 

Paljon unelmia on täyttynyt ja joitakin on jäänyt täyttymättä.

Toivon, että saisin seurata lasteni elämää vielä pitkään, se lienee suurin unelmani ja toiveeni. 

Nämä kuvat ovat parin viikon takaisia, jossa iso pikkuveli veljellisesti rutistaa pienempää isoa veljeään (hattu lähti lyllä päästä ruokaillessa, jos sitä mietitte :-)). Matilda unelmoi sohvalla ja Aino-Kaisa puuhastelee pihalla. 

Ruokaa on laittamassa ihana ystävämme, joka oli meillä töissä, kun asuimme Thaimaassa. Hän halusi muuttaa kanssamme Suomeen ja niinpä kävimme silloin aikanaan paperisodan läpi ja saimme hänet Suomeen kanssamme ja hän hoitikin puolitoista vuotta täällä kaikki kotiimme liittyvät askareet. Matilda tarvitsi jonkun saattamaan kouuun, koska ruotsinkielinen koulu oli kauempana ja myös jonkun alkuun hakemaan koulusta. Omat päiväni venyivät töissä ja mies matkusti, joten jonkun piti olla vastaanottamassa koululaisia. Nythän tämä ihana nainen asuu täällä Espoossa ja on naimisissa suomalaisen miehen kanssa. Muutossa Suomeen varmasti toteutui yksi unelma ja perheemme oli enemmän kuin tyytyväinen.  

Pari viikkoa sitten saimme jälleen ihanaa thai-ruokaa omassa keittiössämme, kiitos siitä :-))

Oikein mukavaa viikon jatkoa, itse kiirehdin tästä nyt asioille!

XX Päivi