tiistai 28. lokakuuta 2014

HAIR and BEAUTY SALON
























Voiko  päivän enää ihanammin alkaa...kävin kampaajalla ja kauneushoitolassa eilen, maanantaina, mikä alku viikolle!!! Tällaisesta vain on tehtävä päivitys tänne blogiin. 
Paikka on loppukesästä avattu kauneus&komeus Helsingin Lauttasaaressa. Liiketila on ihana; valoisa, kutsuva ja vaaleilla, sekä kauniilla kalusteilla kalustettu. Omistajattaret ovat liiketilansa kaltaisia; lämpimiä, ihania ja valoisia. En ymmärrä, miksi en ole saanut aikaiseksi aiemmin käydä hemmottelemassa itseäni. Nyt tarvitsin tukikäsittelyn ohuille hiuksille ja minulle laitettiin permanentti, loiva sellainen isoilla puolilla. Kävin samalla käynnillä myös myös lifting-kasvohoidossa ja olisin voinut jäädä pellavapeitteen sisään makaamaan koko viikoksi. Miten ihanalta tuntuu, kun joku tekee osaavin ottein lämmöllä hoidon kasvoille, tuoksut ja musiikki rauhallisessa ympäristossä ja silkinpehmeä, sekä kiinteän tuntuinen iho tuloksena. Käsilleni tehtiin vielä lopuksi parafiini-hoito, miten hauska kokemus ja kädet olivat kuin vauvan peppu sen jälkeen, niin sileät ja pehmeät ja hennosti tuoksuvat.

Nyt ainakin tiedän mihin seuraavalla kerralla varaan ajan. Minultahan on puuttunut luottokampaaja ja nyt sen löysin, samoin voisin helliä ihoani aina silloin tällöin. Mielestäni ihonhoito ammattilaisella ei ole vain ylellisyyttä, vaan kaunis teko omalle iholle, joka joutuu koville saasteiden ja lämmönvaihteluiden johdosta.

Tiloissa voi hoidattaa ja huoltaa kynnet, mm. manikyyrin ja geelilakkaukset saa täältä. Muista hoidoista mainittaanko esim. kuumakivihieronta ja paljon muutakin ihanaa. Miehiäkään ei ole unohdettu, koska parturipalvelut löytyvät täältä myös.

Olen todella, todella ihastunut, koska täältä oli helppo löytää autopaikka toisin kuin Helsingin keskustasta ja  voin vilpittömästi suositella, täällä tarjotaan lämmöllä kokonaisvaltaista hoitoa! Asiakkaille tarjotaan muuten kahvia suloisista posliinikupeista ja vielä tuulihatun kera, mitä hemmottelua!
 :-))
Kiitos Terhi ja Johanna

kauneus & komeus
Otavantie 5
00200 Helsinki
044 727 7577
sähköinen ajanvaraus:
kauneusjakomeus.bowsville.fi


Nämä tuotteet lähtivät kotiin; BIOLINE, Sweet Touch, kuorintavoide, hiustuotteista ihanat Kevin Murphyn shampoo ja hoitoaine, sekä Schwarzkopfin OSIS hiuslakka. Jos jatkossa ihmettelette, että miten hiukset ovat niin upeat ja iho hehkeä, niin siitä voin vain kiittää ihanan osaavia naisia kyseiseesä kampaamo/kauneushoitolassa. 

Kaunista viikon jatkoa teillekin
XX Päivi









18 kommenttia:

  1. Kylläpä oli tyylikkään näköinen paikka!
    Aivan upea maanantain alotus sulla :)
    Ja totta on, että ihoa pitää hoitaa, samoin myös hiuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sari, olen samaa mieltä ja palvelu oli hyvää, näinhän se pitää olla :-))
      XX

      Poista
  2. Aivan kodin lähellä, mutta en ole tuota paikkaa huomannutkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käypä katsomassa, miten kiva paikka sinulla on ihan siinä kotikulmilla :-))
      XX

      Poista
  3. Kuullostaa aivan ihanalta viikonavaukselta! Nyt vaan jään odottelemaan "selfietä" uudesta kampauksesta :)
    -TiinaA

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tiina, tukka on nyt runsaamman oloinen ja helpompi käsitellä, pitää yrittää saada kuva, olen oikein tyytyväinen kun hiirenhäntä tukka muuttui taas tuuheammaksi :-))
      XX

      Poista
  4. Upean näköinen paikka, ihana viikon aloitus sinulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on ja iho tuntuu edelleen silkinpehmeältä, ihmeellistä. :-))
      XX

      Poista
  5. Kuvaa uusista hiuksistasi odotetaan myös täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää yrittää saada jonkinlainen kuva, kun tukka kerran näin taas tuuheutui :-))
      XX

      Poista
  6. Kyllä se vaan on niin, että hemmottelu on ihanaa…ja ihan oikeasti tarpeellista. Ollaan nykyään niin kiireisiä, että hetki silloin tällöin itselle, rauhassa, toisten hoitaessa, antaa virtaa taas jaksaa. Tämmöisiä hoitoja voisi taas laittaa pukintoivomuslistaan, ja samalla tukisi suomalaista työtä. Ihanan näköinen, kaunis paikka kaunistautumiselle, täytyy kokeilla!
    Leena

    VastaaPoista
  7. Tosi kaunis paikka. Ja ihana juttu, etta kaikki oleelliset kauneudenhoitoasiat ovat saman katon alla! :) Olen kylla vahan kade, etta pystyit viikkosi noin mukavasti aloittamaan! Minakin haluan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti sinullekin löytyisi joku sopiva rako itsensä hemmotteluun, eiköhän meistä kukin aina joskus sellaista tarvitse
      :-))
      XX

      Poista
  8. Viihtyisän näköinen paikka, miten löysit?
    Fanitan noita tyynyjä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, kampaaja tuli ystävineen käymään kaupalla ja ainahan me naiset jutellaan kaikki asiat halki ja siinä asia sitten ilmeni :-)) ja ei muuta kuin tuumasta toimeen. Sieltä muuten saa ostaa varmaan noita tyynyjä!!
      XX

      Poista
  9. OH MY GOODNESS...those PILLOWS !!!! Love , love them !!! Somehow have to get my hands on them. OK the beautysalon is very nice , too :)) :)) Hi Paivi... I'm sure you had the best of times , my favorite treatment is a foot massage. I could sit for hours and have someone pamper my feet .
    Take care Ellen

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...