sunnuntai 19. lokakuuta 2014

CELEBRATION





 

























Ensimmäiseksi täytyy pyytää anteeksi sitä, että blogin ulkoasu otsikon ja bannerin osalta nyt käymistilassa ja taidot loppuivat kesken, täytynee pyytää jostakin apua, jotta saan blogin ulkoasun kuntoon...hetkinen vain :-))

Täällä on ollut tänään pyjamapäivä...ihanaa. Yhdessä perheen kanssa on siivottu, pesty ja putsattu lauantaisen juhlan jälkiä, laiteltu ruokaa, juotu kahvia ja syöty ihania kakunjämiä, loikoiltu sohvalla läppäri sylissä kynttilänvalossa.

Lauantaina vietettiin poikamme Axelin ylioppilasjuhlia näin jälkikäteen, kun ei muuton ja putiikin perustamisen vuoksi aiemmin ehditty. Päivä valkeni kauniina ja meitä oli täällä kodissamme kolmisenkymmentä henkeä juhlimassa yhden uurastuksen päättymistä. Axelhan kirjoitti Varsovan kansainvälisestä koulusta ja IB-tulokset saapuivat heinäkuussa, joten nyt oli jo aika JUHLIA!.

Illalla saimme vielä nelihenkisen poppoon soittamaan tänne ja voi sitä riemua, aivan MIELETÖNTÄ!!
Kaikki lapseni olivat myös paikalla (<3 <3 <3) ja kolmen vanhimman tyttöystävät ja avomies.

Ruuaksi tarjottiin thaimaalaista ruokaa ihan sieltä yksinkertaisimmasta päästä, Fried rice with chicken, höystettynä chilikastikkeella, limellä ja korianterilla, niin hyvää!! Thaimaalainen ystävämme hääräsi keittiössämme aamulla tekemässä ruokaa. Lisäksi oli salaattia ja jälkkäriksi mieheni äidin tekemää kinuskikakkua, bostonkakkua, suloista suklaa-appelsiinikakkua ja kahvia, sekä konjakit ja liköörit. 

Parasta kaikessahan oli omat lapset ympärillä ja pitkästä aikaa sain kaikki vielä samaan kuvaankin <3
Monen viikon hiljaiselon jälkeen talo oli täynnä elämää ja vielä tänäänkin kolme lapsista täällä :-)), voisiko siis asiat paremmin olla...



monday TO sunday-putiikki auki KE-PE klo 14-18, LA klo 11-15
MA-TI putiikki kiinni.
TERVETULOA PISTÄYTYMÄÄN
osoitteessa: Tyskaksentie 18 B, Espoo


XX Päivi


28 kommenttia:

  1. Harmi, ettemme päässeet paikanpäälle onnittelemaan sankaria, emmekä nauttimaan hyvästä seurasta ja ruuasta ja bändistä. Niin iloisia kuvia.
    Terveiset Lontoosta ja toivottavasti kohta taas siellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No olihan se harmi ja toivottavasti teillä oli mukava reissu ja toivon mukaan pian nähdään.
      XX

      Poista
  2. Ihana apinalauma sullakin siellä! Kuvista kyllä aistii ihanan tunnelman!
    Mukavaa syksyistä viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on :-)) Kiitos sinne myös mukavaa viikon jatkoa!
      XX

      Poista
  3. Ylioppilasjuhlat ovat kyllä yksi juhlien aatelia! Kaikki edessä ja jotakin jo saavutettuna:)
    Ja hienoa, että sait kaikki rakkaasi juhliin - se kruunasi varmasti koko komeuden<3

    VastaaPoista
  4. Oih, näistä kuvista huokuu ilo ja rakkaus. Piste. Niin ja kauneutta vaikka muille jakoon;). Isot onnet ylioppilaalle!

    VastaaPoista
  5. Żywiec the best! ;)

    VastaaPoista
  6. Ihana tunnelma noissa kuvissa! Perhe on paras!

    VastaaPoista
  7. Iloinen tunnelma teillä ollut :)

    VastaaPoista
  8. Ihana juhla ja mahtavat kuvat. Kiitos t. Pia& co

    VastaaPoista
  9. lucky , lucky you !!! All your Children....and what a party it must have been !!!
    You can be really proud of your beautiful family ( I know you are )
    Enjoy the rest of the week
    hugs Ellen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Ellen, yes I know I am lucky :-)))
      Have a nice week and weekend too!! <3
      XX

      Poista
  10. Onnellisissa merkeissä, onnellinen äiti perheensä ympäröimänä! Ei ihminen muuta tarvitse! Kiitos kun annoit kuvin meillekin tämän ihanan fiiliksen! Mukavaa jatkoa kotiin ja putiikkiin myös!

    VastaaPoista
  11. What a party! Ja taas välittyy tuo tunnelma ja kuhina tännekkin. Voi että on ihanan näköistä, kun talo on nyt täynnä rakkaita.
    Leena

    VastaaPoista
  12. Onnittelut vielä komealle pojalle ja koko perheelle <3
    Kuvista välittyy tosi hauskat ja rennot juhlat.
    haleja

    VastaaPoista
  13. Onnea ylioppilaalle ja äidille myös! Ihania kuvia tunnelmallisista juhlista.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...