lauantai 4. huhtikuuta 2015

WARSAW





















 Hei
ja terveiset Varsovasta, täältä meidän toisesta kodistamme;
 minun kakkoskodista ja mieheni ykköskodista, jos sen nyt näin voi ilmaista.
Lensin tänne torstaina ja
eilen kävin kaupungilla hiukan ostoksilla, hankin itselleni aurinko-ja silmälasit, sekä pääsiäiskukkia. Pistäydyn kahvilla ja syömässä lempiravintolassani :-))

Täällä kaikki kaupat ovat pitkäperjantaina auki, se ei ole pyhäpäivä täällä niinkuin meillä. Matilda oli koulussa ja mieheni töissä.
Tänään oli tarkoitus lähteä hankkimaan Matildalle hiukan kevätvaatteita, mutta minähän sairastuin vatsatautiin viime yönä ja täällä on juostu kovemmin kuin vähään aikaan ja aina siihen yhteen pieneen,
mutta niin tärkeään huoneeseen...
Odotan tässä vatsan rauhoittuvan ja yritämme kaikesta huolimatta kaupungille.

Sitten onkin kaksi pyhäpäivää tiedossa ja pelkkää oleilua,
tiistaina lennän takaisin sinne minun ykköskotiini.

(Kuvissa nautiskellaan Tiramisua hillopurkeista, sekä ihastellaan suloisia Magnolian kukkia, piipahdetaan ravintolassa ja ostoksilla, hiippaillaan täällä kotona...)

Toivotan teille edelleen oikein ihanaa
pääsiäistä!

XX Päivi

30 kommenttia:

  1. Kuvat on jälleen todella kauniita, toivottavasti tauti väistyy pian!
    Oikein mukavaa pääsiäistä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vaan Marru, tauti tuli ja meni ja saatoin sitten jopa nauttia suklaamunista! Kohta lento Suomeen, mukavaa viikkoa!
      XX

      Poista
  2. upea kakkoskoti :)
    täälläkin on ollut tuota juoksutautia liikkeellä..onneksi siitäkin on selvitty...
    kauniita päiviä sinne myös!!
    jaana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana, juu täälläkin selvittiin yhden päivän aikana :-))
      XX

      Poista
  3. Upeita kuvia! Toivottavasti tauti alkaa jo talttua. Vatsatauti on ikävä, mutta onneksi yleensä menee nopeasti ohikin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos. Vatsatauti oli nopea pyrähdys...onneksi.
      XX

      Poista
  4. Nice to know you have a home in Warsaw :-) I am from Warsaw:-) Beautiful shots!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi Magda, yes we have home also in Warsaw, my husband is working here in Poland.
      XX

      Poista
  5. Ihania magnoliankukkia. Hauska idea toi tiramisu hillopurkeista. Mä tein äsken raakasuklaata. Laitoin muutaman muotin pohjalle cashewpähkinän. Ai, sä ostit ne silmälasit nyt. Toivottavasti sun olo on jo parempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :-)) Olo on parempi, kiitos ja nyt on kahdet hienot silmälasitkin ja yhdet aurinkolasit...kyllä kelpaa!
      XX

      Poista
  6. Ihanaa pääsiäistä ja keskiviikkona nähdään <3

    VastaaPoista
  7. Voi siellä on ihan keväistä! Ja magnolian oksiakin <3 Minä niitä vielä odottelen... Meillähän on niin kylmää ja luntakin vielä. Mutta jospa jostain kaupasta saisi. Hauska nähdä näitä Varsovan-kuvia pitkästä aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, täälläkin oli juuri pääsiäisen tienoo kylmää, Suomessa taitaa olla lämpimämpää :-))
      XX

      Poista
  8. Ihania kuvia jälleen. Toivottavasti olo paranee pian.

    VastaaPoista
  9. Hallo Paivi , hope you are feeling better , so you can enjoy your family and the stay in beautiful Warsaw .
    I am heading home again on Wednesday to see my ailing parents (sad ) and my children and grandchildren (happy)
    All the best Ellen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I am happy to hear that you'll see your loves Ellen!
      XX

      Poista
  10. Ihanat kuvat, ihan Varsova! Taas on haettu "risut" kotia kaunistamaan :-)) ja kaunista on! Toivottavasti olo paranee. Terkkuja!
    Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena, tänään lento takaisin Suomeen, nopeasti nämä lomat livahtavat.
      XX

      Poista
  11. Hei, onks mun lempparikahvilassa uusi vinkeä sisustus (tokavika kuva) ??? Vai sekoitanko paikat...
    Kiva olis taas piipahtaa Warsovassakin, mutta ei taitaisi paikka olla sama ilman sinua.
    Toivottavasti voit jo hyvin! Nadi täällä ihastelee Matildan sänkyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein näet, ovat muuttaneet seinän värit vaalean sinisiksi ja muutakin kuin valkoista tullut sisustukseen, oletpa tarkkanäköinen :-))
      XX

      Poista
  12. Ihanat magnoliat! Toivottavasti olet parantunut ja päässyt nauttimaan Varsovasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, täällä voidaan hyvin ja tänään lennetään takaisin Suomeen!
      XX

      Poista
  13. Aaa ihania kuvia! Tuli kauhee ikävä Varsovaan! <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä joku päivä pääset tänne :-)) Minulle tuli ikävä sinua!
      XX

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...