keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

EGGS












Hei,

tuo viimeisessä kuvassa oleva lause pitää paikkansa niin monen asian suhteen.
Laulukin sanoo:
''Luota sydämen ääneen''
Tärkeissä asioissa luotan sydämen ääneen,
se mikä on olennaista, sitä ei silmä useinkaan näe.

Joskus on kuitenkin hauska ihan vain katsella kauniita esineitä, maisemia jne ja niihin kyllä tarvitaan silmäparia ja 
olipa se kuinka pinnallista hyvänsä, niin minä ainakin nautin siitä, että ympärilläni on kaunista katseltavaa.
Meistähän on ihana matkustaa, nähdä uusia, mielenkiintoisia ja kauniitakin paikkoja.
Me puemme yllemme meidän omaa silmäämme miellyttäviä vaatteita ja koristelemme kotimme kauniilla esineillä ja huonekaluilla. Käyttötarkoituksen lisäksi nämä kaikki miellyttävät myös silmäämme, eikö vain.

Pääsiäinen, kaunis kevään juhla lähestyy kovaa vauhtia ja se on jotenkin taitekohta vuodessa, jolloin kevät on virallisesti täällä, vaikka joskus pääsiäisen kunniaksi saammekin lunta taivaalta.

Pääsiäinen on yksi lempijuhlistani joulun jälkeen.
Koti on täynnä hiirenkorvilla olevia oksia (jos on muistanut hakea ne metsästä tarpeeksi aikaisin, jotta ehtivät vihertää) tai 
suloisia pajunkissoja.
Narsissit, Helmililjat ja muut kevään sipulikukat seisoa sojottavat yhden jos toisenkin pöydällä.
Jos rairuoho ei ehdi itää, tai se homehtuu liiasta kosteudesta
- ei hätää, kaupasta saa kissanruohoa, joka ajaa melkein saman asian.
Pääsiäisenä nautitaan lammasta, mämmiä, pashaa ja tietysti suklaamunia.

Meillä on käynyt niin, että lasten isoäiti lähetti aikoinaan mieheni mukana lapsille Mignon-ja Kinder suklaamunia Thaimaahan, siellä asuessamme
ja jotenkin minulle iski hillitön himo noihin ihaniin nougatsuklaa palleroihin, joten söin kaikki kymmenen Mignon munaa, eivätkä lapset koskaan saaneet tietää niiden olemassaolosta...hiukan hävetti, mutta jäihän pienokaisille ihanat Kinder suklaamunat yllätyksineen, ei kai kukaan lapsi edes haluaisi täyssuklaamunia, eihän?
Nyt niitä onneksi saa tuosta lähikaupasta, niin ei pääse loppumaan.

Putiikilleni on tulossa koristemunia, pahvisia sellaisia, joiden sisällä voi vaikka viedä ystävälle pienen pääsiäislahjan, lisäksi löytyy erilaisia sulkia ja höyheniä omiin koristeluihin.
Kierrätyspahviset pääsiäismunat voi maalata juuri sen värisiksi kuin itse haluaa, saatavana myös valkoisia.

Kauppa on auki TO 14-17 HUOM tuntia lyhyempi aukioloaika!!
PE 14-18
La 11-15

XX Päivi

8 kommenttia:

  1. Kivoja munia. En ole vielä pääsiäiseen valmistautunut, tosin mietiskelin juuri tänään kotimatkalla, millaiset paikkakortit tekisin pitkänperjantain lounaalle. Ehkä Mignon-munat, johon "pistekirjoitan" kohohelmiäisvärillä jokaisen nimen tai vain alkukirjaimen.

    VastaaPoista
  2. Keltaiset narsissit ja pörröiset pajunkissat ovat ihania pääsiäisenä. Kauniita pääsiäismuna-asetelmia olet tehnyt. Veti suun hymyyn toi sun Mignon-munatarina. Näen sieluni silmin sinut syömässä suklaamunia kädet sulaneessa nougatsuklaamählässä Thaimaan lämmössä. :-)

    VastaaPoista
  3. Pystyisin hyvinkin johonkin vastaavaan...syömään lasten Mignonit ;)

    VastaaPoista
  4. Heheh ihania kuvia :)
    Heh ja voi sua. sinä ja sun migno-hulluus! HA HA :D
    Haleja! Maanantaina nähdään! Osta meille herkkuja ;) <3 <3 <3

    VastaaPoista
  5. Hei Ihanainen, juu, soitellaan vielä ja ihanaa kun tulet :-)) <3
    XX

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...