sunnuntai 11. tammikuuta 2015

IMPORTANT THINGS


































 Mietin pitkään kuinka tekisin tämän päivityksen,
vieraillessani muutamissa blogeissa oli useissa niistä käsitelty tätä samaa aihetta, aina tietysti jokaisen henkilökohtaisella tyylillä.

Johtoajatus on kuitenkin se, että miten osaisi nähdä paremmin ne asiat, jotka elämässä ovat hyvin ja osaisi vielä arvostaakin niitä...
niitä ihan pienimpiäkin asioita, joista kuitenkin lopulta muodostuu se iso kuva.

Kuinka voin luoda ympärilleni myönteistä tunnelmaa, luoda hyvää oloa  kannustamalla, auttamalla ja olemalla ystävällinen. Kaiken lisäksi kaikki tämähän palautuu minulle itselleni moninkertaisesti.
Miten muistan olla kiitollinen minulle itsestäänselvistä asioista.
Niin miten...

Muistelen aikaa taaksepäin samalla katsoen kuitenkin eteenpäin. Muistan ne hetket, kun lapset olivat pieniä ja välillä väsytti, kuinka pienet sormet kietoituivat omieni ympärille ja lapsen itkusta märkä poski kosketti kasvojani ja sielussa läikähti; miten pieni ihminen voikaan tarvita minua, aikuista.
Mietin millaiseksi muodostuu lapsieni elämä ja mitä me vanhempina olemme jättäneet heille perinnöksi.
Toivottavasti postiivisen ja rohkean mielen, sekä terveen itseluottamuksen.

En tekisi mitään toisin,
elämä ei todellakaan aina ole ollut täydellistä, eikä edes lähelläkään sitä, mutta siinä on ollut kuitenkin paljon onnellisuutta, iloa, ylpeyden aiheita,sekä rohkeita irtiottoja.
En vaihtaisi askeltakaan, 
eikö se ole jo merkki hyvästä elämästä, 
juuri siitä minulle merkityksellisestä.

Pyritään siihen,
että emme vertaisi itseämme toisiin, olemme hyviä juuri sellaisina kuin olemme.
On muistettava järjestää omaa aikaa, varsinkin pikkulasten vanhempina tai omien vanhempien hoivaajina.
Pidetään aina välillä hauskaa,
iloitaan yhdessä muiden kanssa.
Painetaan mieleen ihanat hetket elämässä ja 
nautitaan uusista kokemuksista ja paikoista.
Huolehditaan itsestämme ja toisista,
vaalitaan parisuhdetta ja pidetään ystävyydestä hyvää huolta. 
Ei unohdeta pieniä asioita, vaan nautitaan myös arjesta.
Unelmoidaan
ja muistetaan olla kiitollisia jokaisesta päivästä.

XX Päivi

40 kommenttia:

  1. Taas niin ihania kuvia... ja sun suloiset pienokaiset :)
    Niin totta mitä kirjoitit.
    Kiitos taas tästä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsi...milloin tulisit käymään täällä Espoossa??
      xx

      Poista
    2. Tulisin mielelläni :) ...täytyy ruveta miettimään sopivaa ajankohtaa.
      Niin monta popupia on mennyt mönkään milloin minkäkin syyn takia,
      että luovutin jo niitten suhteen mutta nythän tilanne on toinen.

      Poista
  2. Monta tärkeää ja kaunista asiaa! <3

    VastaaPoista
  3. Kaunis postaus kuvineen ja sanoineen, tärkeitä asioita ♥

    VastaaPoista
  4. Kiitos kauniista kirjoituksesta. Piti ihan linkittää tyttärelleni. Sisältää hyviä ajatuksia elämää varten >3
    T.Anneli

    VastaaPoista
  5. Voi, kun kaunis postaus ja kerrassaan upeat kuvat!
    Ihanaa iltaa sulle Päivi ja mukavaa pian alkavaa viikkoa!<3

    VastaaPoista
  6. Ihana teksti ja kuvat <3
    Juuri nämä ovat tärkeitä asioita ja elämän suola!

    VastaaPoista
  7. Vooiii!! Ihana päivitys! Heheh ja kuvat!! ♥ ♥
    Hehe ihana noi vanhat kuvat meistä, ne täytyy kaikki taas käydä läpi joku päivä hihih ♥
    Niin totta, täytyy osata iloita siitä mitä on. Näin olen päättänyt tässä muutama vuosi sitten ja aika hyvin toimii tämä asenne! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä oletkin sellainen positiivinen-peipponen, ihana!!!<3
      xx

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Sinun päivityksesi toimi yhtenä inspiraationa, kiitos siitä! <3
      xx

      Poista
  9. Tähän ei voi muuta, kuin lähettää sulle monta sydäntä. <3 <3 <3

    VastaaPoista
  10. ❤️❤️ Ihania ajatuksia. Juuri tänään katsoin elämää taakse päin ja mietin samaa: päivääkään en vaihtaisin pois,en mitään. Ja olen onnelinen että olen juuri tässä,nyt. Että olen valinnut rohkeasti oman polun.

    VastaaPoista
  11. Vastaukset
    1. Kiitos sinulle, taisit innoittaa Ellistä ja sitten minua!!
      xx

      Poista
  12. Viisaita sanoja. Pitäisi päivittäin muistaa katsoa ympärilleen ja iloita sekä olla kiitollinen kaikista elämän hyvistä asioista.

    VastaaPoista
  13. Kiitos Päivä ihanasta postauksesta! Juuri näin se on, eletty elämä tekee meistä sen mitä olemme, iloineen ja suruineen. Kaikki se tarvitaan! Liian harvoin pysähdytään miettimään mitä meillä on ja mitä on koettu. Tuli tosi ihana olo tätä katsoessa ja lukiessa, tosiaankin kiitos!

    VastaaPoista
  14. Kauniisti kirjoitit ja kuvat olivat suloisia!

    VastaaPoista
  15. Hieno postaus! Kaunis. Ja tärkeä Sinulle.

    VastaaPoista
  16. Kyllä kirjoitit todella kauniisti. Kauniit kuvat niin elämänmakuiset! Hyvää uutta viikkoa sinulle./ t. Helena :)).

    VastaaPoista
  17. Paljosta saa olla kiitollinen. Lots of love <3
    Valoisaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  18. Kiitos ajatuksistasi, kiitos unelmistasi upeiden kuvien kera. Blogisi seuraaminen ilahduttaa minua aina;)

    VastaaPoista
  19. Kauniisti sanottu, Päivi! Kuvista tulee mieleen omat ulkomaan komennukset perheen kanssa.
    T. Merja

    VastaaPoista
  20. Niin kauniisti ja viisaasti sanottu! Hyviin käsiin on nuo elämän rikkaudet annettu, kun kiität ja arvostat! Kaikkea hyvää <3

    Mia

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...