torstai 25. joulukuuta 2014

CHRISTMAS EVE
































Jouluaatto vilahti
ja tässä ollaan hiukan haikeana...
jouluvalmisteluita tehtiin pitkään ja hartaudella, sitten jouluaatto päätti, että ei ehdi viipyä kanssamme kuin hetken, mutta olihan meillä mukavaa! Kun on hauskaa yhdessä niin aikakin kuluu nopeasti, liian nopeasti.
Ruokapöydässä tietysti taas laulettiin ja aikuiset saivat snapsiakin ruuan painikkeeksi.

Jouluaattoon valmistauduttiin jo aamusta, jolloin tytär perheineen saapui, sekä enoni. Yksi pojistamme tuli jo edellisenä iltana. Vanhin pojista iltapäivällä.
Aamu alkoi riisipuurolla...

Lunta tuli taivaalta, mutta tänään joulupäivänä oli mitä kaunein aurinkoinen talvipäivä, lumi kimmelsi...

Matilda otti osan kuvista, kuten aamuiset kuvat veljestä. ''Tonttu-pojillamme'' oli kiirettä, kun osa lahjoista oli vielä paketoimatta...:-))

Kiitos tyttärelleni Aino-Kaisalle, oli hauskaa touhuta yhdessä keittiössä  :-))
Ihana mies johti siivousta ruokailun jälkeen ja keittiöpiiat saivat levätä...lahjojakin oli kertynyt aikatavalla, 
olemme tainneet olla kilttejä...

Tällä kokoonpanolla ei olla yhdessä vähään aikaan, sillä yksi pojista lähtee opiskelijavaihtoon entiseen kotikaupunkiimme, Bangkokin yliopistoon muutaman päivän kuluttua.

Tärkeintähän joulussa on olla yhdessä rakkaiden kanssa...
Vielä yksi päivä joulua jäljellä...nautitaan siitä.
Huomenna valmiille herkuille miehen vanhempien luokse...
Hei!

XX Päivi


39 kommenttia:

  1. Nää on niin hyvänmielen kuvia... oikein ihanaa joulun jatkoa Teille jokaiselle ja onnea vaihtoonlähtijälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, näin se joulu mennä vilahti ja kohta on Uusi Vuosi!!
      XX

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Monet kiitokset ja sinne oikein mukavaa alkavaa vuotta!
      XX

      Poista
  3. ❤ Ihanat joulutunnelmat ❤

    Mukavaa tapaninpäivää sinulle ja perheellesi.

    VastaaPoista
  4. Kauniita kuvia. Perhe on Joulun paras lahja! ♥

    Meillä tehdään lähtöä pulkkamäkeen..

    Ihanaa Tapaninpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä perhe on paras :-))
      Nyt on ollutkin ihana pulkkailla...
      XX

      Poista
  5. Kauniita kuvia. Ihana kun lumi tuli jouluksi kuten aina elokuvissa! Ihanaa Tapaninpäivää sinne!

    VastaaPoista
  6. I have spent a half year studing in Finland and your pictures remind me of that wonderful time!:)
    Lovely greetings from Poland - Aleksandra
    blog.stabrawa.pl

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. That's fantastic to hear that you have been here in Finland!!! I love Poland and lived there almost five years <3 in Wroclaw and in Warsaw.
      Happy New Year to you!
      XX

      Poista
  7. Beautiful photos and post!!!
    would you like to follow each other? let me know...I always follow back.
    Besos, desde España, Marcela♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you!!
      I am a reader of your blog now :-))
      XX

      Poista
    2. Thank you so much for your visit!!!
      I follow you with GFC and Bloglovin now.
      Have a good week!! and my like in bloglovin for your post too!!!:)))

      Poista
  8. Ihanat kuvat! <3 Ja oli niin kivaa viettää joulua yhdessä! Kauhean nopeasti se taas hurahti, niin kuin aina...
    Mutta ei surra, kaikkea uutta kivaa edessä uuden vuoden merkeissä <3 <3 <3 HALIT!!!!

    VastaaPoista
  9. This is the precise weblog for anybody who needs to seek out out about this topic. You notice so much its almost arduous to argue with you. You positively put a brand new spin on a subject that's been written about for years. Nice stuff, simply nice!

    VastaaPoista
  10. Beautiful shots from your Christmas Eve in the house and outside:)

    VastaaPoista
  11. I saved it as a favorite it to my bookmark site list and will be checking back in the near future. Take a look at my website as well and tell me what you think.

    VastaaPoista
  12. Interesting. Your instructions look clear but I'm not very good at this so I hope this will work well for me. Thanks for the tips! :)

    VastaaPoista

  13. It’s perfect time to make a few plans for the future and it is time to be happy.

    VastaaPoista
  14. I’ve read this post and if I may I want to suggest you some attention-grabbing things or suggestions.

    VastaaPoista
  15. I wish to learn even more things approximately it! Feel free to visit my website;

    VastaaPoista
  16. I think it’ll improve the value of my site Feel free to visit my website;

    VastaaPoista

  17. I really loved reading your blog. It was very well authored and easy to understand.

    VastaaPoista
  18. Thanks for providing these site list. I appreciate your work for creating this blog and I hope these site help me for

    VastaaPoista
  19. Wow, that’s what I was exploring for, what a stuff! existing here at this weblog, thanks admin of this web page.

    VastaaPoista

  20. you have some really great posts and I feel I would be a good asset.

    VastaaPoista
  21. This is the exact information I am been searching.

    VastaaPoista
  22. Thanks so much for your helpful tips!

    VastaaPoista
  23. Your choice of writing is really amazing.

    VastaaPoista
  24. Your post is very great.i read this post this is a very helpful.

    VastaaPoista
  25. You absolutely have wonderful stories.

    VastaaPoista
  26. Thank you for the good information you share with us.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...