Nina |
Hei, tässähän ehti vierähtää useampi päivä, enkä millään ehtinyt koneelle, kun meillä oli niin kiire ystäväni Ninan kanssa...ehdimme tehdä paljon asioita muutamassa päivässä. Tietysti kävimme jouluostoksilla ja sehän vasta hauskaa olikin, välillä hörpättiin kahvit ja taas jatkettiin. Kotona illalla sohvalla jalat tuntuivat kuin varpaankynnet olisivat kasvaneet varpaiden sisään...onkohan minulla liian pienet ja epämukavat kengät??
Kiertelimme Vanhaa kaupunkia ja etsimme joulua...Vanhassa kaupungissa joulu antanee vielä odottaa itseään, koska emme sitä löytäneet. Oli ihanaa olla monta päivää yhdessä ja aamusta iltaan oli aika puhua ja puhua, ihan mielettömän mukavaa, välillä ulvottiin naurusta.
Eilen sitten sanottiin jälleen heipat ja Nina matkusti takaisin kotiinsa Suomeen, täällä vähän haikeana join yksikseni aamukahvit, kun mieskin lähti taas reissuun. Kiitos Nina myös kaikista suomituliaisista.
Eilen illalla meillä oli kunnia käydä illallisella Suomen suurlähettilään luona. Illallinen oli maistuva ja ilta rento, paikalla meitä oli illallispöydässä parikymmentä henkeä, suomalaisia ja puolalaisia. Menu sisälsi katkarapusalaattia, kermaista savulohikeittoa, pääruuaksi oli porsaanfilettä tattikastikkeessa ja jälkiruuaksi juustoleipää lakkahyytelöllä, eikö kuulostakin aika herkulliselta. Sitäpaitsi suurlähettiläämme täällä on hyvin välitön ja hauska mies.
Perjantaina sitten vierailemme jälleen Suomen suurlähetystössä ja juhlistamme 96. itsenäisyyspäiväämme.
Mukavaa viikon jatkoa!
XX Päivi
Väri-iloittelu taloissa.. se saa aina hymyn huulille :) Hyvää itsenäisyyspäivää teille sitten perjantaina.
VastaaPoistaHei Erja ja kiitos kommentistasi :-))
PoistaXX
Niin upeita kuvia taas kauniista maisemista ja tunnelmista!
VastaaPoistaOikein hyvää Itsenäisyyspäivää sinne!
Kiitos :-))
PoistaXX
Upeita nuo vanhat rakennukset...ikävää, että täällä Suomessa kaikki vanha puretaan uuden tieltä.
VastaaPoistaOlen samaa mieltä, se tosiaankin on surullista, että vanhoja kauniita rakennuksia puretaan ja uutta tulee tilalle...
PoistaXX
vihreitä kuulia!!! mä en kestäää ( huutaa hän suu täynnä hopeatoffeeta)....saimme kutsun myös lähettilään luo, mutta vaihdamme karjalanpiirakat ja lihapullat orankeihin , eli matkustamma Borneolle, mistä lienee taas kirjoitettavaa...Hyvää Itsenäisyyspäivää sinne!
VastaaPoistaHienoa, minäkin vaihtaisin karjalanpiirakat orankeihin, vaikka rakastankin karjalanpiirakoita...ihanaa matkaa!!
PoistaXX
Voi mitä kuvia... heti tunnistaa paikkoja ja viidennessä kuvassa näkyy rakennus, jossa yövyimme edellis kesänä :))
VastaaPoistaOikein mukavaa loppuviikkoa ja Itsenäisyyspäivää ♡
Ihan totta, yövyitte siis Vanhassa kaupungissa :-))
PoistaMukavaa Itsenäisyyspäivää myöss sinne.
XX
Ihanaa kun ystäväsi poikkesi :) Hienoja kuvia ja jotenkin todella kauniita noi valkoiset joulupallot kukkakoristeilla. Näitä muutama joulukuusessa olisi ihana.
VastaaPoistaNuo lasiset kuusenkoristeet ovat niin tyypillisiä koristeita täällä...
PoistaXX
Time with a friend is like a happiness tonic but so sad when they have to go. Such wonderful photos I almost feel I was there with you both
VastaaPoistaThank you Inge!!
PoistaXX
Kyllä on kauniita vanhoja rakennuksia.Niissä silmä lepää.Oikein hyvää itsenäisyyspäivää sinulle ja perheellesi./terveisin Helena:))
VastaaPoistaKiitos Helena, sinne samoin.
PoistaXX
Ihania fiiliksiä jälleen kerran!
VastaaPoistaKiitos :-))
PoistaXX
Those are beautiful snapshots of my beloved Old Town. I wish I were there. Cheers!
VastaaPoistaMaya
http://jiloeastdesign.blogspot.com/
Suurlähettiläs onkin kotoisin Kemistä;mehän ollaan tunnetusti leppoisia ihimisiä :p Lämmintä Joulumieltä sinne koko perheelle!
VastaaPoista