torstai 12. joulukuuta 2013

MY FAVOURITE SNACK









Hei kaikille! Rakastan näitä Köyhiä ritareita, joita voisi paremminkin kutsua rikkaiksi ritareiksi...ne ovat vähän kuin se...''Pappilan hätävara'' eli kerätään kaapista mitä löytyy. Päälliseksi voi laittaa omenaa, persikkaa, päärynää, eksoottisiakin hedelmiä, kuten tässä nyt ananaskirsikan jämät omenoiden seuraksi. 

Pointtihan on se, että hedelmät paistetaan voissa (laihduttajan unelma) kauniiksi ja meheviksi ja sekaan laitetaan sokeria, jotta alkaa karamellisoituminen. Jos joku ei halua lisätä sokeria, voi laittaa myös hiukan juoksevaa hunajaa. Syntyy suolaisen voin ja makean ihana liitto. Leipänä käytän sitä paahtoleipää, mitä kotona sattuu olemaan, mielummin kokojyväistä. Leipäviipaleet kostutetaan siis munamaidossa ja paistetaan myöskin voissa kauniin kullanruskeiksi. Toisella pannulla kypsyneet hedelmät asetellaan sitten leivän päälle. Itse laitan vielä lopuksi vadelmia tai mustikoita, jos niitä sattuu löytymään. Päälle tomutan pölysokeria oikein kunnon hunnuksi. 
Sopiva vaikka joulubrunssille.
Olen tainnut tehdä päivityksiä näistä herkkupaloista aiemminkin ja tässä vielä yksi versio, jonka laitoin Matildalle pari viikkoa sitten. Tällöin kyseessä oli paistetut persikat ja tuoreet pensasmustikat ja kylläpä tytölle maistui tämä helppo välipala. 
Kokeilkaapa ja kasatkaa oma paistettu leipänne kukkuroilleen herkullisia pehmeäksiä paistettuja hedelmiä ja päälle ihania marjoja.


XX Päivi

12 kommenttia:

  1. Voi, aivan vesi herahti jo kielelle. Näyttää niin herkulliselta!

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkistä, täytyykin kokeilla vaikka viikonloppuna. Näyttää tosi herkulliselta!

    VastaaPoista
  3. Kokeiluun menee - maistuu varmaan taivaalta, mutta niin kyllä näyttääkin! Hyvä kamera ja taitava nainen sen takana x

    VastaaPoista
  4. Miten herkullisen näköistä ja varmasti myös makuista :)

    VastaaPoista
  5. Ooh, miten herkullisen näköisiä! Ja niin "kevyitä"...hih!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella kevyitä herkkuja, niinkuin kaikki herkut... :-))
      XX

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...