maanantai 9. joulukuuta 2013

LAST WEEK IN WARSAW before the Christmas holiday





Viimeinen viikko Varsovassa on lähtenyt käyntiin ja katse alkaa väkisinkin kääntymään kohti Suomea. Täällä kulkaas säät vaihtelevat. Tänään kun heräsin, ei eilisestä lumesta ollut tietoakaan, kaikki oli sulanut pois ja vihreä nurmikko rehotti taas takapihalla. Minä vetäisin päälleni syystakin ja vaihdoin lapikkaat syysbootseihin.(Ensimmäinen kuva on sunnuntailta, jossa korjailen vähän tuiman näköisenä taljoja takapihan portailta.) 
Suuntamme Espooseen siis lauantaina ja kaikille meille pitäisi ottaa vaatetta kolmeksi viikoksi ja täällä tulee helposti sellainen harhakuva, että vähemmissäkin vaatteissa pärjää, mutta Suomessa ei kyllä tähän vuodenaikaan taida pärjätä. Loppuvuodestahan voi olla vaikka millaiset pakkaset. No, vaatteiden pakkaaminen ei kuitenkaan ole ylitsepääsemättömän vaikeaa, mutta entä meidän kaikki viherkasvit...autoon pitäisi saada pakattua vaikka mitä...vähän tulevan kesän remppakamojakin jo tässä vaiheessa ja meillähän ei ole kuorma-autoa...ei. 
Meitä on jouluaattona iso porukka koolla, riittääköhän lomakodissa kahvikuppeja kaikille...entä tyynyjä, peittoja, kun tässä oikein lasken niin saan kokoon 11 henkeä, joista nukkumaan pitäisi mahduttaa 9 henkeä. Ihanaa joka tapauksessa. Lataan paljon odotuksia ja tunteita jouluun, väkisinkin. 
Monta asiaa vielä hodettavana ennen lähtöä...oikein ihanaa viikkoa teille kaikille, muistakaa nauttia tästä joulunalusajasta, se kuluu niin nopeasti. 
XX Päivi

17 kommenttia:

  1. Tervetuloa Suomeen! Me lähdemme vielä katsastamaan Kööpenhaminan joulutunnelmat ennen varsinaista joulun viettoa, sieltä saa varmasti kerättyä mukaansa vielä lisää joulutunnelmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sinne Kööpenhaminaan tieni vielä tässä jonakin päivänä vie, olen ollut siellä viimeksi nuorena tyttönä...IHANAA matkaa teille!
      XX

      Poista
  2. No nyt iskee kyllä kateus....Jouluihmisenä kaipaisin niin kaikkia sukulaisia ympärille. Ison perheen kanssa on totuttu viettämään joulua isosti. Paljon ihmisiä, paljon ruokaa,paljon meteliä ja paljon sitä jälleennäkemisen riemua. Vähän on orvon oloista jäädä viettämään ensimmäisen kerran joulua Saksaan, onneksi kaikki lapset sentään lentävät paikalle.

    Oikein ihanaa reissua ja lomaa teille!!!!!


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina kultaseni, teillähän on iso porukka koolla, kun te vanhemmat ja kaikki viisi ihanaa tytärtänne kokoonnutte, johan siinä on porukkaa vaikka millä mitalla :-)), ymmärrän kyllä sen tietynlaisen haikeuden, kun meille ulkosuomalaisille se joulu tuntuu joululta kun ollaan kotiSuomessa. Uskon kyllä, että teille tulee upea joulu siellä Saksan uudessa kodissanne.
      XX

      Poista
  3. Ihanaa joulun odotusta! Tästä täytyy osata nauttia, koska se on todellakin ohi nopeasti. Sitä paitsi onneksi se joulu tulee vähemmälläkin hössötyksellä. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, itse olen oppinut iän myötä ottamaan rauhallisemmin ilman suurempia hössötyksiä.
      XX

      Poista
  4. Tervetuloa joulun viettoon <3 Nauti kutkuttavasta, odottavasta tunteesta. Sen jos löytää tämän arjen ja pitkien päivien lomasta, on onnekas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Erja, täytyy yrittää löytää se olennainen. :-))
      XX

      Poista
  5. Tervetuloa kotimaahan.Toivottavasti Helsingin seutukin saisi jouluksi lumipeitteen.Meillä on jo lunta täksi talveksi riittävästi.Vaikea uskoa,että säätiedotuksessa luvatut lämpöasteet kaikkia lumia veisi mukanaan.Sinulla on ihanan näköinen turkisliivi päälläsi oletko hankkinut sen maailmalta vai Suomesta? Hykerryttävän mukavaa viikkkoa ja pakkausfiilistelyä./Helena :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vaan, toivotaan joo, ettei se lumi nyt kokonaan jouluksi sulaisi...kyllä liivi on aikoinaan Suomesta hankittu, minusta niitä voi löytyä tänä päivänä monistakin eri liikkeistä, en tiedä tietysti mistä voisi löytyä siellä teilläpäin.
      Tämä viimeinen viikko ennen lähtöä on aina vähän stressaava kun on niin monta asiaa hoidettavana, mutta kohta se on ohi :-))
      XX

      Poista
  6. voi kaunis tuo mollyn? harmaa villatakki. mistäköhän sitä saisi. hinta vaan on varamaan 200 euroa :o((
    lillis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuule, kyllä se on mollyn ja kaikkihan ne ovat kyllä hinnakkaita, tämän sain tutulta kauppiaalta täältä alennuksella... :-))
      XX

      Poista
  7. I enjoy your blog very much! You are so pretty and you have style like no one else. I enjoy all your beautiful photographs!!

    VastaaPoista
  8. Päivi, sinulla on pettämätön tyylitaju! Kauniita vaatteita ja kivasti kuvaat itseäsi blogiin. Siihen on itselläni vielä iso kynnys...
    Hykerryttävän ihanaa Suomen joulunodotusta kaikkinensa! -Hanna-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi sinua Hanna, hiopa se kynnyksesi pois sinä upea nainen... ja sinne myöskin hykerryttävän ihanaa joulunodotusta. :-))
      XX

      Poista
  9. Pirteitä pakkaskelejä Suomeen ja mukavaa joulunalusaikaa!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...