lauantai 22. kesäkuuta 2013

MIDSUMMER







































































 Juhannustaiat on taiottu...IHANAA yhdessäoloa...Juhlimme keskikesän suvijuhlaa tyttäreni Aino-Kaisan kotona meren rannalla. Paikka on minusta yksi viehättävimmistä, olen itse sieltäpäin kotoisin ja viettänyt lapsuuteni ja nuoruuteni meren äärellä.
Syötiin ja juotiin, tanssittiin, laulettiin snapsilauluja ja naurettiin vedet silmissä. Paahdettiin vaahtokarkkeja ja kipaistiinpa hakemassa nuorimmille juhannusnamut Aino-Kaisan pienestä suloisesta ravíntola/kahvila- kioskista.
Yöllä käveltiin porukalla ympäri saarta rantoja pitkin idyllisissä maisemissa. Viimeiset kuvat on otettu puolen yön jälkeen, ihana sininen sävy levittäytyi koko maiseman ylle.








 Juhannuspäivänä mies käväisi heittämässä kierroksen golfia ja me tyttären kanssa kuskasimme.  Muu aika ihailtiin Aino-Kaisan ja Anssin hienoja aarteita, joita onkin kertynyt aikamoinen määrä... (katsokaa mikä suloinen, vanha emalinen ''sydänmuki''...):-))
Kohennettiin myös hiukan blogini ulkoasua.
Ja tietty  grillattiin makkaraakin (Salarakasta, Kuumaa kurvia jne.) ja sitten olikin taas aika jättää, ainakin lyhyeksi aikaa, hyvästit ja lähdimme kotimatkalle kohti Espoota.
Kyllähän juhlista parhaimmat ovat JUHANNUS ja joulu...varsinkin kun juhlan saa viettää rakkaittensa kanssa.
Oikein hyvää viikonlopun jatkoa ja alkavaa viikkoa ja toivottavasti teille jäi mukavaa muisteltavaa tästä juhannuksestanne siihen asti, kun taas päästään ensi juhannukseen....
XX Päivi
P.S. Jossakin oli muuten ohje uudelle bloginpitäjälle, että jos haluaa saada uusia lukijoita, niin VAIN muutama kuva kerrallaan kuhunkin päivitykseen...heh...tässä tuli taas sellainen pläjäys, mutta kun kuvia on paljon, niin karsinnan jälkeenkin niitä on paljon...toivottavasti en karkoita teitä tällä ylenpalttisuudella...kiitos kun jaksatte käydä täällä.
XX

47 kommenttia:

  1. Voi kuinka ihanan kauniit juhannustunnelmat saaristossa!
    Kuulasta keskikesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuire, tyttäreni asuu täällä vuodet ympäri ja paikka kuuluu osana kaupunkiin...
      Sinne myös ihania kuulaita kesäpäiviä...
      xx

      Poista
  2. Oi ja voi - ihania kuvia - eikä yhtään liikaa;)

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia ja tunnelmia.

    Juhannus on ollut täälläkin täydellinen, hyttysiä lukuunottamatta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meren äärellä tuuli sen verran, että hyttyset pysyivät poissa...juhannus oli täydellinen. :-))
      XX

      Poista
  4. So beautiful... All the moments are unforgettable..:)))
    Big hug to you xoxo

    VastaaPoista
  5. Taas kerran saamme ihailla kauniita kuviasi.
    T.Anneli

    VastaaPoista
  6. Kauniita kuvia katsoo aina mielellään! :)
    Sulla on muuten mielettömän kaunis neule, siis tuo mustavalkokirjava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Annu ja kiitos, ostin muuten neuleen Varsovasta; Odd Molly. Liikkeen omistaja oli sitä mieltä, että se on minuntyyppiseni ja hankki minulle tämän kappaleen. :-))
      XX

      Poista
  7. Niin ihania kuvia, näitä tosiaan katselee mielellään! <3
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  8. Minäkin mielelläni näitä kuvia aina ihastelen! Hauskaa juhannus viikonlopun jatkoa :)

    VastaaPoista
  9. Minusta ei yhtään liikaa kuvia - todella kauniita kuvia jälleen.

    t.Sanna

    VastaaPoista
  10. Upeita kuvia, joita todellakin katselee mielellään. Kaunista! :)

    VastaaPoista
  11. Voiii ♥
    Niin ihania kuvia :)) Ja onhan meillä paaaaljon kuvia ihan eri kuvakulmista :))
    Heheheheh samat pippalot niin hiukka nauratti, että onko ihan samat kuvat :)
    IHANA juhannus oli taas! Aivan mahtava! Nyt on jo haikea olo, sillä aika meni taas niin nopeasti, mutta onneksi nähdään taas pian ♥
    Niin ja banneri on upea ;)) heheh

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos banneriavusta ja kiitos muutenkin ihanan juhannustunnelman luomisesta, hauskaahan meillä oli, mutta aika vain kuluu aina liian nopeasti...
      XX äiti

      Poista
  12. Kerrassaan kauniita kuvia! Ihana Juhannus ollut. Blogisi ulkoasu on kiva ja minusta kuvia ei ole päivityksessä mitenkään liikaa. Mukavaa, leppoista sunnuntain jatkoa!

    VastaaPoista
  13. Voi valtava miten valtavasti ihania kuvia! Ja varsin kauniit kuvat kauniista rouvasta :) Näyttää että teillä on ollut täydellinen juhannus♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Teija, yhteiselle juhannuksen vietolle antoi vielä lisäarvoa se, ettemme näe niin usein toisiamme, kun asumme eri maissa...monet kiitokset kommentistasi.
      XX

      Poista
  14. Todella upeat maisemat, kauniit kattaukset ja ihanat herkut <3
    On muuten ihan hirveän vaikeaa valita vain muutama kuva jaettavaksi, kun ois kymmeniä joita haluais toisillekin näyttää :D

    Upean bannerin ootte tehneet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marru, se on kamalaa kun minulla on niin nopea sormi, joka räpsii kuvia monta minuutissa, heh...
      Kiitos, nyt banneri on enemmän tätä päivää...
      xx

      Poista
  15. Oi, olet saanut juhannuksen taian vangittua kuviin. Aivan upeita!
    Mukavaa keskikesän aikaa :)

    VastaaPoista
  16. Kun on lahja nähdä maailmaa ja sen pienimmätkin kauneudet ja taito ottaa nähdyt "tarinat" kuviksi, niin tällaisia kuvia ei vain voi olla liikaa! Kiitos kiitos, kun jaat näitä upeuksia kanssamme <3

    VastaaPoista
  17. Lovely pictures from your midsummer! Unforgettable!
    Hug Helena

    VastaaPoista
  18. Kaikkia kuviasi on ihana katsella, on niitä sitten paljon tai vähän kerrallaan. Ihanaa kesää!

    VastaaPoista
  19. Oi oi kun ihania kuvia. Raikas tuulahdus tuli ihan näytön läpi. ♥

    VastaaPoista
  20. Kyllä näitä kuvia mielellään katsoo vaikka kuinka paljon. Niin kauniit juhannustunnelmat niistä välittyy. Upeita merimaisemia Aino-Kaisa saa ihailla ympäri vuoden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa, Aino-Kaisalla on ympäri vuoden upeat maisemat vuodenaikojen mukaan :-)).
      XX

      Poista
  21. Aivan mielettömän ihania kuvia - ja juhannustunnelmia ♥ Olet kyllä aivan huippukuvaaja - osaat tallentaa ne hienoimmat hetket ja saat kuviin myös välittymään kulloisenkin hetken tunnelman. Lisää vaan kuvia :) Aurinkoisia kesäpäiviä! Taidan taas missata pop upin koska tullaan juurikin tuona la Kreikan reissulta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vaan ja kiitos kommentistasi...ei hätää, toinenkin POP UP tulossa... onpa teillä ihanaa tiedossa...matka Kreikkaan!!Hyvää lomaa!
      XX

      Poista
  22. Siis niin ihania kuvia!Muistan viime juhannuksen kuvasi ja huomasin, miten nopeasti lapset kasvavat - tuosta sinun lapsenlapsestasi on tullut jo hyvin neitimäinen :). Kauniita kuvia, kauniita ihmisiä ja eikä yhtään liikaa. Tosin myös tekstisi ovat hyviä.Mikä on tyttäresi ravintolan nimi, voisin joskus Kotkan matkallani poiketa siellä. Ihanaa kesän jatkoa koko perheellesi!
    T: Katri

    VastaaPoista
  23. Voi miten ihania keskikesän kuvia! Älä ole huolissasi,kuviisi ei koskaan kyllästy.Niistä välittyy elämän aitous ja ilo! Oikein ihanaa alkanutta viikkoa.Nautitaan hellekeleistä./Helena

    VastaaPoista
  24. Onpa upeita kuvia! Ihania! Meidänkin juhannukseen kuului Happy Joe-siideri ja paahdetut vaahtokarkit :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...