lauantai 9. maaliskuuta 2013

GORGEOUS GREY

























Harmaita ajatuksia täällä ajatellaan, muttei suinkaan masentavan harmaita, vaan hurmaavan ja harmonisen harmaita ajatuksia...tässä uudet harmaa/valkoraidalliset keraamiset kupit, joita tulee Espoon kevättapahtumaani  6.-7.4. myyntiin mustaraidallisten lisäksi. Raitojen seuraksi tulee myös vähän muitakin kuvioita...
Olen odottanut tätä harmaata väriä viime vuoden lopusta asti ja nyt mallikappaleet tulivat perjantaina minulle. Ensimmäiset mallikappaleet ehdin jo tarkistaa loppuvuodesta,  sävy vaan ei ollut minulle sopiva, mutta nyt on!!!!
Tämä keramiikkahan kestää myös uunilämpötilat ja teinkin yhden kuppikakun kokeeksi ja se onnistui hyvin, laitoin suklaakuorutteen päälle ja ahneuksissani niin paljon, että reunojen yli valui suklaata ihan nuoltavaksi asti.
Keramiikkaperheeseen tulee mm. kannuja; isoa ja pientä, kulhoja, mukeja, kahvattomia kuppeja pariakin eri kokoa, sokerikkoja jne. Värit ovat tuo musta valkoisella ja harmaa valkoisella. Lisäksi tietysti myynnissä ovat monday to sunday mukavan pehmeät pellavavuodevaatteet neljässä värissä ja mielestäni niin mahtavat pellavaiset koristetyynynpäälliset. Myös Bloomingvilleltä on tiedossa keraamista lyhtyä, sudenkorento-ja perhostuikkukippoja, sekä paljon muutakin mukavaa. Toivon taas näkeväni teitä ihanat naiset kahvin merkeissä luonani Espoossa. No, sinne on vielä kotvanen aikaa...joten mennäänpä nyt päivä kerrallaan ja haluankin toivottaa teille oikein SULOSUNNUNTAITA ja hyvää alkavaa viikkoa!
                                                                       HUGS
                                                                       Päivi
P.S. Koripalloon vielä palatakseni, kyllä on takapuolilihaksia lepuutettu nyt oikein kunnolla urheilusalin penkillä, taputettu käsiä niin että kämmenet punoittaa ja tömistelty jalkoja, kiljahduksista puhumattakaan...kannatti...sillä lapseni joukkue voitti pronssia. Ensi vuonna sitten metelöitävä ainakin hopean edestä. Hei taas!

25 kommenttia:

  1. Kaunista keramiikka ja tuo kakkusi on kyllä niin herkullisen näköinen että vesi herahti täälläkin kielelle.
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  2. Ihanat astiat ja harmaan sävy, kannatti olla tarkkana : )
    Tuota kuppikakkua en ole vielä kokeillut, mutta resepti on jo keittiössä odottamassa.

    Aurinkoista sunnuntaita toivotellen!
    Niin ja paljon onnea pronssin johdosta : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Päivi, ihania maalaushommia muuten olet puuhastellut siellä!! Kiitos kommentistasi!
      XX

      Poista
  3. Kauniita astioita on sinulta tulossa. Tuskin maltan odottaa kun pääsen niitä koskettamaan Espoossa. Minä olen virkkaillut viirinauhoja, keltainen valmistui juuri, joten kohta kuvaamaan lopputulos ;-) Haluaisitko itsellesi harmaan sulostuttamaan kevään private sales tapahtumasi ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos kommentistasi...mukavaa jos pääset ensi kuussa käymään...voidaan vaihtaa sähköpostia vaikka virkkauksista.
      XX

      Poista
  4. Nättejä astioita. Juuri mietin, että tekisi mieli ostaa jotain pilkullisia tai raidallisia kuppeja. Nämä on ihania!
    Herkullisia ja kauniita kuvia!

    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos sinulle kommentistasi ja aurinkoista sunnuntaita sinne!
      Xx

      Poista
  5. Oi kuinka kauniin sävyn olet löytänyt tuosta monen aliarvostamasta "h a r m a a s t a"! Tykkään tykkään! Kovasti kiinnostaa myös nuo pellavaliinavaatteesi <3 Olen harmillisen tietämätön tuosta viittaamastasi Espoon kevättapahtumasta - ymmärränkö oikein, että se olisi avoin tilausuus meille lukijoillesi tulla ihastelemaan ja mahdollisesti shoppailemaan tuotteitasi? Ja näkemään sinut livenä???

    Mahtikiitos taas jakamastasi kauneudesta! Täällä on todella sulosunnuntai=täys aurinko, sinitaivas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, näin on, pidän lomakodissamme aina muutaman kerran vuodessa POP UP-myyntitapahtuman (kaksi päivää) ja seuraava on 6.-7.4. Ovet ovat avoinna tietyn ajan. Laitan siitä vielä lähemmin tietoa blogissani, joten olet tervetullut!!Tiedän, että Suomessa on aurinkoista, nauttikaa siitä, täällä pilvistä ja pientä lumisadetta, hui!!
      X Päivi

      Poista
  6. Oi, niin ihania kippoja. Tahtoo kans :). Harmi kun asun niin kaukana, mut pitää pitääkin mielessä tuo huhtikuun alku :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, laitan vielä lähempänä muistutuksen, olisipa mukava jos pääsisit tulemaan.
      Xx

      Poista
  7. Hieno harmaan sävy. Muistelen, kuinka kerroit ettei sen oikean sävyn saavuttaminen ole ollut helppoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kolmas kerta toden sanoo, lokakuusta alkaen on väriä kehitelty, aloin jo olla vähän epätoivoinen. :-))
      Xx

      Poista
  8. Siis niin ihania - voi elämä miten kauniita!!! <3

    VastaaPoista
  9. Harmaata kauniimpaa on kyllä vaikea löytää, kauniita, kauniita kuvia ja tunnelmia. xxx

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, harmaa on kaunis ja olen ihastunut siihen vasta äskettäin.
      Xx

      Poista
  10. Hurmaava harmaa! Täytyypä yrittää päästä tällä kertaa tulemaan myyntipäivään ;)

    Aurinkoa päivääsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisipa mukava tavata, olet sydämellisesti tervetullut.
      Xx

      Poista
  11. Olen kovasti odottanut kevättä, valoa ja inspiraatiota ja tänään, kun löysin blogisi, oli kuin aurinko olisi astunut ikkunasta sisälle! Uppouduin upeaan maailmaan, täynnä iloa ja elämää, kaunetta ja tyylitajua. Lämmin kiitokseni kaikesta näkemästäni...

    Terv; uusi blogisi innokas lukija:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sydämellisesti tervetuloa ja kiitos ihanista sanoistasi!
      XX

      Poista
  12. Vihdoin täällä :) hehe
    hurmaava harmaa todellakin :)
    Täytyy soitella huomenna jookos <3

    VastaaPoista
  13. Yummy, yummy! :)
    I like gray, too.
    Päivi, have a nice Monday :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...