Hei,
terveiset aurinkoisesta sunnuntai-iltapäivästä.
Tämä päivä on mennyt nautiskellessa lämmöstä,
mitä me kaikki suomalaiset olemmekin jo kaivanneet.
Eilinen päivä kului töissä kaupalla,
joten päätin, että jos sunnuntaina aurinko paistaa, niin istun ulkona, vaikka sitten toppatakki päällä,
mutta toppatakkia ei onneksi tarvittu.
Axel huiteli ulkona ystäviensä kanssa, joten sunnuntai oli kokonaan minun. Minulla on nyt niin paljon ajateltavaa,
sillä suunnittelen uuden kauppani sisustusta...
kyllä, pikku-kauppani muuttaa tuplasti suurempiin tiloihin,
mutta vasta kesän lopulla, joten maltti on nyt valttia.
Palaan tähän aiheeseen vielä :))
Halusin hemmotella itseäni, luin pitkästä aikaa antaumuksella sisustuslehtiä,
valmistin itselleni lounasta; grillatut parsat, varhaisperunat kevätsipulilla, lehtikaalisipsejä ja savulohta.
Jälkkäriksi paistoin pieniä ohukaisia tuoreilla mansikoilla.
Kaikki lempparit samalla aterialla.
Sunnuntai onkin parasta mitä voi olla, nukun pitkään ja laiskottelen.
Nyt on keittiö sen näköinen, että kokkailtu on,
lähden siivoamaan jälkeni.
Toivottavasti teillä oli myös ihana sunnuntai.
Huikean hienoa alkavaa viikkoa!
XX Päivi
Absolutly wonderful is it to be outdoors these days. XxPernilla
VastaaPoistaI know Pernilla <3
PoistaXX Päivi
Hei kivoja uutisia! Tulee ihan varmasti upea, koska muutahan sinä et osaa tehdä :-)
VastaaPoistaHahahaa, no kiitos kauniista sanoistasi, joskin eivät ehkä ihan pidä paikkaansa, mutta kiitos kuitenkin. :))
PoistaXX Päivi
Hei Päivi, jänniä uutisia! Olet kyllä tarmokas, liiketoiminta sen kuin laajenee. Onneksi olkoon!
VastaaPoistaOdotan innolla uuden kauppasi avaamista :))
- Sirpa
Hei Sirpa, kiitos ja tervetuloa vielä vanhalle kaupalle pistäytymään.
PoistaXX Päivi
Kiva kuulla, mutta eikö teitä pelota asua "banditos jengin" naapurissa - olet kaiketi tietoinen asiasta. Välillä hirvittää ajaa ohitse, mutta "uusi kauppa" on ok - nim. ennekin söpösiä lakanoita yms. ostanut jo vuosia sitten. Iloa kesään ja uutta "putiikkia" odotellessa. Ja tietty tätä viestiä on turha julkaista....
VastaaPoistaHei ja kiitos kommentistasi. Emme varsinaisesti asu ihan jengin naapurissa ja taitaa olla kysymyksessä se toinen jengi ja luulen, että se on meille ''naapureille'' mitä turvallisin paikka asua niin lähellä :-)) Tervetuloa pistäytymään kaupalla ja ihanaa kesää sinulle.
PoistaXX Päivi
Im getting a javascript error, is anyone else?
VastaaPoistaHow did you make this blog look this cool. Email me if you get the chance and share your wisdom. Id be thankful.
This really solved my problem, thank you!
olansi luftreiniger
I read tһis piece of writing completely ⅽoncerning tһe
VastaaPoistadifference of latest and ⲣreνious technologies, it’s amazing article. 토토
Really appreciate you sharing this article post. Really thank you! Really Cool. 경마
VastaaPoistaGreetings! Very helpful advice within this article!
VastaaPoistaIt is the little changes that make the greatest changes. Thanks a lot
for sharing! 토토사이트