tiistai 13. lokakuuta 2015

ABOUT MY BLOG






Hei,

olen täällä kotona ollessani miettinyt saamiani kommentteja toiseksi edelliseen päivitykseen: 
SOME THOUGHTS
Kiitos vielä runsaista kannanotoistanne.
Niistä syntyi tämä päivitys ja kertokaa ihmeessä jos olette eri/samaa mieltä :-))

Parissa kommentissa verrattiin nykyisiä päivityksiäni sinne aiempiin päivityksiin, vuoden/kahden takaisiin , kun vielä asuin Varsovassa ja kerrottiin kuinka blogini on muuttunut ja ymmärsin, että jonkun mielestä se on ehkäpä tyhjänpäiväinen verrattuna aikaisempaan.
Sehän on selvä, että blogi, joka kertoo pitäjänsä elämästä,
muuttuu sitä mukaa kuin blogin pitäjän elämäkin muuttuu ja 
näinhän sen minusta pitääkin olla.

Minulla oli kotiäitinä, ulkomailla asuttaessa kaikki maailman aika  kirjoittamiseen, kuvaamiseen, sekä kiertelemiseen kahviloissa jne.
Lukijan kannalta se ehkä olisi ihanteellista, mutta nyt aika on kuitenkin toinen. 
Olen nyt töissä kaupassani, joten kokkailuun, ystävien tapaamiseen jne. on tietysti vähemmän aikaa kuin ennen.

Minulle tapahtuu edelleen kaikenlaista elämässäni ja olenkin tyytyväinen elämääni, 
suorastaan nautin siitä, kunhan vain vielä saisin nuorimmaiseni sieltä ulkomailta koulusta tänne Suomeen, sekä mieheni.

Perhe on siis pienentynyt, kun asumme nyt kahta maata ja kanssani täällä Suomen kodissamme on vain meidän 19-vuotias poikamme,
sekä koiramme Bea.

Muistan, kun aikoinaan kuvasin melko paljon nuorimmaistamme, Matildaa, sain joltakin lukijalta negatiivista palautetta siitä,
joten kaikkia ei vain aina voi tyydyttää.

Blogin lukemista voisi verrata vaikka aikakausilehden ostamiseen ja lukemiseen;
aina se suosikkilehtemme ei täytä toiveitamme,
vaan tuntuukin tyhjältä, sekä väljähtyneeltä ja joskus on jopa vaihdettava lehti johonkin toiseen, näin se kai on myös blogien kanssa.

Tämän päivän elämänmenoon kuuluu jotenkin, että  haluamme ja tavoittelemme koko ajan lisää kaikkea uutta,sekä ihmeellistä,
eikä mikään pian tunnu riittävän.

Pikku-kauppani on yksi minun unelmani ja kuuluu
tähän jokapäiväiseen elämääni, joten päivityksiä sieltä tullaan näkemään jatkossakin. Tuotteet ovat minusta niin viehättäviä, että esteettinen silmäni haluaaa niitä kuviin.

Eräs kommentoija kirjoitti minusta varsin osuvasti:
''Ei bloggaajan tehtävä ole tuottaa lukijoilleen jatkuvia elämyksiä. Se on loputon tie, jolta ei ole paluuta. Päinvastoin odotus, se on mukavaa lukijankin kannalta, kun käy klikkaamassa seuraamiaan blogeja ja saa "jännittää", olisiko joku kirjoittanut jotain. Joskus pitää "pettyä" (voi, voi!) monta päivää, mutta eikö se olekin elämän suola. Uusi postaus on sitten sitäkin iloisempi yllätys.''
Kiitos tästä ja siitä toisestakin kommentista, jonka sain samalta henkilöltä.

Sain myös kaksi seuraavaa kommenttia koskien sitä, että blogissani ei nykyään tapahdu mitään.
Kiitos myös näistä kommenteista, ne saivat minut miettimään, miten voisin parantaa sisältöä;
''Kävin blogissasi vielä runsas vuosi sitten ihan päivittäin. Oli kiva seurata elämänmakuista blogia iloineen ja suruineen, kodistasi, perheestäsi, ystävistäsi, vaatteistasi, ruoasta, ihan kaikesta arkielämään kuuluvista asioista. Nykyisin blogisi on lähinnä ihanan kauppasi kuvia ja tuntuu kuin mitään ei enää tapahtuisi. Kerran ajattelinkin, että elämäsi on niin paljon muuttunut, että eihän sitä voi keksimällä keksiä joka päivä eri aiheita.''

''Pakko laittaa myöskin kommenttia ja olen aivan samaa mieltä toisen anonyymin kanssa.
Itse siis myöskin aiemmin kävin kurkkaamassa postauksia joka pv.,nykyisin ehkä kerran kahdessa viikossa,joskus kerran viikossa..
aiheena siis on kauppasi ja lähestulkoon samat kuvat ja tuntuu todellakin ettei mitään uutta tapahdu,siksi harvemmat käynnit..vaikka blogisi mukava onkin.''

Näitä lähes samoja kuvia tullaan jatkossakin näkemään kodistamme, koirastamme, kaupastani jne. sillä ne ovat juurikin niitä arkisia asioita joista elämäni koostuu.
Kotini pysyy lähestulkoon samana ja tylsänä,
kaupassa sentään tavarat vaihtuvat :-))

Toivon, että viihtyisitte täällä blogini seurassa
ja että osaisin viihdyttää kuvillani ja teksteilläni mahdollisimman montaa lukijaa.
Kiitos, että olette lukijoitani ja tukijoitani :-))

XX Päivi


36 kommenttia:

  1. Kiitos, Päivi - minulle kelpaavat sekä jutut että kuvat - on kiva katsella kaunista kotiasi tai kauppasi tavaroita ja haaveilla, että ehkä minullakin joku päivä olisi koti, jossa näkyy harmonia, valo ja lämpö - yhtä lailla tykkään lukea perheesi vaiheista. Ja kuvistasi nautin yli kaiken.
    Elämä menee menojaan - ja tottahan se näkyy blogeissakin. Ja niin pitääkin!
    Pahoittelut, etten ole käynyt täällä viime aikoina useinkaan kommentoimassa, mutta et ole ainoa, jonka olen laiminlyönyt.
    Olen kyllä käynyt lukemassa mutta kommentointi on jäänyt surkeaksi - olen tietoisesti vähentänyt netin käyttöaikaani ja kun tabletilla nykyisin blogit useimmiten luen, jää kommentointi vähäiseksi, sillä minun nakkisormillani se tabletilla kirjoittaminen vaan on tuskaa;)
    Upeaa syksyn jatkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuhannesti sanoistasi. Pahoittelut minulta, kun en tahdo ehtiä lukemaan enää kenenkään blogeja, ihan harmittaa, tuntuu, että teen täällä kotonakin aina töitä, siis yritykseen liittyviä.
      Ihanaa syksyä sinne!
      XX

      Poista
  2. Jatka vaan ihan niinkuin hyvältä tuntuu "lehden voi jättää ostamatta joskus tai harpoa joitakin sivuja yli". Näissäkin kauniissa kuvissa oli taas inspiraatiota kerrakseen, miksi pidän sipuleita piilossa purkissa kun ne ovat noin kauniita. "Haamupuu" on saatava ja plussaa olisi jos vastaavanlainen kulahtanut ruukukin jostain löytyisi. Elämä muuttuu ja jutut sen mukana. Toivon, että pääsen syksyn aikana täältä itä-Suomesta sinne etelään vierailemaan ihanassa kaupassasi. Mukavaa syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Johanna, nyt vaan sipulit esiin, Haamupuuko se onkin, hauska pieni otus pienine lehtineen. Olisi mukava jos pääsisit käväisemään kaupalla joku kerta.
      Suloista syksyä sinulle.
      XX

      Poista
  3. Jatka vain omannäköisen kauniin blogisi tuottamista! Eihän tässä tosiaan voi sirkusapinaksi muuttua! Itsekin samaa välillä mietin kun elämä on muuttunut ja blogissa aiheet vähissä.
    Mukavaa loppuviikkoa! Minulla on vielä uusi puotisi katsastamatta, mutta tulossa olen, kunhan muilta menoiltani ehdin!

    VastaaPoista
  4. I love your blog the way it is!!! All the pictures of your shop as well as your home. Keep going the way you feel it!!! Good luck! Marcela

    VastaaPoista
  5. Blogissasi olen täysin ihastunut laadukkaisiin ja inspiroiviin kuviisi niin puodistasi kuin elämästäsi. On mukava kurkistella ja "shoppailla" puodissasi kun paikan päälle en ole päässyt. Ehkä nykypäivänä blogissakin pitäisi tapahtua koko ajan mutta mielestäni on mukavaa kun elämä rullaa eteenpäin omalla painollaan. Kauniit kuvasi antavat rentouttavaa estetiikkaa minun normaaliin arkeen sairaanhoitajan työssäni. Jatkossakin blogiasi lukeva ja kauniita kuvia ihasteleva:)

    VastaaPoista
  6. Minusta on ihanaa, että ihmisten elämä muuttuu -ja blogi sen mukana. Se tuo tunteen siitä, että muutos on mahdollista omassakin elämässä <3 t. Virpilii

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tuo oli mukava kuulla, sillä emmehän me polje paikallamme.
      XX

      Poista
  7. On totta, että elämäntilanne on erilainen, ja se varmasti myös heijastuu blogiinkin. Mutta minusta taas on mukava lukea blogiasi nyt, kun aiheet ja kuvat ovat "lähempänä". Maailmalla ollessasi samaistuminen ei ole ollut yhtä helppoa. Ja olen ollut täällä aiemmin - ja olen edelleen. Kuka lukijoille elämyksiä jaksaisi tuottaa väkisin? Siitä ei jää hyvä mieli kenellekään! Jatka siis samaan malliin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo sanasi tekivät minut niin iloiseksi. Aikoinaan sanoin miehelleni, kun muutin Suomeen, että mistä nyt päivitän, kun ei ole enää niitä automatkoja ympäri Eurooppaa, eikä päivittäisiä herkkuhetkiä kahviloissa...tämä elämänmeno tuntuu kuitenkin enemmän omalta, ainakin tällä hetkellä. Kiitos, että olet siellä edelleen :-))
      XX

      Poista
  8. Komppaan täysin Juttaa! Pidin hurjasti postauksistasi kun asuitte ulkomailla mutta nyt aiheet tosiaan ovat lähempänä. Henkilökohtaisesti pidän niin paljon kuvistasi että aivan sama mitä kirjoitat :) Toki luen tekstitkin mutta kuvat ovat ehdottomasti mulle se blogisi tärkein juttu. Ja niitähän sinä saat sekä upeasta kodistasi että kaupaltasi jonne vielä joskus toivon pääseväni käymään! Halaus ja tsemppiä, mä olen ainakin itse luopunut jo aikoja sitten ajatuksesta, että voisin blogillani miellyttää kaikkia. Eikä sitäpaitsi aina voi olla yhtä tärkeää sanottavaa :)

    ps. mikä tuo sun ihana neuletakki on, saako putiikista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Marja, kiitos kun laitoit kommentin, sitäpaitsi olen iloinen, että kuvat ovat tärkeitä sinulle, koska niin ne ovat minullekin. Kiitos halauksesta ja tsempistä.
      Neuletakki on kaupalta, nyt loppuunmyyty harmaana, sain sitä lisää kauniin vaaleansinisenä.
      XX

      Poista
  9. Voi, ainahan sitä ei tosiaan voi kaikkia miellyttää. Ja itsekin usein mietin, miksi kirjoitan blogia. Se on alkanut siitä, että halusin kirjoittaa ja kuvata kuulumisiamme kaukaisille sukulaisillemme, joita asuu ympäri Suomea.
    Ja olen tullut siihen tulokseen, että 80% teen sitä edelleen itselleni, tavallaan päiväkirjana. Mutta onhan se ilo, kun huomaa, että joku lukee tekstejäni. Joku muukin kun äiti :)

    Harmillista, että ikävämpiä kommentteja tulee, mutta toivottavasti et anna niiden vaikuttaa sinun vapauteen -Freedom of speech ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Well I love the photos of your shop and your beautiful home and think you have a wonderful sense of style, please keep them coming! I especially enjoy your Christmas blog posts and am very much looking forward to your photos of this years Christmas decor. As the saying goes you can't please everybody x

      Poista
    2. Micu, samalla lailla alkoi minunkin blogini ollessamme ulkomailla, halusin kirjoitella ystäville ja sukulaisille kuulumisia ja sitten tietysti olin hyvin iloinen kun huomasin, että joku muukin lukee blogiani...joku muukin kuin aviomies :-))
      XX
      Deborah, it's nice that you wrote about Christmas, I am waiting for Christmas too...
      XX

      Poista
  10. Elämäsi on muuttunut ja blogin sisältö sen myötä. Kuvasi ovat kauniita ja blogiasi on ollut kiva seurata kaikki nämä vuodet erilaisine elämänvaiheineen

    VastaaPoista
  11. Amazing! I would like to live in your house!:-)

    VastaaPoista
  12. Blogeistahan ei ole pulaa ja tosiaan on kiva seurailla aina aikansa kutakin. Jokaisella tuotteella, niin myös blogilla, on oma elinkaarensa. Näin se vaan on. Seurasin pitkään Kalastajan vaimoa ja nyt en ole varmaan vuoteen käynyt vilkaisemassa sitä, koska se alkoi toistamaan itseään. Nyt sinun elämäsi on muuttunut ja blogi sen myötä. Niin pitääkin. Ehkä Varsovan ajalta pidin blogissasi siitä, että aina olit vaihtamassa huonekalujen paikkaa, mattoja yläkerrasta alakertaan jne, eli siinä oli konkreettisesti actionia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vaan...olinko tosiaan koko ajan vaihtamassa huonekalujen paikkaa Varsovassa :-)) Heh, ehkä sellaisen vaikutelman sai, vaikka omasta mielestäni en juurikaan järjestystä vaihdellut.
      Mukavaa syksyä,
      XX

      Poista
  13. Hei Päivi <3 Ole oma ihana itsesi aina ja tässä hetkessä! Älä koskaan muutu!!!!!!!!!!!! Olet niin rautainen nainen ja jaksat yrittää, vaikka rakenteet ympärillä muuttuvat. Ihailen sinua ja tyyliäsi!! Ja kiitos, kun jaat kaikkea kaunista meille.
    Tulen taas joku la ostoksille kauniiseen kauppaasi.
    Värienergiaa ihanasta syksystä, Arja

    VastaaPoista
  14. Hei. Ekaa kertaa kommentoin sinulle koska olen sen suhteen todella laiska :D Itse löysin blogisisi vasta myöhemmin, ja uskon että juuri oikeaan aikaan. Itse olen nuori, kiireinen perheen äiti ja et usko miten silmääni miellyttää tämä ns.verkkainen elämäntyylisi. Todennäköisesti elämäsi ei ole yhtään verkkaista, mutta blogista välittyy (ainakin minulle) sellainen kuva, ja hyvä niin. Itse kaipaan juuri paljon harmoonisia kuvia ja vähemmän tekstiä tyylillä. Omat alakouluikäiset lapset harrastuksineen, sekä oma työni koulussa ongelmakäytöksisten lasten parissa vaatii juuri tällaista! On ihana jäädä vain tuijotteleen rauhoittavia kuvia ja haaveilla. Nautin siis suunnattomasti blogistasi!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa mukavaa, että nyt päätit kommentoida, se on minulle tärkeää ja tuntuu mukavalta.
      Kiitos!
      XX

      Poista
  15. Komppaan edellisiä kommentteja. Jatka vain omalla tyylilläsi. Kaikkia ei voi miellyttää eikä se ole tarpeenkaan. Blogiasi on todella mukava lukea ja katsella kauniita kuvia. Oikein ihanaa loppuviikkoa nautitaan kirkkaista syyspäivistä./ t. Helena :))

    VastaaPoista
  16. Heips!
    Ihana blogi sinulla.. Harmittaa vietävästi että olen sen vasta hetki sitten löytänyt! Poikani oli nimittäin viime syksynä.. Juuri näihin aikoihin lähdössä Varsovaan vaihtoon.. Ja oisin saanut sinulta varmasti vastauksia moniin kysymyksiin...maybe..
    Mutta hyvinhän se hänen vaihtoaikansa siellä sujui. Kävimme siellä katsomassa Jouluvalojen syttymistä..
    Joskus täytyy kyllä poiketa sinne putiikkiisikin..niin hyvältä se näyttää:)

    Mari:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Mari,
      no onpa harmi. Oma poikani vietti vielä viime syksynä pari kuukautta siellä ja olisi varmasti mielellään antanut siihen alkuun vinkkejä nuoren näkökulmasta. Tervetuloa putiikkiin!!
      XX

      Poista
  17. Hei Päivi... Jatka vaan samaan malliin... Ei kaikkia voi miellyttää ja jos joku ei enään tykkää lukea blogiasi niin se on sit hänen oma jutunsa!!! Hän voi sit jättää lukematta tai alkaa lukea muita blogeja (joita näyttää olevan pilvin pimein) Tämän on niin ihana blogi että huoh... Kiitos että kirjuuttelet ja jos joskus pääsisin sinua ihan livenä niin olisi todella kiva!!
    -Maria Turust

    VastaaPoista
  18. Hei ihana <3
    Jatka vain samaan malliin -täällä ilolla aina luetaan/ihaillaan sun juttuja.
    Harmi, kun en aina ennätä kommentoimaan ym.
    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  19. Blogit rinnastan siinä mielessä taiteeseen, että ne ovat usein kirjoittajansa luomuksia, intohimoisia harrastuksia, toisinaan työkin. Eihän taidekaan toimi niin, että yleisö määrittelee, millainen taide heille kelpaa. Pääasia on että taiteilijalla on kanava purkaa intohimoaan, joka muuttuu ja muovautuu ajan saatossa. Ja ne tykkää, jotka tykkää :).

    Minä elän ruuhkavuosia, pikkulapsivaihetta ja tykkään käydä täällä rauhoittumassa. Postausaiheesi ja -tahtisi käy minulle epäsäännöllisesti tietokoneelle ehtivälle oikein mainiosti. On uskomattoman etuoikeutettua saada nauttia seesteisistä ja kauniista kuvista tosta noin vain, vähän kuin varkaissa kävisi :D. Samoin tekstisi ovat usein ajatuksia, joita itsekin olen pyöritellyt, muttei ole kenenkään kanssa ehtinyt niitä vatvoa. On ihana huomata, että muillakin samoja mietteitä. Suuret kiitokset siis <3!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...