maanantai 26. tammikuuta 2015

CHALLENGE












Hei

(sivun lopussa tärkeä tiedoitus puodin aukioloajoista tällä viikolla)

Sain haasteen, jossa minua pyydettiin kertomaan suhteestani sisustusesineisiin ja nimeämään rakkaimmat tavarat, jotka ovat kiertäneet mukana kodista toiseen.
Sisustusesineet ovat tulleet ja menneet, mutta huonekalujen kohdalla tilanne on toinen ja monen kalusteen takana on tarina, joskus iloinen, joskus haikea.Ne ovat nähneet kanssamme monta erilaista taloa, eri kaupungeissa, eri maissa.

Kerronpa teille esim. ensimmäisen kuvan astiakaapin tarinan.
Ostimme kaapin asuessamme Indonesiassa Jakartan huonekalukadulta. Kaappi oli vanha, jostakin Jaavan saaren keskiosista ja pyynnöstäni oviin asennettiin lasit.
Kun se tuotiin lopulta kunnostettuna kotiimme, oli meillä todellinen katastrofi meneillään. Olimme hankkineet lemmikeiksi aiemmin pienet kanit, Snowball-poika ja Jimmy-tyttö (luulimme alkuun sukupuolet toisinpäin :-)) mutta ne sairastuivat jonkinlaisen parasiitin aiheuttamaan ihosairauteen, jota ei voinut parantaa ja tauti eli phanurmikossamme, joten vaikka saisimme kanit kuntoon, ne sairastuisivat uudelleen. Pupujen pieniin neniin tuli ikäänkuin halkeamia.

Juuri silloin kun kaappi toimitettiin meille, oli pienet pupujussit pakattu laatikkoon viimeistä matkaa varten eläinlääkäriin ja pupujen omistajat, silloin 10-vuotias tyttäremme Aino-Kaisa ja 8-vuotias poikamme Aleksi itkivät silmät päästään ja minä taas itkin lasten surua...miehet, jotka toivat kaapin meille, ihmettelivät ja olivat kummissaan nähdessään meidän punaiset nenät ja itkusta turvonneet silmät, kun olimme juuri hyvästelleet pienet karvaiset ystävämme...
Muistan tunteen vieläkin elävästi ja lasten sydäntäraastavan itkun.

Kolmannessa kuvassa oleva pylväsvuode, oli taas yllätysjoululahja mieheltäni edelleen asuessamme Jakartassa. Kun tulimme ystävien luota joululounaalta, oli makuuhuoneeseemme ilmestynyt tämä pylvässänky ja seisoa tönötti keskellä huonetta hallitsevasti,
olin iloinen ja yllättynyt, se oli ihan paras joululahja.
Tuossa sängyssä olemme nyt pötköttäneet jo monta vuotta, enkä pois vaihtaisi, vaikka se viekin tilaa ollessaan kaksi metriä leveä.

Pieni yöpöytä oli puolestaan ensimmäisiä ostoksia muuttaessamme -95 Malesiaan, se on hyvin vaaleaa kumipuuta ja oli mielestäni aika ruma,
mutta kätevä. Nyt valkoisena se palvelee hyvin yöpöytänä edelleen.

Sitten on kiinalaiset, Kuala Lumpurista hankitut lipasto ja ''kanahäkkikaappi'', jotka ovat suorastaan kaunottaria puuleikkauksineen.

Tuolin puolestani olen hankkinut Kotkasta vanhantavarain liikkeestä aikoinaan lomakotiimme ja tuunannut sen.

Vanha puupenkki taas tuli matkalle mukaan ja kotiimme Varsovasta, sekä sohvamme, jotka ovat maailman mukavimmat :-))

Lähes kaikkia huonekaluja olen maalannut, joko valkoisiksi tai mustiksi.

Viimeisessä kuvassa ovat minulle tärkeät kehykset/taulut, jotka edustavat meille tärkeitä maita; Indonesiaa, Malesiaa ja Thaimaata.

Osa tavaroistamme on pakattu seitsemänkin kertaa ja lähetetty matkaan rekan tai laivan kyytiin välillä yli valtamerten.
Toiset niistä ovat saaneet kolhuja ja niitä on korjattu,
nyt ne kuitenkin ovat täällä muistuttamassa minua mikä mistäkin ajanjaksosta elämässämme.

Nyt lopetan tämän jaarituksen :-))
ja ette ehkä jaksaneet 
tänne asti, mutta kiitos kuitenkin yrityksestä!

Kivan haasteen sain täältä: Colden Cupole-blogi,
kiitos.

Puoti on tämän viikon kiinni, koska minun on tehtävä hiukan uudelleenjärjestelyitä,
MUTTA
olen paikalla sovitusti, jos haluat tulla käymään, 
soita numeroon 
040 5494027

XX Päivi



28 kommenttia:

  1. Ihania huonekaluja ja ihania tarinoita! Ja niin kauniita kuvia!

    VastaaPoista
  2. Todellakin jaksoin lukea!
    Kauniita mööpeleitä ja mielenkiintoisia tarinoita niiden takana... Olen seurannut blogiasi vasta vähän aikaa, joten kaikista maista ja muutoista en ole ihan perillä, mutta tekstisi ovat aina mielenkiintoisia ja ajatusta herättäviä iloineen, suruineen ja kaipuineen.
    Iloa viikkoosi!

    VastaaPoista
  3. Kiva kuulla tarinan kauniista huonekaluistasi, vaikkakin hieman surullista kanien suhteen. Sinulla on todella hieno kokoelma kauniita huonekaluja & mukavia matkamuistoja!
    Mukavaa päivänjatkoa sinulle!

    Sabina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, juuri puhuin tyttäreni kanssa puhelimessa ja kysyin muistaako hän tilanteen ja tietenkin muisti traumaattisen kanien poisviennin, mutta sitä ei muistanut, että silloin samaan aikaan kännettiin sisään äidille tärkeä astiakaappi, kuinka lapsi voisikaan muistaa mitään noin tyhjänpäiväistä valtavan surun keskellä, mutta siitäkin on selvitty :-))
      XX

      Poista
  4. Pidän siitä, että kodin sisustuksessa kerrostuvat eri ajanjaksot ja niiden myötä muistot eri esineiden mukana, mukaan taitaa aina mahtua vähän surullisempiakin muistoja valoisien muistikuvien joukkoon. En voisi kuvitellakaan, että vaihtaisin kerralla kaikki uuteen.

    VastaaPoista
  5. Jaksoin kyllä lukea ♥
    Ihan huikeita kuvia. jälleen! xoxo, Päivi!

    VastaaPoista
  6. Ihania tarinoita ja ihana ajatella mitkä matkat nuo huonekalut ovatkaan kulkeneet. Kaikki huonekalut ovat kauniita, mutta erityisesti himoitsen noita sinun penkkejäsi. Ihanat! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati, penkit ovat kyllä aika viehättäviä :-))
      XX

      Poista
  7. I am always impressed by your pictures:)

    VastaaPoista
  8. Kivoja tarinoita ja muistoja .Meillä myös kaksimetrinen sänky muistona Kiinasta. Sinne mahtuu hyvin lapset ja pari koiraakin ;) Kyllä tytöt tulevat edelleen nukkumaan viereeni miehen reissatessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kyllä...näihin vuoteisiin mahtuu enemmänkin porukkaa, meilläkin on siitä kokemusta :-))
      XX

      Poista
  9. Ei ollenkaan liikaa tekstiä! Mukava lukea matkassanne kulkeneiden huonekalujen tarinoita. Sisustuksessa pitääkin olla kerroksellisuutta. Sisustus olisi tylsä ja hengetön, jos kaikki huonekalut ym. olisi kerralla hankittu. "Kananhäkkikaappi" on ihana, samoin kuin kapea penkki sohvan takana. Mulla on myös valkoisia "kuvattomia" kehyksiä seinällä. Sukulaistäti ihmetteli:"Minkä kuvan olet ottanut tästä pois?" : )) Päivi, sun innostus huonekalujen tuunaamiseen on ihailtavaa. Mukavaa uudelleenjärjestelyviikkoa sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos kommentistasi, uudelleenjärjestelyitä on nyt tehty ja tehdään edelleen, kiivaasti :-))
      XX

      Poista
  10. Ei ollenkaan liikaa tekstiä:) Ihania kuvakulmia. Kuvistasi kyllä aistii seesteisyyden, ja elämää nähneen naisen. Kaunis koti teillä.
    Blogisi on oikein ihana ja saan siitä inspiraatiota ja hyvää mieltä joka kerta. Kiva kun jaksat meitä viihdyttää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen iloinen, jos voin jakaa inspiraatiota, vaikka itsestä tuntuu, että näinköhän nämä (kuvat/tekstit) herättävät mitään ihmisissä, on todella mukavaa saada palautetta, kiitos.
      XX

      Poista
  11. Hyvä idea liittää kuvat tarinoihin. Pitkään mukana kulkeneisiin esineisiin liitty aina historiaa joka ei avaudu muille jollei niitä kerro.

    VastaaPoista
  12. Everything looks lovely my friend!

    VastaaPoista
  13. Ihania tarinoita huonekaluistanne. Sinulla on niin mahtavia sisustusideoita.Silmä lepää kuvissasi.Maalilla saa muutoksia nopeasti ja edullisesti aikaiseksi. Mukavaa torstai-iltaa. / t. Helena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Helena! Muutoksia saa nopeasti ja halvalla, totta :-))
      XX

      Poista
  14. Ihania aarteita ja ihania kuvia! <3 <3 <3

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...