sunnuntai 7. lokakuuta 2012

HAND PAINTED

















HEI taas. Jälleen SUURI KIITOS kommenteistanne, tulin hyvin iloiseksi kun luin mitä olitte kirjoittaneet!  Nyt minulla on kuumat paikat, sillä muutin blogikin ulkoasua piirun verran, katsotaan miten toimii!
Olen ahertanut täällä ja tehnyt pellavaisia koristetyynynpäällisiä. Kaikki ovat HAND PAINTED.
Nyt on myös pakko paljastaa, että olen tulossa Suomeen marraskuun viimeisellä viikolla ja aioin viettää ensimmäistä ADVENTTI VIIKONLOPPUA Espoossa kutsuen teidät kanssani GLÖGI:lle lomakotiimme!! Laitan kutsua vielä tulemaan useammassa muodossa ja siihenhän on vielä pitkä aika, joskin aika tuntuu kuluvan nykyään juosten. Minulla on siis silloin PRIVATE ROOM SALE ja lupaan, että kaikkea kaunista on myynnissä, sekä toivottavasti saamme nauttia toistemme hyvästä seurasta. Kesällä ainakin nautin suunnattomasti käynnistänne. Palaan asiaan vielä tuonnempana ja toivottavasti saan jossakin vaiheessa myytävistä tuotteista mukavia kuvia teille.
Hei, nyt oli ihan unohtua, CD-levy kuvassa on ihan yksi lempparini, hyvää musiikkia silloin kun on DRAIVI päällä, eli siivoukseen jne. Kokeilkaa, hommat nimittäin sujuvat tanssien; Melanie Fiona / THE BRIDGE (artistin vanhempi julkaisu) SUOSITTELEN.
NYT HYVÄÄ SUNNUNTAIN JATKOA JA LOISTAVAA ALKUVIIKKOA KAIKILLE IHANILLE NAISILLE JA MIKSEI MIEHILLEKIN!!
HAVE A SWEET SUNDAY AND A WONDERFUL WEEK!!
XX Päivi

27 kommenttia:

  1. Niin personallisia tekstiilejä olet saanut aikaiseksi, uniikkeja ja kauniita. Olet taitava. Kiitti musavinkistä, kaivan heti juutuupista esiin.

    Mukavaa sunnuntain jatkoa

    Elsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Elsa, kiitos, olen kylläkin saanut ihailla sinun kättesi töitä blogissasi. Tuntuu, että osaat tehdä mitä vain!!
      XX

      Poista
  2. Kauniita tyynyjä. Varsinkin tuo sudenkorento on mahtava :)
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  3. Hei ihana nähdä noita :-) Laitoinkin sulle meiliä - toivottavasti tuli perille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka, menen katsomaan mailini saman tien, kiitos kommentistasi!
      XX

      Poista
  4. Oi miten kauniita, erityisesti sudenkorennot - oi oi, ihania!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja hyvä tietää, että sudenkorennot ovat mieleisiä, tyynynpäällisiä on nimittäin tulossa myyntiin...onpa mukava saada mielipiteitä. Kiitos!
      XX

      Poista
  5. Aivan ihastuttavia! Minunkin suosikkini on sudenkorento, mutta koko kokonaisuus on ihana! Olisi kiva, jos jossain postauksessa tekisit kotiesittelyn omasta kodistannekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos kommentistasi! Anteeksi typeryyteni, mutten ymmärtänyt mitä tarkoitat kotiesittelyllä omasta kodista?? Blogissani olevat kotikuvat ovat oamsta kodistamme, vai mitä mahdoit tarkoittaa? Mukavaa alkavaa viikkoa sinne!
      XX

      Poista
  6. Tarkoitin siis sellaista esittelyä, jossa kuvat otettu vähän laajemmalta alueelta eli yhdessä kuvasta näkee koko huoneen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei taas, ok nyt ymmärrän mitä tarkoitat, minulla taitaa olla aikaisemmissa päivityksissä suurempia kokonaisuuksia esim. olohuoneesta. Itselläni ei ole sellaista objektiivia kuin esimerkiksi ammattikuvaajilla, että saisi koko huoneen kuvattua. Nyt täytyy mennä näillä! :)
      XX

      Poista
  7. Kauniit selkeät kuviot,valkoista pellavaa, en voi kuin ihastella täällä ruudun takana kättesi töitä, niin ovat kauniita :)Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka, voi kiitos kommentistasi, sinne myös mukavaa viikkoa!! :)
      XX

      Poista
  8. Kauniita! Pellava on ihana materiaali ja minäkin pidän sudenkorennoista :)
    Ihanaa uutta viikkoa sinne myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pellava on minusta ihan paras, tämä rakkausuhde on kestänyt jo monta monta vuotta. Kiitos kommentistasi!
      XX

      Poista
  9. Ensimmäistä kertaa tutustumassa blogiisi. Kuva kuvalta alaspäin mentäessä mietin että eeeei kaii noita superihania tyynynpäällisiä ole tehty itse! Jotkut ne vaan osaa :) Aivan ihania <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Niina ja kiitos kommentistasi, kiva kun vierailit blogissani. Nämä käsityöt ja yleensäkin käsillä tekeminen on minun rakas harrastukseni...mukavaa viikkoa sinne!
      XX

      Poista
  10. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voiii, ihana äiti <3
      Kyllä on niin kauniita tyynyjä :)
      Ja ihana miten kaikki ovat valinneet sudenkorennon lemppariksi kun itsekin tykkään siitä niin!! :) Ja uusi layout blogissakin näyttää hyvältä!!!
      Olet ollut ahkera, ja minäkin kovasti ootan PRIVATE SALEä :) Pääsee hypistelemään hehehe niin ja tietysti töitä tekemään :)
      T. Pikku apulainen <3

      Poista
    2. Niin sinä olet pikku-apulaiseni ja pääset töihin. <3
      XX äiti

      Poista
  11. Hei,

    Olet ollut ahkera, aivan upeita tyynyjä. Minunkin lemppari on tuo sudenkorento. Mukavaa viikonalkua syksyisestä Espoosta!
    T. Merja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Merja, kiitos kommentistasi, mukavaa viikkoa sinne kotikonnuille!
      XX

      Poista
  12. Hei Päivi, uskomattoman ihania painotöitä. Olet taitava ja kädenjälkesi on huolellinen - tykkään siitä. Minunkin lemppari on tuo sudenkorentopäällinen, mielelläni yhden sellaisen sinulta ostaisin. Mahtava uutinen tuo adventin private sale tapahtumasi - yritän kaikin keinoin päästä mukaan tapaamaan sinua henkilökohtaisesti. Lähetin sinulle hetki sitten erillisen sähköpostin (sen jonka olit "kadottanut"). Mukavaa alkanutta viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle kommentistasi, tsekkaan mailini. Tervetuloa adventin viettoon. :)
      XX

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...