Hei, täällä kotisohvalla muistelen hauskaa minilomaamme. Kun katselen kuvia, en voi olla hymyilemättä ja mietin kukapa ei haluaisi viettää aikaa tässä rennossa ja kauniissa kaupungissa.
Kävimme myös vesibussiajelulla (jota en kyllä suosittele lomakautena, koska ihmisiä on valtavasti). Oli kuitenkin hauska katsella laivataloja (boathouse) kanavan suunnalta. Taloihin tulee sähkö ja vesi ja olen nähnyt joitakin kuvia laivatalojen sisältä ja osa niistä on remontoitu ja sisustettu upeiksi.
Isoja soutuveneen näköisiä paatteja riitti, osa oli polttariporukoita, osa muuta juhlakansaa. Veneissä oli oluet, viinit ja skumpat isoissa coolereissa ja toisinaan tanssimusiikki soi reippaalla volyymilla ja veneessä jopa tanssittiin discomusiikin tahtiin. Emme lakanneet ihmettelemästä tätä menoa, olisi tehnyt mieli lähteä mukaan :-))
Nyt on siis palattu arkeen täällä meillä, mies lähti työmatkalle ja lapset menivät tänään kouluun ja itse olen hoitanut työjuttuja.
Jotenkin on vähän haikea olo, en tiedä mistä se johtuu, ehkä siitä, että kesä alkaa olla ohi (täällä kyllä hellettä) ja vanhemmat lapset, sekä ystävät jäivät Suomeen. Täällähän sosiaalinen verkostoni on olematon verrattuna Suomeen, joka on tietysti luonnollista...
Monet kiitokset vielä kaikille uusille lukijoilleni ja myös vanhoille, onpa mukavaa, että jaksatte lueskella juttujani tai ainakin käydä täällä.
Ihanaa viikon jatkoa!!!
XX Päivi
Hinku vaan kasvaa. Mä haluun kans, siis Amsterdamiin, kaupunki just mun (ja monen muun) makuun. Ihanat kuvat!
VastaaPoistaKiitos Elsa!!
PoistaXX
Ihmeellistä haikeutta on täälläkin havaittavissa :) Vaikka upea kesä jatkuu myös täällä Suomessa, niin varmaan se nurkan takana lymyävä syksy (harmaa ja pimeä) aiheuttaa moisen tunteen. Hyviä kuvia jälleen, kiitos.
VastaaPoistaMonet kiitokset...yritetään kuitenkin nauttia alkavasta syksystä.
PoistaXX
Hi Päivi, wonderful pictures! I love Amsterdam, I was there in Mai this jear and made also a lot of picture. I think, we made the same boat trip;)
VastaaPoistabest
Kasia
Hi Kasia and thank you so much for your comment!!
PoistaXX
Matkakuume vain kasvaa kuviesi myötä.Amsterdam on kyllä nyt kaupunki,jonne on jossain vaiheessa päästävä käymään! Haikeutta on minunkin mielessä vaikka eilen oli todella lämmin (24 astetta) päivä ja aurinko paistoi täysin kirkkaan siniseltä taivaalta.Syksyn valo on kuitenkin jo aurinkopäivissäkin ei sille mitään mahda....Sytytellään iltaisin kynttilöitä,jospa se haikeuskin alkaisi mielestä helpottamaan.Mukavaa loppuviikkoa.:)) /t. Helena
VastaaPoistaHei Helena, se on ihmeellistä, vaikka on lämmin, niin silti syksyn kosketus tuntuu, kynttilät peliin aina iltaisin, niin haikeus taitetaan tällä :-))
PoistaXX
Joo, kyllä se Amsterdamkin täytyy käydä katsastamassa, jos sais vaikka miehen houkuteltua muutamaksi päiväksi mukaan...ensin mun pitää käydä Köpiksessä, Sofia odottelee jo kovasti kylään.
VastaaPoistaPaluu arkeen on toisaalta mukavaa, toisaalta haikeaa. Joka vuosi nämä samat ahdistavat hyvästit suomenkavereille ja sukulaisille ja taas hetki 'orpona' maailmalla, ennenkuin rutiinit alkavat rullaamaan. Syksystä Münchenistä ei ole tietoakaan, lomakausi parhaimmillaan vielä muutaman viikon. Ja tietysti valmistelut Oktoberfesteille ovat kuumimmillaan. Tervetuloa oluelle!
Hei Tiina, tuo ''orpona'' maailmalla Suomi-loman jälkeen on oikea ilmaisu sille tunteelle mitä tunnen aina lomien jälkeen kunnes rutiinit valtaavat viikot ja hyvä niin. Terkkuja sinne, menepä Köpikseen tutustumaan niin voidaan sitten vaikka yhdessä mennä uudestaan :-))
PoistaXX
Todella viehättävältä vaikuttaa Amsterdam, joskus on käytävä siellä! Ihania värikkäitä taloja ja kun vettä on joka puolella, täällä Savonlinnassa asuvana tuo vesistö on niin tärkeä kun meillähän sitä vettä riittää. Koko kaupunki on yhdistetty useasta saaresta. Mutta Amsterdam tulee kyllä matkalistalle ihan jo noiden kuvien perusteella! Maija
VastaaPoistaKiitos Maija, suosittelen lämpimästi.
PoistaXX
Ihania Amsterdam kuvia! Ja upeat sisustusliikkeet edellisessä päivityksessä!!<3<3<3
VastaaPoistaVoi! Haluan asua boathousissa!!
Voi kultaseni...minä haluan sinut naapuriimme asumaan, jotta näkisin sinua enemmän. <3<3<3
Poistaxxxx
Amsterdam on aina ihana :-) Ja loman jälkeen on aina hieman haikea olo mutta se menee yleensä ohi suunnilleen viikossa, kun arki on taas ottanut vallan. Hyvää viikon jatkoa!
VastaaPoistaHei Katja, odotan sitä hetkeä kun haikeus on hävinnyt...toivottavasti pian!
Poistaxx
Hei;
VastaaPoistaKiitos ihanista kuvista...niinkin muillekin näyttää tulevan matkakuumetta niin tuli tännekkin. Meillä olisinkin mahdollista marraskuun alussa pitä "viikonloppu" vapaa... millainen Amsterdam on silloin.. ehkä meidän pitää mennä katsoo.
Ja hei aluslakana+ tyynyliinapakettikin tuli jo viime viikolla ja jäi laittamatta kiitokset <3
Aurinkoa päivääsi;
-Erja
Hei Erja, talvethan ovat leutoja Amsterdamissa veden läheisyyden vuoksi, joskin voi olla kosteaa, menkää katsomaan.
PoistaXX
Amsterdam on kyllä ihana kaupunki.
VastaaPoistaLoppukesästä tulee aina jotenkin haikea fiilis, vaikkei olisi joutunut jättämään läheisiään kauas. Kesän "vapaus", valoisat illat ja lämpimät päivät alkavat olla takana ja pitkä talvi edessä, oma haikeuteni liittyy aika lailla siihen.
Moikka, minulla on siis tuplahaikeus...kesän loppumisen haikeus ja Suomesta lähtemisen haikeus :-))
Poistaxx
Ihastuttavia kuvia Amsterdamista! Haikea olo täälläkin, kesästä on nyt vaikea luopua.
VastaaPoistaKiitos Nonna, toisaalta syksy on jotenkin sellaista uuden yrittämisen ja puuhailun aikaa, yritetään nauttia siitä!
Poistaxx
Kiitos Nonna, toisaalta syksy on jotenkin sellaista uuden yrittämisen ja puuhailun aikaa, yritetään nauttia siitä!
Poistaxx
Ihanan rento Amsterdam, sinne haluaa uudestaan ja uudestaan :) kuvistasi saa kyllä juuri sellaisen kuvan kuin se todellisuudessa on, upeita ja kiitos sisustuskauppa vinkistä seuraavalle kerralle.
VastaaPoistaMariina
Kiitos Mariina!
PoistaXX
Kiitos Mariina!
PoistaXX