maanantai 30. joulukuuta 2013

AT MY DAUGHTER'S HOUSE



















Päivä oli ihana ja vietin sen suloisen tyttäreni kanssa. Ajoin Kotkaan, jossa hän perheineen asuu meren rannalla. Kuten olen usein sanonut, että elämässäni ilo ja haikeus ovat vahvasti läsnä ja ihan vierekkäin. Meillä oli taas niin hauskaa yhdessä, mutta pian oli  tietysti jälleen jäähyväisten aika. Tapaamme seuraavan kerran vasta kesällä tai jos oikein hyvin sattuu, niin ehkä jo keväällä. Lähden takaisin Varsovaan tulevana viikonloppuna.
Kotkassa tapasin myös rakkaan lapsuudenystäväni, aika vain on aina niin rajallinen...
Vuosi vaihtuu pian ja odotan ilolla, sekä jännityksellä mitä kaikkea uusi vuosi tuo tullessaan. Haluan sydämestäni toivottaa kaikille teille oikein upeaa ja onnellista Uutta Vuotta 2014!
XX Päivi

39 kommenttia:

  1. Kuvistasi tunnistin, että olen nähnyt niitä aiemminkin...ja tajusin, että luen myös tyttäresi blogia! Aika jännää, teillä on aika sama tilanne kuin minulla ja kahdella tyttärelläni. Minä olen talvet Espanjassa, kesät Suomessa. Lueskellaan toistemme blogeja ja skypetellään. Ikävä on koko ajan, mutta onneksi on netti. :) Mukavaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kyllä on hyvinkin samanlainen tilanne ja ikävä Suomessa asuvia lapsia koko ajan...Minulla ehkä tilanne muuttuu ensi kesänä, jolloin jään Suomeen, mutta sitten taas nuorimmainen saattaa asua vuoden eri maassa :-(( Nytkin haikeutta, kun kohta pakataan laukut, mukavaa matkaa teille sinne Espanjaan!!
      XX

      Poista
  2. Kiitos Päivi ihanasta blogistasi, inspiroivaa, iloista, kaunista, elämää. Meillä on meneillään samanoloista yhteistä aikaa ihanien vieraiden kanssa, on istuttu, juteltu, muisteltu ja nautittu ihan joka hetkestä. Onneksi on vielä muutama yhteinen päivä edessä. Tuokoon uusi vuosi uusia tuulia, uusia haasteita ja toivottavasti toteutuneita haaveita - niin sinne kuin tännekin. Meillä oli täällä akaasian alla eilen pitkän tovin Päivi-juttelut;), oikein ihanat sellaiset, ja tuskin maltan odottaa, kun toivottavasti pääsen ensi vuonna livenä Espoon pop-up-päiville! Sain myös terveisesi, ja tuntuu ettei kiitoksia ole kylliksi. Mutta kokeillaan: sylitolkulla siis kiitoksia ja rutistuksia - ja oikein suloista vuodenvaihdetta koko teidän perheelle. Jatketaan hyvää matkaa hännät pystyssä. xxx

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Jaana, kiitos, sinne myös oikein ihanaa Uutta Vuotta ja uusia tuulia. Ilman muuta jatketaan hyvää matkaa hännät pystyssä! :-))
      XX

      Poista
  3. Onnea ja iloa uuteen vuoteen 2014, kiitos ihanan piristävästä blogista, kuvat saa aina niin hyvälle tuulelle.

    VastaaPoista
  4. Löysin vasta sinun ja tyttäresi blogin ja kummankin lukijaksi liityin, koska molemmat blogit ovat niin ihania omalla tavallaan!! Kauniita kuvia ja lämmintä oloa niistä hehkuu tänne ruudun toisellekin puolelle, toivottavasti pidät blogia sieltä Varsovastakin käsin!! Oikein hyvää alkavaa vuotta sinulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vaan ja monet kiitokset kommentistasi. Blogia kirjoitetaan kiivaasti Varsovasta käsin ja on kirjoitettu vuodesta 2012. Sinne myös suloista vuotta 2014!
      Xx

      Poista
  5. Onnellista ja unelmien täyttämää vuotta 2014 sinulle Päivi! Sinun blogisi on niin ihanan lämminhenkinen <3

    VastaaPoista
  6. Oikein Hyvää Uutta Vuotta ja mukavia hetkiä sinne Varsovan kotiin myös! Blogisi on niiin täydellinen esteettinen elämys lähes päivittäin, olen onnekas,että löysin sen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos sinulle kommentistasi ja kaikkea hyvää vuodelle 2014!
      XX

      Poista
  7. Toivottelen oikein ihanaa uutta vuotta ♥

    VastaaPoista
  8. Hihiii :)
    Siinä me ollaan <3
    Oli taas niin hauskaa. Toivottavasti nähdään jo keväällä <3<3<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainiin hahaa missä jänölaukkaa kuvat :D

      Poista
    2. Haikeaa taas lähteä, skypetellään ja viestitellään!! <3<3<3
      XX

      Poista
  9. Onnellista vuoden vaihdetta ja onnen täyteistä vuotta 2014 sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  10. Onnellisen kaunista Uutta Vuotta!

    VastaaPoista
  11. Oikein Hyvää Uutta Vuotta 2014 sinulle Päivi ja koko perheellesi myös Bealle! Toteutukoon unelmasi! Kiitos blogistasi,osaat luoda ympärillesi elämäniloa ja kauneutta,josta nautin joka kerran tavattomasti.Olisipa sinulla ollut enemmän aikaa,niin olisit ajellut Kotkasta tänne etelä-Karjalaan.Jospa joskus... /Helena :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Helena, sanasi lämmittävät mieltäni, ei sitä koskaan tiedä Helena ja minä toivon näkeväni sinut vielä täällä pääkaupunkiseudulla jossakin vaiheessa. :-))
      XX

      Poista
  12. Oikein hyvää ja onnellista Uutta Vuotta sinulle Päivi! Kauniit ja inspiroivat kuvat olit taas napsinut, sulla on se taito hyppysissä. Ihana lukea blogiasi jatkossakin! Terveisin Maija

    VastaaPoista
  13. Kiitos Päivi tästä vuodesta ja IHANAA UUTTA VUOTTA 2014.
    Tehdään siitä vieläkin parempi.
    Lämmöllä
    Soile

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Soile, näin tehdään!! Ihanaa alkanutta vuotta myös sinne!
      XX

      Poista
  14. Hyvää alkanutta vuotta! t. Sari

    VastaaPoista
  15. Voi että kuin sinulla on ihana/upea bloggi. Olen iloinen että olen löytänyt tänne.
    Hyvää 2014!

    Terveisin Sari-Anne
    (en Ole niin hyvä kirjoittamaan summea)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sari-Anne, monet kiitokset...kuule itsekullekin tulee virheitä, minusta kirjoituksesi sujuu hienosti!
      XX

      Poista
  16. Onnellista ja ihanaa uutta vuotta !

    VastaaPoista
  17. Ihanaa uutta vuotta! <3 Upeita kuvia ja tunnelmia jälleen!

    VastaaPoista
  18. Hei Päivi! Kaunis, valoisa, elämänmakuinen blogi sinulla, olen iloinen, että löysin tänne. Olen monta tarinaa lukenut blogistasi, ja haluan jatkossa lukea uusiakin tarinoita. Lukijaksesi ryhtyy Tuulia Turusta. Onnea, valoa ja iloa uuteen vuoteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tuulia, monet kiitokset sinulle ja myöskin kaikkea hyvää ja kaunista alkaneelle vuodellesi!
      XX

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...