torstai 5. kesäkuuta 2014

THIS HOME...
































Alkaa olla hyvästien aika...muutto alkaa 16.6. Olo on haikea, itku  lähellä...
Tässä kaupungissa, tässä talossa, näissä huoneissa on naurettu, laulettu, tanssittu, on riidelty ja huudettu, on myös rakastettu kovasti. Kotia on innolla sisustettu, vanhaa tuunattu ja järjestystä vaihdettu. 
Tässä kodissa on ollut lämmin tunnelma ja se on ollut turvapaikka vieraassa maassa. Nyt se riisutaan, tavarat pakataan konttiin ja syksyllä täällä asuu joku muu, uusi perhe, joka toivottavsti on yhtä onnellinen kuin me olemme täällä olleet. 
Tämän reilun neljän vuoden aikana on tapahtunut paljon, vaihdoin virallisesti ammattia, olen suunnitellut täällä astioita, vuodevaatteita...minulla on ollut aikaa kokkailla lapsille, on leivottu ja poltettu välillä karrelle. 
Aloin myös aktiivisesti valokuvata ja reilu kaksi vuotta sitten syntyi tämä blogi. 
Vuodenajat ovat vaihtuneet ja kaupunki on käynyt aina vain rakkaammaksi...Nuorempi lapsistamme siirtyi täällä teini-ikään ja toisesta tuli aikuinen.
Kohta en siis enää asu täällä, eikä tämä ole kotini, minun kotini on muualla. Tässä kaupungissa on ensi vuonna kuitenkin mieheni ja nuorimmaiseni koti ja ikävä tulee olemaan pistävä, kivulias, mutta minulla on hyvä syy vierailla tässä ihanassa ja minulle niin rakkaassa kaupungissa, koska osa rakkaistani asuu täällä. Ratkaisu ei ollut helppo, mutta kokeillaan miten tämä homma sujuu, eikä varmasti ole helppoa täälläkään päässä, ikävä tulee olemaan meillä kaikilla valtava (mieheni jää vielä siis ainakin vuodeksi tänne töihin ja tytär jatkaa koulunkäyntiä tutussa koulussa).
Joku on sanonut, että helpostihan muuttaminen käy kun on rutiinia...15 vuoden ulkomailla asumisen aikana muutot ovat todellakin tulleet tutuiksi, mutta koskaan siihen ei synny rutiinia, jättäminen ja poislähtö on aina yhtä kivuliasta, varsinkin kun osa perheestä on taas eri paikassa kuin itse. Muutto itsessään on rutiinia kyllä, muu ei sitten olekkaan. 
Tämä ja seuraava päivitys ovat kuvista, jotka olen blogistani  aiemmista postauksista napannut ja monet teistä ovat ne jo nähneetkin.
Toivottavasti jaksatte seurata blogiani ja lukea juttujani jatkossakin...sieltä omasta kotimaastani, Suomesta.
XX Päivi

50 kommenttia:

  1. Hyvää matkaa uuteen elämään! Varmasti erilainen vuosi edessä, toivottavasti myös antoisa.
    Nähdään pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos...siis uuteen vanhaan elämään...toivotaan, että vuodesta tulee antoisa .-)) Tule sinäkin sieltä Suomeen...
      XX

      Poista
  2. Toivottavasti jatkat blogia, se ilahduttaa aina mukavilla kuvilla ja teksteillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tarkoitus on jatkaa blogia, siitä tulee vain sitten uudenlainen, millainen, niin sen näkee vasta sitten :-))
      XX

      Poista
  3. Toivottavasti jatkat blogia, se ilahduttaa aina mukavilla kuvilla ja teksteillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anne, haluan ehdottomasti jatkaa blogin kirjoittamista, vaikka blogin luonne tulee väkisinkin muuttumaan, koska perheeni kokoonpano muuttuu ja maa jossa asun vaihtuu, hiukan lisää haasteita...mielenkiinnon kohteita löytyy toivottavasti jatkossakin :-))
      XX

      Poista
  4. I am sad to see you leave Warsaw and Poland, but wish you all the best in the new chapter of your life. Please continue to blog and share your beautiful photography. Do zobaczenia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I am very sad too to leave Poland...but I have booked already three trips to Warsaw so I will be here once a month :-)) I will blog I'll promise.
      Do zobaczenia!
      XX

      Poista
  5. Tervetuloa kotimaahan <3
    Tsemppiä pakkaamiseen ja hyvästijättöön talolle, sekä Varsovalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kesähän menee vanhalla rutiinilla, mutta mitähän sitte,n kun en palaakkaan elokuussa tänne...aika näyttää. :-)
      XX

      Poista
  6. Kuulostaa niin tutulta! Juuri samanlaisessa tilanteessa oltu, siloin kun muutimme Saksasta Suomeen, mutta hyvin kaikki meni ja edelleenkin rakas (mieheni siis) on töissä toisella paikkakunnalla, kaikkeen tottuu :-D
    Tsemppiä sinulle ja teille kaikille!Elämässä tulee vastaan uusia tilanteita ja tehän olette ne aikaisemminkin selvittäneet :-D Jatkathan kuitenkin blogin pitoa, tätä on antoisaa seurata! Kauniin ja rakastettavan kodin loihdit uuteenkiin paikkaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heissan, monet kiitokset tsempistä, tarvitsen nyt sitä...kyllä kyllä, paluumuutoissa tämä on nyt kolmas Suomeen päin, sehän on itseasiassa se vaikeampi suunta...blogia jatketaan...erilaisena tietenkin.
      XX

      Poista
  7. Ihanat vuodet Varsovassa on aika laittaa pakettiin… mutta vain osaksi, onneksi. Vähitellen siirrytte sitten kokonaan uuteen aikaan täällä, Suomessa. Kaunis koti, kauniit kuvat, kauniit hetket. Kiitos Päivi, kun olet jakanut ne näin blogin välityksellä kanssamme! Ja hei, luulen, että joukko lukijoitasi odottaa innolla kaikkea uutta kivaa, jota meille taas keksit. Mutta vielä on hetki aika nauttia Varsovasta.
    Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi vain osaksi, eli ovi jää raolleen...se on mukava kuulla, jospa joku jaksaisi innostua uusista tunnelmista ja kuvista :-))
      XX

      Poista
  8. Voi totta kai jatkamme seurassasi.....vuosi menee pian!

    VastaaPoista
  9. Oi... tsemppiä teille sinne muuton keskelle <3 ja varmasti kaikki lukijat pysyy täällä ja oottelee innoissaan uusia postauksia :)
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  10. Sinulla on niin ihana blogi, että en voisi ajatellakaan sen lukematta jättämistä. Tsemppiä muuttoon ja erillään asumiseen.

    VastaaPoista
  11. Kiitos sinulle, kun olet herätellyt meissäkin Varsovakuumetta. Ja olemme saaneet tutustua ihanaan perheeseesi ja kotiisi. Ja uskon, että ei todellakaan ole helppo ratkaisu tuo perheen väliaikainen hajottaminen, mutta nyt sinullle jaa kuitenkin sinne Varsovassa paikka, jossa käydä vielä helpottamassa ikäväänsä. Tervetuloa Suomeen - ja täällä odotellaan niitä uusia postauksia innolla. Mutta ensin vielä vähän Varsovaa, eikö;)
    Tsemppiä!

    VastaaPoista
  12. Voimia muuttoon ! , blogia mukava lukea ja jospa vaikka innostusit Suomeen tultuasi taas pistämään pop up shopin pystyyn olis mukava piipahtaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Pop Up on jo lyöty lukkoon ja ilmoitus löytyy blogini sivubannerista, 27.-28.6., katsopa :-))
      Tervetuloa!!!
      XX

      Poista
  13. Great pictures of your house and the decorations:)
    Have a sunny and pleasant weekend:)

    VastaaPoista
  14. Varmasti tulee olemaan ikävä Varsovaa, niin ihana kaupunki se kuviesi perusteella on. Tervetuloa kuitenkin Suomeen, saathan pehmeän laskun reissatessasi vielä perheesi luona. Blogia seurataan innolla jatkossakin, toivottavasti jaksat jatkaa muuton jälkeen!
    Tsemppiä muuttoon ja elämänmuutokseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet kiitokset Anita, elämässä on ollut paljon muutoksia, joten eiköhän tämäkin siinä mene hännän jatkona :-))
      XX

      Poista
    2. Kiitos Anita, elämässä on ollut niin paljon muutoksia, joten eiköhän tämäkin mene hännän jatkona! :-))
      XX

      Poista
  15. Voimia muuttoon! Muuttoon liittyy aina niin paljon haikeutta ja luopumista, mutta samalla puhdistumista, jännitystä, uutta ja inspiroivaa. Jäämme odottamaan innolla uusia postauksiasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomeen takaisin palaaminen on aina se ulkomaan komennuksen haastavain osa...Suomi on jo tuttu, joten sellaista jännitystä ja uutta ei ole tiedossa kuin ulkomaille muutettaessa, enemmänkin tuttua ja turvallista :-))
      XX

      Poista
  16. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, näin sähköpostistani miten aloitit kommentin, olisit vain jatkanut... haikeaa, mutta...??
      XX

      Poista
    2. Anteeksi Päivi! Joskus, kun käytän ipadiä, bloggeri jumittaa kesken kirjoituksen ja tuohon kommenttiin en sitten pystynyt jatkamaan...

      Halusin kirjoittaa sinulle jonkun viisaan sanat: " Ihmisen kotimaata ei löydy kartoilta, vaan niiden ihmisten sydämistä, jotka häntä rakastavat!" Monta kertaa maailmalle ja sieltä takaisin Suomeen muuttaneena jaan nuo haikeat tunteesi. Mutta mikä ihana, upea kokemus onkaan teille ollut.

      Toivottavasti joskus tapaamme vaikka bloggaajien tapahtumassa tai sinun keramiikkasi myyntitapahtumissa.

      Kesäterveisin, Hanna

      Poista
  17. Kiitos upeista kuvista ja siitä että olen saanut aivan uudenlaisen kuvan elämästä Puolasta. Onnea uusiin haasteisiin ja mielenkiinnolla jään odottelemaan uusia postauksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Puola on myös erilainen kuin itse olin kuvitellut reilut neljä vuotta sitten, positiivinen kuva senkun vahvistuu... :-)) ikävä jää...
      XX

      Poista
  18. Vastaukset
    1. Kiitos Hanna, sitä tarvitaan tässä mullistuksessa :-))
      Xx

      Poista
  19. Tsemppiä muuttoon! Varmasti todella haikea fiilis monella tapaa. Toivottavasti uusi elämä ja uudet asumiskuviot tuovat enemmän positiivisia kuin negatiivisia asioita elämäänne. :)
    Ja ehdotomasti seuraan kaunista blogiasi vaikka maa vaihtuu!

    VastaaPoista
  20. Voimia "uudelle" matkalle.. Vaikka itse en ole muutanut kuin muutaman kerran täällä kotimaassa mieheni työn vuoksi nin aina se on vaikeaa... Ensi kevänä meillä hiukan samanmoinen tilanne täällä. Miehen työ??? missä ja missä me, niin suuria ratkaisuja tehdään täälläkin tulevan syksynä. Mutta jaksamisia ja uusia tuulia odotellessa..
    Iloa ja valoa päivääsi.
    -Maria Turust

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria ja sinne myös tsemppiä, päätökset voivat olla joskus vaikeitakin.
      XX

      Poista
  21. Onnea muuttoon, uuden kodin ja uusien kuvioiden järjestelyyn! Onneksi matka Puolaan käymään ei ole kovin pitkä, vaikka ikävä varmasti tuleekin monta kertaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, onneksi on lyhyt lento ja sitten tietysti tuttu kaupunki, kun ikävä oikein iskee :-))
      XX

      Poista
  22. Voimia muuttoon.Vaikka olisi kuinka monta muuttoa takana aina niihin liittyy haikeutta ja ikävää,mutta myös uuden odotusta.Nauti vielä hetki ihanasta kodistasi.Ihana koti sinua odottaa Suomessakin.Varsovaan on lyhyt lentomatka ja sinulla siellä toinen koti mihin lennähdät.Blogiasi tullaan jatkossakin lukemaan! Kaikkea hyvää ja kaikki asiat järjestyvät omalla painollaan./t. Helena :))

    VastaaPoista
  23. Olipa kaunis, joskin haikea, postaus. Voimia ja onnea muuttoon ja muutokseen! Blogiasi luen edelleen olet sitten missä maassa tahansa :-)

    VastaaPoista
  24. Täällä yksi 26.v vakkarilukijasi. Kiitos ihanasta blogista! :) Julkaisemasi kuvat ovat sanoinkuvailemattoman kauniiita ja hyviä. Niin tarkkoja ja raikkaita, tätä blogia on ihana seurata ja lukea, asut sitten missä vain. Tsemppiä muuttopuuhien kanssa ja tervetuloa Suomeen! :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...