tiistai 19. marraskuuta 2013

SIMPLE PLEASURE














Hei ja samalla teemalla mennään; asetelmia, asetelmia ja rakastamani valkoinen pääosassa, helppoa ja modernia. Onkohan vähän tylsää.
Mietin tässä juuri miten minulla kodin koristelu oikein toimii, kun jounalusajan vietämme täällä Varsovassa, jossa minulla on vain muutamia koristeita ja varsinaiset joulukoristeet ovat odottamassa Suomessa. Oikein kunnon joulumeininki meillä siis alkaa puolivälissä joulukuuta Suomessa, jolloin haemme kuusen ja koristelemme sen ja siellä innoissani kaivelen kaikki joulutilpehöörit esille eli tämä on vasta lämmittelyä.
Melkoisen yksinkertaisilla tuotteilla saa kaunista aikaiseksi. Metsästä saa oksia ja havuja, jotka tässä koristelin paperitaitospalloilla, koristeet voisivat olla myös pieniä paperitähtiä, lumihiutaleita jne.

Meillä muuten hävisi taas nettiyhteys eilen ja olin kauhuissani, kun ei ollut tietoa milloin saamme taas sen toimimaan, mutta nythän se tuntuu taas olevan kunnossa.


Kaikille huivien tilaajille lähetän kiitokset ja terveiset täältä. Pääsin lähettämään tuotteet vasta maananataina, koska minulta puuttui muutama osoite, jotka piti etsiä sähköpostistani, mutta perjantaina oli myös nettikatkos, joten en päässyt osoitetietoja etsimään. 
Täällä postilaitos on jäljessä Suomesta, virkailija etsii vanhanaikaisesta postimerkkikirjastaan merkit ja asiakas niitä sitten liimailee postimerkki kerrallaan kuoriin. Merkit kostutetaan vanhanaikaisesti (voi esim nuolla jos haluaa...) Isompiin kuoriin tuli mm. seitsemän merkkiä, joten viivyin melko kauan postitoimistossa. Lähetykset ovat kuitenkin nyt matkalla Suomeen ja toivottavasti ilahduttavat saajiaan.

Suloista viikon jatkoa ja PIKKUJOULUmieltä!!
XX Päivi




20 kommenttia:

  1. Ihana kasa kuvia,kauniita sellaisia. Harvoin tulee kommentoitua,vaikka usein käyn selailemassa kuviasi. Niissä on aina tunnelmat kohdallaan.

    VastaaPoista
  2. Oksat ja valkoisia koristeita. Tykkään tosi paljon :) Yksinkertaisessa kokonaisuudessa pääsee yksityiskohdat paremmin esille...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Erja, rakastan valkoista, mutta mietin onko se jouluvärinä yksinään liiankin pliisu, en tiedä? :-))
      XX

      Poista
  3. Voi, kuvissa on taas tuo taulu. Muistan, kun joskus aikoinaan teit siitä juttua. Ja harmikseni jouduin toteamaan,etteivät he toimita Suomeen. Aivan ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, oliko näin, etteivät toimita Suomeen, onpa harmi.
      XX

      Poista
  4. Oi, nuo pienet sudenkorentokipot! Silkkaa rakkautta. :)

    VastaaPoista
  5. Voi, että mitä kauniita ja ihastuttavia kuvia, jälleen kerran! :) Näitä katsellessa aina silmä lepää, olet niin taitava sisustaja! :)

    VastaaPoista
  6. Kaunista pikkujoulutunnelmaa olet loihtinut "vähin" tykötarpein.

    Tänään vaata ryhdyin alustavati pohtimaan joulukoristeluja, kun parin viikon päästä tulevaan tilaisuuteen pitäisi saada jouluista tunnelmaa.

    VastaaPoista
  7. Ihania asetelmia ja inspiraatio kuvia ♥
    Voiii tykkään tuosta käpyköynnoksestä:))
    Nyt kuules laitat sen skypoen sitten kuntoon!!
    On paaaaaaaljon asiaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, skype pitää saada kuntoon!
      Käypä metsässä keräämässä käpyjä... :-))
      XX

      Poista
  8. Kaunista ja valkoinen on aina hyvä! Käpyköynnös on upea pitää yrittää semmoinen värkätä.Eikö sitä sanota,että harjoitus tekee mestarin...kun tulet Suomeen niin joulukoristelu sujuu kuin rasvattu salama.(en tiedä mistä tämmöinen sanonta on tullut,mutta on käytössä täällä meilläpäin) ::)) Siitä sähkökatkoksesta vielä...netti ja puhelinyhteydet hävisivät myös taivaan tuuliin.Oli aika orpo olo!Kylmä meille ei tullut onneksi on uunit joita lämmitimme.Jatketaan joulukoristelua....terveisin Helena :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rasvattu salama on tuttu sanonta :-))
      Niin, totta, teillähän on tietty uunit, joita lämmittää, onneksi, mutta varmasti oli orpo olo!
      XX

      Poista
  9. Mahtavat pallerot! Siis nuo paperipallerot, ruusukaalista en ole aivan varma ;)

    VastaaPoista
  10. Valkoinen on minunkin joulun väri: jouluruusu, valkoiset amaryllikset , valkeat kynttilät ja kuusessa tietysti aidot kynttilät. Niistä tulee se rauhoittava joulun tunnelma...

    VastaaPoista
  11. Oih, valkoinen saa mut vuodesta toiseen huokailemaan ihastuksesta. Toivomme valkoista Joulua tänne Suomeen. Kaksi vuotta sitten ei jouluaattona ollut lunta edes täällä Tampereen korkeudella, joten toivoa sopii, että lumi ehtii tänä vuonna ajoissa!

    VastaaPoista
  12. Kiitoksia harmaasta, pikkukukkaisesta huivista. Käytössä on jo ollut :)
    t. Sari

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...