tiistai 26. marraskuuta 2013

KISS ME under the Mistletoe...








Hei, mieli on täynnä ajatuksia täällä... Ajoin eilen erään työmaan ohi ja huomasin kaadettujen puiden seassa rakastamiani oksia, nimittäin MISTELIN oksia tai oikeastaan kokonaisia ''Mistelipalloja'', niinkuin ne nyt kasvavat pallomaisena kiinni milloin missäkin puussa. Näitä ihanuuksia ei Suomessa pääse keräilemään, eikä kyllä oikein täälläkään, koska ovat aina niin korkealla puissa, mutta mikä onni minulle nyt sattuikaan, että tontilta oli kaadettu isot kasat puita ja nämä valkomarjaiset sulottaret odottivat jonkun tulevan keräämään niitä ja niitähän oli niin paljon, että niillä olisi täyttänyt kokonaisen kuorma-auton lavan.

Minulla on parina jouluna roikkunut Mistelinoksa oviaukossa ja sanoinkin meidän nuorille, että kumppania tulisi aina suudella kun kulkee Mistelinoksan alta. Misteli liittyy jollakin lailla jouluun, ystävyyteen ja rakkauteen, nyt minulla on niitä täällä joka maljakossa :-)) 
Joskus Naisten joulumarkkinoilla Helsingissä on myyty näitä Mistelin oksia, lähimmät meitä kai kasvavat jossakin Tukholman seudulla, mutta jos jostakin onnistutte saamaan oksan niin laittakaa se kotonanne oviaukkoon roikkumaan runsaasti käytetyn kävelyreitin varrelle, niin teillä on ainakin hyvä syy pieneen suudelmaan monta kertaa päivässä.

Tuo KISS ME tulee laulusta ja tuli mieleeni siitä kun meidän 14-vuotiaamme kertoi eilen illalla, että hänellä on uusi lempikappale ja se on tehty samana vuonna kuin hän itse on syntynyt eli 1999 ja se on juuri tuo KISS ME... ''suutele minua hämärässä, kuutamolla, laita tulikärpäset tanssimaan kun hopeinen kuu sädehtii'' jotenkin tähän tapaanhan sanat menevät, aika kaunista vai mitä ja tyttäreni kuunteli kappaletta ja lauloi mukana...

Muutamia pellavakuvia, koska olen saanut kyselyjä...






Haluaisin nyt siis muistuttaa teitä, että jos mielitte hankkia vuoteeseenne pellavavuodevaatteita, voisitte laittaa minulle sähköpostitse viestiä. Tämä ihan siksi, että kesällä en pystynyt kaikille lähettämään, koska tuotteet olivat silloin loppuneet. Nythän voin joululomani aikana postittaa teille pellavavuodevaatteita ympäri Suomea ja pääkaupunkiseudulla asuvat voivat sopimuksen mukaan käydä noutamassa Espoon lomakodistamme. Olen paikalla 15.12. alkaen. Varastossa on yhden hengen pussilakanoita, tuplapussilakanoita, tyynyliinoja ja parivuoteen aluslakanoita valkoisena, helmen harmaana ja hiekan värisenä. Hiekan värisessä on vielä tarjous voimassa -20%. Käykää katsomassa tuotteita blogini oikeassa laidassa olevaa kuvaa klikkaamalla. (e-mail: plemstrom@gmail.com) 
Varastossa on myös kauniita keraamisia Bloomingvillen lyhtyjä harmaan ja valkoisen väreissä, sekä House doctorin valkoisia Tahiti-lyhtyjä ja Hubsch:n suloisia tuikkulaseja. Lyhtyjä en valitettavasti  pysty postittamaan puuttuvan pakkausmateriaalin puutteessa, vaan ne pitäisi noutaa Espoosta.
Mukavaa viikon jatkoa ja kiitos jälleen kivoista kommenteistanne!
XX Päivi

18 kommenttia:

  1. Myös minä pidän mistelinoksista ja se "kissing underneath the mistletoe" on yksi lempi pikkujoululauluistani, olisiko Celine Dion joka laulaa....Se suukottelu on se juttu! Mistelinoksia olen löytänyt Helsingistä kukkakaupoista pakattuna mm Stockan kukkakioskista ja muutamista pikkukaupoista. Menevät kaupaksi vauhdilla. Niistä tuppaavat marjat putoilemaan, koska on varmasti poimittu päiviä ennen ja kuljetus päälle. Mutta nuo sinun näyttävät upeilta ja tuoreilta! Puss och kram Päivi :)
    Leena

    VastaaPoista
  2. Siis kappale on Christmas Eve....
    Leena

    VastaaPoista
  3. Hei Leena...etsin you tubesta ko. kappaletta ja löysin Justin Bieberin esittämänä :-)). Tuo kappale on jäänyt minulle vieraaksi, mutta tykkäsin, en vain tiedä kuka alkuperäiskappaleen on levyttänyt. Hyvä tietää, että Mistelinoksia saa siis jostakin..ensi jouluna sitten...
    Puss och kram täältäkin :-))
    XX

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se minun lemppari pikkujoulurilluttelu on Celine Dion: Christmas Eve. Iloinen hippakappale!
      Leena

      Poista
  4. Ihanaa - nyt teillä pussailut lisääntyvät :)

    t.Sanna

    VastaaPoista
  5. Meillä täällä kotona siltä osin kun miestä sattuu töiden lomassa näkemään :-))
    XX

    VastaaPoista
  6. Elämä jatkuu, vihdoin netti toimii uudessa kämpässä pahvilaatikko tornien keskellä.
    Upeat oksat olet löytänyt. Nyt vaan väijymään oviaukkojen läheisyyteen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kuinka ihanaa, että elämä jatkuu, muuttaminen on rankkaa. Tytöille ainakin netin toimiminen on tärkeä juttu, joten hyvä että se on kunnossa.
      Juu, nyt väijytään, kunhan se mies joskus olisi kotona :-))
      XX

      Poista
  7. Voi sinua onnenpekkaa kun löysit mistelin oksia tienposkesta!Minun pitää joka joulu saada mistelinoksa, jotta joulun pussailut on taattu. Mistelinoksan löytäminen täällä on välillä tuottanut harmaita hiuksia ja välillä aivan kyyneliä. Lisäksi olisit varmasti tienannut aika hyvät joulurahat, jos olisit päässyt tämän misteliapajasi tänne myymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kunpa olisinkin saanut jotenkin ne kaikki Mistelinoksat sieltä, sillä niitä todellakin oli kuorma-autolavallinen. Se on harmi, ettei oksia voi edes kuivata kun ovat sellaisia nahkealehtisiä ja tavallaan rypistyvät vanhetessaan ja marjat irtoavat.
      Toivottavasti saat itsellesi jostakin jouluksi.
      XX

      Poista
  8. En ole itse asiassa tiennyt että mistelissä on tuollaiset valkeat marjat. Tulee muuten vähän lumimarjapensas mieleen.

    Mistelinoksaperinne on toki tiedossa, mutta kuvissa oksat näyttävät yleensä ikivihreiltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anne, ne ovatkin ikivihreitä ja ne erottaa puissa sen jälkeen kun puut ovat pudottaneet lehtensä. Misteli on puoliloinen ja saa elinvoimansa puusta johon on kiinnittynyt, leviää lintujen avulla, kun linnut kuljettavat marjoja.
      XX

      Poista
  9. Ihanat kuvat ja mistelit! Voi sinua onnellista kun voit luonnosta löytää oksia ! Mina ostän kukkakaupasta joka joulu mistelin oksan kattoon roikkumaan :) sitten saa suukotella entistä enemmän ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä Minna, niin pitää tehdä, ei niitä suukkoja ole koskaan liikaa tässä maailmassa.
      Xx

      Poista
  10. Voi miten ihanat kuvat mistelit ja pellavat! Upea yhdistelmä.Kylläpä olet aarteen löytänyt.Pitääkin käydä kukkakaupassa josko siellä olisi misteliä myynnissä.Sitten vaan suukottelemaan.... Oikein ihanaa loppuviikkoa sinne mistelin alle ja suukkoja./Helena :))

    VastaaPoista
  11. Task of organization in particular the new model of organizational activity strengthens us, in our aspiration of improvement of correct directions of development.
    http://premium.ecoworld.ru/user/pavel263m/

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...