sunnuntai 22. toukokuuta 2016

HEART OF THE HOME









Hei,

keittiö taitaa olla useillakin se kodin sydän.
Keittiöstä johdetaan koko alusta, se on kuin laivan komentosilta.

Keittiössä istutaan ensimmäisenä aamulla ja iltahämärissä, pöydän ääressä iloitaan ja kerrotaan ne ikävätkin asiat, juodaan kuppi kahvia tai teetä.

Useimmissa kodeissa ulko-ovesta sisääntuleva käy peremmälle juurikin keittiöön.

Nuoriso ravaa jääkaapilla, meillä ainakin salilla käyvä nuori mies 
huudattaa keittiössä tehosekoitinta juomien/pirtelöiden valmistuksessa.
Jääkaapista etsitään aina jotakin syötävää.

Minä istun kahvikupin (nykyään kaurapuuron) ääressä ja katson keittiössä aamu-uutiset ja kun tulen töistä,
katson jonkun lempparisarjan (ainakin alun) kahvikupposen kanssa - no missä muualla kuin keittiössä.

Toinen pojista istuu kirjoineen ja monisteineen keittiön saarekkeen ääressä lukemassa pääsykokeisiin ja on tehnyt sitä jo monta kuukautta. 
Vanhempi on asettunut opiskelumateriaaleineen olohuoneeseen ruokapöydän ääreen tekemään lopputyötään.

Vaikka meillä ei ole sitä ruokapöytää keittiössä, niin saareke 
ajaa sen saman asian tai ainakin melkein. 
Meillähän keittiö ei ole suuren suuri, mutta se on on yksi osa avointa alakertaamme ja varmasti se on meidän kotimme sydän.

Jos tuosta sydämestä pitää etsiä vielä yksi tärkeä kohta, on se meillä tuo vanhan astiakaappi, joka tuli kotiimme asuessamme Jakartassa, Indonesiassa ja luullakseni se on minulle rakkain huonekalu sänkymme ohella.

Mies puheli viimeisen muuttomme yhteydessä, että eiköhän laiteta tuo kaappi jo polttopuiksi ja varmasti se ei enää kestä yhtään kuljetusta.
Täällä se nyt kuitenkin seisoo ylväänä ja tarkoin varjeltuna paraatipaikalla ja jos minä saan päättää, sitä ei häviteta koskaan :-))
Se on ollut kanssamme melkein kaksikymmentä vuotta
ja hoitanut tehtävänsä erinomaisesti, sekä mallikkaasti.

(Eilen kävimme muuten melkein koko porukalla syömässä,
siitä seuraavalla kerralla.)

Ihanaa sunnuntaita
ja aurinkoista alkavaa viikkoa.

XX Päivi

13 kommenttia:

  1. Teidän keittiö on niin kaunis, kotoisa ja valoisa! Ei tuota kaappivanhusta saa hävittää, sehän tuo kerroksellisuutta sisustukseen ja mitä kaikkea se onkaan nähnyt, ja mitä tarinoitakin siihen liittyy. Aurinkoista viikon alkua!

    VastaaPoista
  2. Hieno kaappi, ei sitä nyt polttopuiksi kannata laittaa!

    VastaaPoista
  3. Teidän keittiö on yhtä kaunis ja valoisa kuin sinun ihana kauppasi. Kiitos muuten viimeisestä, naistenillasta :) Meilläkin keittiö on melkein kirjaimellisesti kodin sydän, vaikka se onkin talomme toisessa kerroksessa. Meillä keittiö ja olohuone on tavallaan samaa tilaa, joten keittiössä häärivä voi samalla seurustella olkkarissa istuvien kanssa. Siinä on vain se huono puoli, että poikamme helposti kantavat ruokalautasensa sohvalle telkkarin ääreen, jos äiti ei ole komentamassa ;) Pojat eivät myöskään enää tee läksyjään keittiön pöydän ääressä, mutta heidän huoneensa ovat ihan keittiön vieressä. Ja siellä jääkaapilla tosiaan rampataan usein :)

    Aurinkoa viikkoon Päivi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa kun tulit Naisteniltaan!!! Minusta on niin kiva kun keittiö on yhteydessä mm. olohuoneeseen ja nuo poikien jutut tiedetään, meillä eivät katso televisiota, vaan tuijottavat joko tietokoneen ruutua tai kännykkää syödessä ja varmaan unessakin :-))
      Aurinkoisia päiviä sinne!
      XX

      Poista
  4. Teidän keittiö on ihana ja monelle asiakkaalleni se unelma keittiö :)
    Ihanaa viikkoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinkö, kiitos <3
      Suloisen kesäistä viikkoa myös sinne!
      XX

      Poista
  5. Kyllä. Keittiö on hyvä paikka istuskella. Ja sieltä näkee ja kuulee joka paikkaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on ja keittiö on yleensä se kodin kodikkain paikka <<<3
      XX äiti

      Poista
  6. Hi, Really great effort. Everyone should read this article. Thanks for sharing.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...