torstai 12. toukokuuta 2016

THE NEW BOOKS











HEI!

Tänään oli piristyspiikki paikallaan
ja ihana sellainen, sillä pääsin nauttimaan aamiaista
Cozyn (COZYPUBLISHING) uusiin tiloihin Korkeavuorenkadulle,
sekä juhlistamaan kahta HELSINKI-kirjaa.
Helsinki - People Make the City 
kirjaa ovat olleet kokoamassa
Laura Iisalo ja Melanie Dower.
Teoksessa esitellään pääkaupungin mansikkapaikkoja.

Samassa tilaisuudessa lanseerattiin myöskin herkullisimmista pohjoismaisista resepteistä kertova 
Helsinki Food Book,
jonka takana ovat Teresa Välimäki ja Johanna Lindholm.
Molemmat kirjat on kirjoitettu englanniksi, joten ne ovat loistavia 
lahjoja ulkomaan ystävillemme, kaukana asuville sukulaisillemme
tai omaan kirjakokoelmaan.
Itse olen ihan into-piukeana nästä kirjoista
ja haluan ne itselleni, mutta tiedän, että mukanani lähtee myös ulkomaille Suomi-viemisinä nämä kirjat. 
Saimme aamiaiseksi mm. suussasulavia uunituoreita korvapuusteja kahvin kera,sekä
luonnon jogurttia raparperihillokkeen kanssa.
Kirjoista puhuttiin ja niitä kiiteltiin, eikä ihme!





Nämä kaksi kaunokaista sitten ovat samasta kustantamosta.
Karita Tykän kaunistakin kauniimpi
SOKERITON-kirja,
josta löydät helppoja, inspiroivia ja uskomattoman hyvänmakuisia reseptejä.
Kuvaajana on toiminut Viola Minerva Virtamo, joka on saanut herkut suorastaan hehkumaan.
(Violan jälki näkyy myöskin Helsinki - People Make the City-kirjassa.)

Sitten on vielä hyvän olon
JÄÄTELÖKIRJA,
josta löydät 80+ reseptiä helppoihin ja
hyvää tekeviin jäätelöihin.
Kirjan tekijöitä ovat 
Virpi Mikkonen ja Tuulia Talvio.
(Nämä kyseiset kaksi kirjaa on julkaistu aivan äskettäin.)

”Ilosta syntyy kaikki luominen, ilo sillä on tukenaan, iloa kohti se kulkee ja iloon sen on palattava.” (taiteilija Hannu Väisänen)
Pieni kustantamo on julkaissut vauhdilla paljon UPEITA kirjoja
ja toivon pian saavani niistä muutamia myös kaupalleni.
Tuhannet kiitokset 
COZYPUBLISHING.

xx Päivi

HEI, voit ilmoittautua myös tekstarilla; 040 5494027/tervetuloa!

8 kommenttia:

  1. Good afternoon Paivi, very interesting books "people make the city" sounds like a good read.
    Yogurt and rhubarb...I'll try that right away, my first rhubarb is ready to be picked!!!The 5th picture up top gave me an DIY idea for some wall-decor.
    As always loved my visit with you :)
    hugs Ellen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you dear Ellen, I hope you tried yogurt and rhubarb jam... <3
      XX

      Poista
  2. Helsinki -kirjat ja Sokeriton -kirja ovat noista minun makuuni;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovatkin kivoja kirjoja, toisessa vielä niin kaunis kuvitus!
      XX

      Poista
  3. Herkullisen näköisiä kirjoja, kaikki!

    VastaaPoista
  4. Olipas mielettömät tilat kyseisessä paikassa! Kiitos myös kirjavinkeistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kustantamon tilat olivat vertaansa vaille ja sitten vielä ihanat kirjat.
      XX

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...