keskiviikko 11. marraskuuta 2015

VAPPU'S RECIPE BOOK 2






Hei,

täällä on ollut vauhdikasta menoa viime aikoina.
Paljon tapahtumia, kaikkiin en ole edes ehtinyt, vaikka olisin mielinytkin.
Sain kutsun Vappu Pimiän Reseptikirja kakkosen julkkareihin,
paikkana oli Kauppatorin laidassa Helsingissä Salutorget kauniissa vanhassa rakennuksessa, joka on toiminut aikoinaan myös Helsingin kaupungin rahatoimistona.

Kiireellä ja tohinalla lähdin ajamaan Espoosta aamuruuhkaan kohti Helsinkiä, auto Stockmanin parkkiin ja siitä sitten hölkkää pitkin Pohjoisesplanadia.
Hikisenä ja huohottavana paikalle,
Cozy Publishingin ihana ja aurinkoinen Tanja oli vastassa
ja sitten tietysti pirtsakka, kaunis Vappu.
Paikalla oli myös Vapun hurmaava nelikuinen tyttövauva,
joka rauhallisena hymyili ympärillä pyörivästä naisjoukosta huolimatta.

Aamiainen oli koottu Vapun reseptikirjasta;
mm. maittavia suolaisia pieniä leipiä (ei kuvissa valitettavasti), sekä
suloinen Mustikka-kardemumma kakku.

Kuvia otin aika pikaisesti, kuten mustavalkoisessa kuvassa näkyy, että ikkunasta pilkottanut aurinko valaisi kuvissa olevien kasvoista puolet :-)). Kuvassa ovat vasemmalta Vappu Pimiä, Selina Vienola(toimittajaja ruokabloggari;''Dilliä ja piparjuurta''), sekä Maija Lukkari-Nyman Maijan Maailmasta.

Vapun reseptikirjojen kustantaja on 
Cozy Publishing
suosittelen...

Nyt on äkkiä laittauduttava valmiiksi ja kaupalle,
jouluisiin tunnelmiin ja tuoksuihin.


XX Päivi


8 kommenttia:

  1. Pitää tutustua Vapun kirjaan seuraavalla Suomireissulla, niin paljon olet kirjasta ja tilaisuudesta puhunut lämpimästi ;)
    Ja voi vitsit, sullahan on ihan oma joulumaa kaupallasi...

    VastaaPoista
  2. Sieltä löytyy ohjeet siihen tavalliseen ruokaan, joka on kikkailematonta ja hyvää. Täällä kaupassa on kyllä ihan joulumaa-tunnelma :-))
    XX

    VastaaPoista
  3. Voi toi olisi hyvä kirja hankkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitähän on ykkös-ja kakkososa. Perustarvikkeista hyvää ruokaa :-))
      XX

      Poista
  4. Ihastuin Vappu Pimiän keittiöön viime kesänä tv:ssä, kun hän mökillään (vanhempiensa mökillä?) teki pihakeittiössä herkullisia ruokia ja leivonnaisia - helposti. Minusta hän ei turhia kikkaile, vaan niissä tekemisissä on maalaisjärki mukana.
    Tuohon kirjaan pitää tutustua! Kiitos, Päivi!

    VastaaPoista
  5. Ei mustavalkokuvan varjot mitään haittaa. Mustavalkokuvauksessa ideana on just valot ja varjot. : ) Pensasmustikat näyttävät herkullisilta tortun päällä. Pitäis tulla haistelemaan sun joulua.

    VastaaPoista
  6. Kiitos Marja...juu kakku oli muuten hyvää!
    XX

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...