sunnuntai 15. marraskuuta 2015

SPENDING QUALITY TIME











Hei,

tyttäreni tuli Kotkasta viettämään kanssani viikonloppua.
Minullehan nämä päivät ovat aina niitä odotetuimpia, on ihanaa viettää yhdessä ns. ''tyttöjen aikaa''. Olimme ensin kaupalla lauantaina, haimme illansuussa Thaimaalaista ruokaa, sunnuntaina askartelimme joulukoristeita ja kuljimme metsässä...olin onnellinen. Naurettiin, laulettiin ja nukuttiin siskonpedissä. ''Pikkuvelikin'' (kohta 20v.) oli osan aikaa mukana.
Onhan se haikeaa kun tyttären kanssa asumme eri kaupungeissa ja välissämme on 150km tai se kun nuorimmainen käy kouluaan loppuun toisessa maassa ja tapaamme kerran kuukaudessa. Yksi lapsistani on ollut kaukana Aasiassa ja tulee opiskelumatkaltaan takaisin kotiin lähes vuoden jälkeen...

Lapset ovat aina olleet ihana rikkaus ja nyt kun he ovat isoja, on upeaa viettää erilailla aikaa heidän kanssaan; hassutella tai puhua järkeviä, välillä kuunnella ja miettiä miten viisaita heistä on tullut. 

Joulu on minulle erityisen arvokasta aikaa jo senkin takia, että saan kaikki lapseni saman katon alle ja voimme nauttia toistemme seurasta. Voi sitä äänten runsautta...

Minua suosii onni oikein roppakaupalla, kun miehenikin saapui tänään Varsovasta pariksi yöksi kotiin.
Nautitaan pienistä asioista, vaikka maailmassa tapahtuu kauheita ja koetetaan pitää lippu korkealla kaikesta huolimatta.

Ihanaa alkavaa viikkoa sinne!!

XX Päivi

20 kommenttia:

  1. Hej - your posts are always so great and with beautiful photos ! And you have still no snow over Scandinavia ? Even in Switzerland it is still too warm for the season. But for next weekend, snow is announced. Have a wonderful time, love Barbara

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hello Barbara and thank you so much for your comment. We are still waiting for winter, today was again a sunny day here,
      I love that kind of wheater.
      XX

      Poista
  2. Tuota aikaa pelolla odottelen, kun lapset alkaa pyrähdellä pesästä. Toisaalta kuulostaa ihanalta nuo jo aikuistuneet lapset :-) Ihania kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos...lapset ovat ihania, ovat sitten minkä ikäisiä tahansa, jokaisessa iässä on ne omat mukavat puolensa :-))
      Haikeaahan se on, kun ne alkavat lennellä pesästä pois, mutta on ihana huomata kuinka siivet kantavat.
      XX

      Poista
  3. Mukavan kuuloinen viikonloppu siellä ollut!
    Meillä on myös tyttären kanssa tapana vietellä tyttöjen iltoja, kun hän on kotona.
    Saunomme pitkään, herkuttelemme ja katsomme elokuvia yms.

    Kivaa viikkoa sinnekin ja näyttävätpä nuo oksat muuten upeilta tuossa pussissa!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa ihanalle ja tutulle, leffaillat omien lasten kanssa herkkujen kera. Aikoinaan katsoin monet lasten elokuvat ja teinileffat lasteni kanssa.
      XX

      Poista
  4. Ihanat naiset kaupalla!
    Leena

    VastaaPoista
  5. Voi ihanuudet sentään! Upeita kuvia ja tunnelmia näissä!

    VastaaPoista
  6. Tavallaan tuntuu haikealta kun omat lapset kasvavat - mutta toisaalta huomaan jo salaa odottavani tuollaisia tyttöjen iltoja :) Nytkin toki jo sellaisia vietämme mutta hieman ovat eri asia noiden 11v. kanssa :D

    Hei onko putiikkisi auki ensi viikonloppuna? Ollaan tulossa koko perheen voimin Helsinkiin ja ajattelin houkutella miestä ajamaan putiikkisi kautta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on paljon kaikkea kivaa edessä oman lapsesi kanssa. Putiikki on auki lauantaina normaalisti klo 11-15, olisi mukavaa jos ehtisitte piipahtamaan, tervetuloa!
      XX

      Poista
  7. Ihana on tuo kauppasi, sinne täytyy kyllä joskus päästä täältä kauempaakin!
    Lasten kasvaminen isoiksi ja itsenäisiksi -se on vielä meillä kaukana, mutta joskus sekin aika koittaa. Täytyy vaan pitää huoli siitä, että välit säilyvät läheisinä ja saadaan viettää juuri tuollaista laatuaikaa yhdessä kuin sinä lastesi kanssa :)
    Mukavaa alkuviikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon sen onnistuvan, kunkin lapsen kanssa voi viettää erilailla laatuaikaa :-))
      XX

      Poista
  8. Ihania ootte, Bea mukaanlukien ;)

    VastaaPoista
  9. Hello Paivi ,what a nice weekend you had...I can't wait for my daughter to arrive , to hug her and her little family . You are right, it is so nice to talk to our adult children and realize that we did " something " right in their upbringing :)) !!!
    38 days until christmas ...and good times.
    Hugs Ellen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I am so so HAPPY for you that you'll get your daughter there!!!!
      XX

      Poista
  10. Hihi voi ei mikä kuva minusta :)
    Oli ihanaa <3
    Ja kohta on joulu niin kaikki ovat yhdessä :D Jippiii!!!! <3

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...