sunnuntai 22. helmikuuta 2015

PARADISE
















 




BALI

Hei ja terveisiä Paratiisista.
Lauantai-aamuna saavuimme Bangkokiin, tapasimme siellä tällä hetkellä opiskelavan poikamme. Veljekset kävivät yhdessä ostoksilla ja muutenkin juttua taisi riittää :-)). Kävimme myäs koko porukalla tutussa ravintolassa Bangkokissa jo vuosia  asuvien ystäviemme kanssa illallasella ja sunnuntai aamuna olikin taas kentällä lähtö aikaisin ennen neljää.
Bangkokista lento Balille kestää noin neljä ja puoli tuntia.

Asumme Balilla, Ubudissa ihanalla paikalla kaksikerroksisessa villassa, lapsilla on huone yläkerrassa ja
meillä aikuisilla oma tilamme alhaalla. Näkymät ovat vehreät ja 
henkeäsalpaavat. Taloomme kuulu uima-allas, joka testattiin tietysti heti.

Viidakon äänet piemeän laskeuduttua toivat mieleen omat asuinvuodet Kaakkois-Aasiassa, ilma on kuin lehmän henkäys; lämmin ja kostea....

Täällä oli ollut edellisenä päivänä kova myrsky, joka oli katkonut puita teille ja talojen ruohokatot olivat lentäneet taivaan tuuliin,
nyt ahkerat työmiehet ovat saaneet ruohotupot paikoilleen katoille.

Olemme lähdössä liikkeelle, 
joten palaan asiaan uusien kuvien kera.

Lämpimin terveisin 
Päivi

31 kommenttia:

  1. Ihania kuvia paratiisista! Laita vaan lisää, täällä kasvatellaan matkakuumetta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukavaa, jos näillä terveisilläni ja kuvillani saan nostatettua kuumetta, nimittäin sitä matkakuumetta, joka vaivaa meitä jokaista silloin tällöin :-))
      XX

      Poista
  2. Voi vehreys ja vihreys! Tuo sitä ja lämpöä tullessasi. Täällä on viikonlopun vesisateiden jälkeen vain harmaita kinoksia.
    Ihanaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon lämpöä tullessani, lupaan. Tämä lämpö täällä on kyllä uskomatonta ja luonnon vehreys ja runsaus.
      XX

      Poista
  3. Odotan lisää paratiisikuvia! Villa näyttää todella upealta. Matkakuume on nousussa..... Nauttikaa auringosta ja lämmöstä! /t. Helena :)).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkustaminen on kyllä ihanaa, kiitos nautimme lämmöstä ja auringosta :-))
      XX

      Poista
  4. Oooohhh, aaaahhh! Todellakin henkeäsalpaavaa! Nauttikaa!!!
    Leena

    VastaaPoista
  5. Oih, ihana lämmin vehreys - ja oma uima-allas (tuntee pienen kateuden piston sydänalassaan...).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä lämmössä tuo oma uima-allas on todellakin ihana lisä, auringossa on niin kuumaa, että on melkoisen hyvä tunne maata puoliksi vedessä :-))
      XX

      Poista
  6. Kiitos, Päivi, että jaat meille kauneutta kuviesi välityksellä. Talven keskellä silmät jäävät kiinni syvän vihreään vehreyteen siellä. Nautinnollista lomaa t. Nina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nina kommentistasi, tämä saaren keskiosa on todellakin kuin keidas, täällä on ihania pieniä jokia kaiken vihreyden keskellä ja niin kaunis luonto.. :-))
      XX

      Poista
  7. Päivi! Kiitos näistä ihanista ja tunnelmallisista kuvista.
    Palaamma varmaan asiaan myöhemmin ;)
    yst.t. Ella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä varmasti juttua riittää, kunhan olette palanneet matkaltanne. Nyt jo haluan toivottaa nautinnollista lomaa teille täällä Balilla!
      XX

      Poista
  8. Päivi, beautiful place, beautiful pics!
    Have a nice Monday! ♥
    Kasia

    VastaaPoista
  9. Oi kuinka kauniissa paikassa olettekaan :) Ihanaa lomaa teille!

    - Sirpa

    VastaaPoista
  10. Ihana paikka ja ihania kuvia! Tuonne haluan joskus!
    Ihanaa lomaa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tämä on yksi mukava vaihtoehto kaukolomalle :-))
      XX

      Poista
  11. Kylläpä olette ihanan paratiisin löytäneet!

    VastaaPoista
  12. Oih, mikä paratiisi! Nauttikaahan! <3

    VastaaPoista
  13. Wow, miltä näyttää!! Ottakaa rennosti ja valoisaa tiistaita sulle!♥

    VastaaPoista
  14. Upea paikka! Upeat kuvat! Kuin paratiisi niinkuin kirjoitit! Ihanaa lomaa!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...