torstai 19. helmikuuta 2015

HELLO










HEI,

olen kuin lapsi...siis niin innoissani,
juu, kyllä siitäkin, että huomenna alkaa loma,
mutta myös siitä että puotiin saapui kauniita, kauniita rannekoruja,
joissa on käytetty mm. kristallia ja makeanveden helmiä.

Lisäksi upeita 100% kevyitä silkkihuiveja, jotka ovat kooltaan n. 140x280 
joten käyttö voi olla ihan muutakin kuin tavalliseen tapaan kietaisu kaulaan, joka tietysti sekin käy. 
Väreinä ovat kermanvaalea, musta, sekä harmaa.
Vaatteisiin on tullut myös täydennystä, koska osa tuotteista pääsi jo loppumaan.

Huomenna mieheni ja Matilda lentävät Helsinkiin, kentällä minä ja Axel tapaamme heidät ja siitä sitten samaan koneeseen ja Bangkokiin.
Sunnuntaina edelleen Balille.

Oikeastaan, en ole hirveästi ehtinyt edes miettiä koko matkaa ja tänä iltana on vielä hurjasti tekemistä.

Tyttäreni on viikonloppuna puoti-puksuna,
joten sydämellisesti TERVETULOA!!
LAUANTAINA 11-15
SUNNUNTAINA 12-14

Kauppa on suljettu, (lukuunottamatta viikonloppua 21.-22.2.), sinne maaliskuun alkuun asti lomani vuoksi
ja ilmoittelen täällä blogissa tulevista aukioloajoista.

Laittelen myös päivityksiä mahdollisuuksien mukaan reissulta,
mukavaa loppukuuta ja alkavaa maaliskuuta.

XX Päivi

P.S. Kiitos kaikista sähköpostiviesteistä,joita olen saanut. Monta pakettia on matkannut viime päivinä ympäri Suomea, jokunen paketti on lähtenyt ulkomaille asti.
Kiitos kiinnostuksestanne <3.

Päivi

14 kommenttia:

  1. Voi mitä UPEITA koruja!! Silkkihuivit vaikuttavat myös upeilta, täytyykin seurata putiikin ilmoituksia...
    Oikein hyvää lomaa ja nauttikaahan olostanne!

    VastaaPoista
  2. Hyvää lomaa äiti!! <3
    Ja huomenna puoti-puksut puksuttavat sinne ihastelemaan kaikkia uutuuksia!! JIPPIIIIIIIIII!!!! <3 <3 <3

    VastaaPoista
  3. Ihanaa lomaa ♡ ja Aino-Kaisalle mukavaa viikonloppua sinne puotiin :))

    VastaaPoista
  4. Hyvää lomaa<3 innolla odottelen pakettia.

    VastaaPoista
  5. Ihanaa lomaa rakkaimpiesi kanssa!

    VastaaPoista
  6. Ihanaa lomaa Sinulle ja perheelle!
    Ihana puoti ja ihanat tuotteet :) Palaan ostosten pariin taas lomasi jälkeen.
    Susanna

    VastaaPoista
  7. Ihania koruja!
    Kuvan 1&3 korut kiinnostaa. Minkä hintaista ne on?

    TERKUIN
    Mrs.L

    VastaaPoista
  8. Korut ovat syötävän ihania, kuin karkkeja. Ja tuo kontrasti vanhan puun kanssa...niin makee! Kaupassa oli fantastinen uusi fiilis, kesäisen pehmeän naisellinen :-))) Hyvää lomaa!
    Leena

    VastaaPoista
  9. Ihana Päivi!
    Oikein hyvää ja rentouttavaa lomaa sinulle ja perheellesi. Ja jälleen upeita asioita puodilla ;)
    Ella

    VastaaPoista
  10. Ihania koruja!
    Toivotan sinulle oikein muukavaa lomaa!

    Sabina

    VastaaPoista
  11. Huivit kiinnostavat (kuinkas muuten :-))) ) taas. Mikä niiden hinta on? Täytyy varmaan palata asiaan lomasi jälkeen.

    VastaaPoista
  12. Kauniita koruja ja huiveja. Minkä hintaisia ovat? Oikein ihanaa lomaa sinulle ja perheellesi. /t. Helena :=))

    VastaaPoista
  13. Toivottavasti pääset nopeasti kiinni lomafiilikseen :)

    VastaaPoista
  14. HEI JA MONET KIITOKSET KOMMENTEISTANNE JA PALAAN TUOTTEISIIN, SEKÄ HINTOIHIN KUN OLEN JÄLLEEN SUOMESSA.
    xx PÄIVI

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...