tiistai 24. helmikuuta 2015

MOODS FROM BALI

















Hei,
kello on kahdeksan illalla ja nyt sataa, sekä ukkostaa, oli tarkoitus vielä lähteä johonkin syömään, mutta emme halua kastua.
Taivas on salamoinnista kirkkaana, vaikka muuten viidakko ympärillämme on sysimusta.
Mies ottaa ''päivänokosia'' tuossa vieressä, joka tietää sitä, että yöllä ei sitten nukuta :-))
Olemme kaikki käyneet aina hyvissä ajoin nukkumaan, niin väsyneitä olemme päivän puuhastelujen jälkeen olleet ja ehkä johtuen myös aikaerosta.

Eilen kävimme katsomassa Tanah Lot temppeleitä, jostakin syystä kaikki kuvat lukuunottamatta tuota tämän päivityksen ensimmäistä kuvaa, menivät piloille. Minulla on kylläkin paljon kuvia kyseisestä paikasta viime reissultamme, joten en jäänyt itkemään menetettyjä kuvia.

Tämän jälkeen halusin viedä perheeni katsomaan auringonlaskua Balin yhteen hienoimmista paikasta, nimittäin ulkoilmabaariin (kuudes kuva ylhäältä), mutta siihen aikaan baari oli täpösen täynnä, koska kaikki muutkin turistit halusivat nähdä auringonlaskun, samalla kun siemailevat drinkkejään meren pauhutessa ympärillä. Olisimme päässeet hiukan myöhemmin sisään, mutta olimme jo juoneet drinkkimme merenrantabaarin yläpuolella, joten jatkoimme matkaa.
Baariin laskeudutaan korkealta rinteeltä eräänlaisella ''rinnehissillä''.

Löysin muuten myöskin jotakin ihanaa putiikkiini päivämatkalta :-)).

 Vuokrasimme auton, jolla ajelimme täältä Ubudista saaren eteläkärkeen, se ei ole kallista täällä, auton lisäksi voi vuokrata myös kuskin edulliseen hintaan, joka on mielestäni järkevää, koska tiet ovat kapeita ja niillä risteilee kanoja, koiria ja mopoja autojen lisäksi, kaikki omalla vauhdillaan.

Toivon teidän aistivan näistä kuvistani niitä tunnelmia, joita minä olen aina hakenut matkoillamme Balille; luonnon eksoottinen kauneus ja hindulaisuus näkyvät selvästi.
Tietenkin täällä on se toinenkin puoli, niinkuin lähes kaikissa Aasian maissa; kulkukoirat, kaupustelijat jne jne, mutta Balin tunnelma on minulle jotenkin erityinen ja sen ihmiset ystävällisiä.

Terveisiä jälleen täältä 
Balilta.

XX Päivi

21 kommenttia:

  1. Ihana piristys tähän hetkeen nämä kuvat!
    Klo on kohta 15.00, olen lähdössä töistä hakemaan lasta yökyläpaikasta, vettä tihkuaa ja kaikki on NIIN HARMAATA ja sumuista. Pissapoika on pirssissä koko ajan finito, kun tiet ovat niin suolassa.... Ihanaa kun kesä on edessä ja kohta maaliskuu, odottelen aurinkoisia keväthankia (vaikka lumetkin taitavat olla mennyttä) :) Hyvää matkanjatkoa! Laitahan kuvia niin pysyy fiilis meilläkin vähän yllä :)

    VastaaPoista
  2. wow!!!!! thanks for the inspirationes!!! have a nice day!!! angue from germany

    VastaaPoista
  3. Wautsi Wau! .Onpa hienoja kuvia ja maisemia. Hyvää lomanjatkoa!! T:Sipa

    VastaaPoista
  4. Niin kaunista, tunnelman voi todellakin aistia! Balille on joskus pakko päästä! MIkähän olisi paras aika vuodesta Balin-lomaan, jos toiveissa olisi enemmän aurinkoa kuin sadetta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinainen sadekausi kestää lokakuulta maaliskuulle, mutta minusta tuntuu, että silloin on väljempää täällä ja aurinkokaan ei ole niin polttava. Nyt esim. ei juurikaan sada, yhtenä iltana satoi rankemmin ja ukkosti. Täällä on koko ajan tasaisen lämmintää.
      XX

      Poista
  5. Voin kuviesi välityksellä aistia lämmön,kosteuden,tuoksut ja auringon :)). Ihanaa!!!! Täällä etelä-Karjalassa sumuista,sateista ja harmaa on hallitseva väri.Onneksi lumetkin sulavat. Kevättä kohden. Nauttikaa lomastanne. /t. Helena

    VastaaPoista
  6. Hienot kuvat! On siellä kaunista.
    Asiasta toiseen: Katselin vanhoja postauksiasi ja sellaisessa postauksessa kuin Again...removal in Warsaw näkyy teidän ruokapöytä ja ihastuin sen pintaan. Voitko selittää miten olette saaneet sen tuollaiseksi. Haluaisin kunnostaa oman ruokapöytämme pinnan ja tuo voisi sopia meille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, pöytämmehän on aikoinaan ostettu Indonesiasta ja ennen käsittelyä hioin pinnan hiomakoneella. Sitten ostin Suomessa rautakaupasta valkovahaa,(en muista merkkiä) esim. Osmo colour on kai samanlaista ja sillä sivelin pinnan kuultovalkoiseksi. Rautakaupassa useitakin eri merkkejä, kannattaa käydä kysymässä. Tämä jätti pinnan sellaiseksi, että on helppo pitää puhtaana.
      XX

      Poista
  7. Täydellisen kaunista ja vehreää...

    VastaaPoista
  8. Wau tuota vihreyttä! Virkistävää vaihtelua tähän kuraan ja harmauteen :) Turha varmaan sanoa, että "nauttikaa" ;)

    VastaaPoista
  9. Ihana tunnelma, ihanat kuvat. Kiva että pääsen kokemaan tuon kauneuden kuviesi kautta. Rentouttavaa lomaa;)

    VastaaPoista
  10. Matkakuumetta on ainakin 40 astetta! On niin ihanan näköistä <3
    Ella

    VastaaPoista
  11. Aaaa ihania kuvia! PALJON haleja sinne!! <3 <3 <3

    VastaaPoista
  12. Kauniita kuvia vehreästä luonnosta. Päivi, laita myös yksi selfie Balilta. ; )

    VastaaPoista
  13. Ihanan viipyleviä tunnelmia, varsinkin tuo ensimmäinen kuva. Tulee ihan omat aasianreissufiilikset (onks toi yhdyssana?) mieleen.
    Nyt olen kyllä päässyt niin fiiliksiin näissä talviurheilulajeissa täällä Alppien ja Dolomiittien juuressa, etten edes älyä kadehtia teidän reissua ;)
    Joo, selfieitä odottelen minäkin tai Matildaa kameran taakse ;)

    VastaaPoista
  14. Balillä käytiin useasti kun asuttiin Malesiassa. Ihanan mystistä ja balilaiset ovat aasian kauneimpia ja komeimpia ! Indonesialaista kanakeittoa olisin voinut syödä saavillisen. Ubudin (keskustassa) on majoitus/ravintola , jonka on aikoinaan perustaneet suomalaisnainen ja hänen balilainen miehensä. Nyt sitä vetää jälkikasvu. Tarjoilijat bongasivat meidät heti, kun sisälle mentiin ja tulivat juttelemaan. Terveiset raikkaan sateisesta Shanghaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, satutko muistamaan paikan nimeä??? Kiitos Shanghain terveisistä!! :-))
      XX

      Poista
  15. HEI taas ja kiitos kommenteistanne, muutamalle vastasin sinne komenttipalkkin (AnuElina, Kristiina ja Ella). Vielä muutama päivä aikaa nauttia lämmöstä :-))
    XX

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...