torstai 4. syyskuuta 2014

PURE WHITE





No niin, muuttomme siis siirtyi parilla viikolla eteenpäin. Meidänhän piti muuttaa 1.9. Mutta sitten tuli mutkia matkaan...ei mitään kaiken mullistaa, mutta kuitenkin.

Lattian valkoinen maali alkoi jotenkin kellastumaan...huomasin sen siitä, että jalkalistamme ovat puhtaan valkoiset (EI puusepän valkoista tehdasväriä) ja lattiahan oli maalaamisen jälkeen saman värinen, sekä uudelleen maalatut väliovet jne. Reilut kaksi viikkoa sitten kipusin yläkertaan (koska alakerran lattiat olivat koko ajan peitettyinä) ja aloin tosissani ihmetellä väriä, kun siellä imuroitiin ja pestiin lattiaa ja urakoitsijakin mainitsi sivumennen, että lattiat ovat hiukan kellastuneet. Huh!

Soitin äkkiä Tikkurilan maalilinjaan ja kysyin neuvoa (loistava palvelu!!). Siellä kerrottiin, että valkoisilla liuotinpohjaisilla maaleilla on tapana kellastua, ei nyt niin pahasti, mutta kuitenkin. Sitten jos kyseinen maali on lämmön kanssa tekemisissä, niin se kiihdyttää kellastumisprosessia...siinä vaiheessa aloin nieleskellä, koska meillä on lattialämmitys koko alakerrassa, joka naksahtaa päälle talven ajaksi... Neuvoksi sain, että maalikerrosten päälle, siis liuotinpohjaisen Betoluxin päälle, voi maalata Betolux Akvalla, jolloin väri pysyy valkoisena. 
No, sitten koko asunto piti tyhjentää roinasta ja työkaluista ja lattianmaalaus aloitettiin uudelleen ja yläkerta maalattiin jopa kolmeen kertaan. Nythän tämän maalin kovettumiseen kuluu kaksi viikkoa, jotta huonekalut voi kantaa sisään, joskin meillä vielä keittiökin hiukan kesken, sekä kodinhoitohuone, joten eihän tässä mitään, kuin vaan odotellaan.
Nyt näyttää aika hyvältä...saapukoon valkeus ja sehän saapui... :-))

Laitan tänne pian muutamia pienhuonekaluja blogikirppismyyntiin, jospa joku tarvitsisi juuri senlaisia kalusteita ja niitähän voi sitten maalailla sen värisiksi kuin haluaa, kun hinta ei huimaa. Pitäisi saada tämä lomakoti tyhjennettyä. 

Terkuin
xx Päivi

25 kommenttia:

  1. Voin kuvitella tuskan, kun olet huomannut kellastumisen. Täälläkin maalaushommissa, valkoista kattoon...
    Mukavaa aurinkoista loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, juu, tuska oli kova...onneksi selvittiin... :-)) :-))
      XX

      Poista
  2. Kätevä tuo maalilinja, kun apu löytyi nopeasti! Niitä huonekaluja odotellessa! :)

    VastaaPoista
  3. Voih, onneksi huomasitte kellastumisen jo tässä vaiheessa.
    Täällä ainakin odotellaan innolla mistä maltat luopua ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Nyt siis tulossa vain muutama huonekalu ja myöhemmin kun näen mitkä eivät mahdu taloon, niin sitten katsotaan mitä niille tehdään :-))
      XX

      Poista
  4. WOW, so much space and light! I like the white shiny floor boards a lot!!! - is it wooden?
    Enjoy your day:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi Justine, yes, it's wooden floor and semi-gloss. :-))
      XX

      Poista
  5. Hyvä,kun huomasit ajoissa lattioiden kellastumisen ja asia voitiin heti hoitaa. Ainahan niitä mutkia tahtoo remontissa tulla... Betonitasot taitavat olla loppusilausta vaille valmiit? Aurinkoista syyspäivää. / t. Helena :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Helena, vielä on muutamia loppusilauksia ennenkuin kaikki on valmista.
      XX

      Poista
  6. Ensin huokailin kuvia -lattioiden (ja kaiken muunkin;) valkoisuutta... miten ihana sulla onkaan lähteä tuota sisustamaan! Seuraavaksi lukiessani tekstiä jäi muutama sydämmenlyönti väliin päästessäni kellastumiskohtaan... mutta onneksi kaikki päättyi hyvin.
    On se tuo remontoiminen ja rakentaminen jännää ; D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. He heh, kyllä remontoiminen ja rakentaminen on oikeasti jännittävää, kun aina tulee yllätyksiä, vaikka kuinka yrittäisi eliminoida virheratkaisut ja epäonnistumiset. : D
      XX

      Poista
  7. Pelastit päiväni!!!!! Olen miettinyt pääni puhki miksi valkoiseksi maalatut lattiat ovat niin paljon kellertävämmät alakerrassa kuin yläkerrassa (jonne aurinko ei pääse juuri lainkaan paistamaan suoraan/lämmittämään tilaa). Huoltomaalaus voidaan siis tehdä akvalla. Huojentavaa, olinkin nimittäin soittamassa itsekin tuonne kun pohdimme voimmeko maalata vesiohenteisella maalilla liuotinohenteisen päälle/miten pinnan mahtaa käydä... KIITOS!!!!! Ja muuten - näyttää ihanan raikkaalta ja valoisalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Jutta, itsekin mietin miten liuotinpohjan päälle voi laittaa vesiohenteisen, mutta näin vakuuttivat Tikkurilan maalilinjalla eli öljypohjainen maali > öljypohjainen TAI vesiohenteinen ja puolestaan vesiohenteinen > vesiohenteinen ainoastaan. Meillä saattoi maalata suoraan päälle, koska lattioita ei ollut käytetty, mutta ehkä sinun kannattaisi soittaa ja kysyä riittääkö teillä jos pesee lattiat maalipesulla vai mitä pitäisi tehdä. Onnea!
      XX

      Poista
  8. Joka remonttiin taitaa kuulua vähän viivytystä ja mutkia matkassa. Onneksi ratkaisu löytyi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kai ole remonttia, joka olisi mennyt täysin suunnitelman mukaan. :-))
      XX

      Poista
  9. Hyvältä näyttää,! Tuleeko teille betoninen taso keittiöön? Saatan kuolla kateudesta! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Liina, siellä ne betoniset tasot jo pötköttävät keittiössä ja kodinhoitohuoneessa myös... aika kivathan niistä tulivat. :-))
      XX

      Poista
  10. Ihanan raikasta ja valoisaa! Onnea jo etukäteen uuteen kotiin, kaksi viikkoa kuluu nopeasti :)

    VastaaPoista
  11. Kaunista valkeaa pintaa! Pahus kun noin kävi, mutta onneksi talo on tyhjä niin on helpompi maalata.

    VastaaPoista
  12. Piękne podłogi!!! Zazdroszczę :-)))))) Pozdrawiam, Monika

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...