maanantai 16. helmikuuta 2015

HAPPINESS

















HEI,

olen täällä iloa täynnä!
Ilma on niin keväinen ja aurinkoinen, vaikkakin ollaan pakkasen puolella,
aamulla poikani vetäisi minut keittiön ikkunan ääreen ja
pihallamme seisoi kaunokainen... kaunis, niin kaunis peura-neito. 
Emme ehtineet ottaa kuvaa, kun seisoimme siinä ikkunan ääressä ihmetyksestä silmät selällään, jopa 19-vuotias poikani totesi, että onpa se kaunis. Ympäröivä metsä ei ole suuren suuri, mutta tuntuu ihanalta kun eläimet ovat ympärillä, jänojussit, oravat, peurat ja jopa ketut
ja silti ollaan kaupungin ytimessä.

Eilen ajelin Bean kanssa mieheni sisaren perheen luokse, ja vietin ihanan ja herkullisen illan siellä ruokapöydän ääressä. Ajoin Helsingin keskustan läpi ja se oli tulvillaan ihmisiä aurinkoisen sään houkuttelemina ja erilaisine taphtumineen.

Kuvat, joita tässä postauksessa näette, ovat tuttuja monelle teistä, 
olen jotenkin niin ihastunut pikku-puotini boheemiin ulkoasuun.
Jos totta puhun, en aikaisemmin oikein viihtynyt kaupassani, se ei tuntunut oman näköiseltä, enkä oikein pitänyt valaistuksestakaan,
nyt asia on kuitenkin korjattu ja olen askarrellut kattovalaisimia, jotka luovat juuri sen oikein tunnelman. Ensimmäinen lamppu näyttää todellakin itsekyhätyltä (aiemmissa postauksissa), mutta tähän uudempaan olen melko tyytväinen.
Aina kun astun kauppaan, tuntuu hyvältä, siinä on nyt hyvät ''vibat'' :-))
ja kauppahan on ihanuuksia pullollaan.

Olisikohan tämän ilon takana myös tämä lisääntynyt valo,
hyvin nukuttu yö ja lähestyvä lomamatka, mene ja tiedä.

Mehän lähdemme reissuun nyt perjantaina, joten kauppa on kiinni hiukan pidempään,
mutta LAUANTAINA ihana tyttäreni, Aino-Kaisa tulee pitämään kaupan auki
normaalisti 11-15.
Jos tällä viikolla joku haluaa tulla käymään ja mielessä on jokin tietty tuote,mitä haluaa tulla katsomaan, niin ottakaa ihmeessä minuun yhteyttä vaikka tekstarilla, puh 040 5494027 ja jos vain olen tässä kotosalla, avaan oven mielelläni.
Minulla on sellainen tunne, että uusia tavaralähetyksiäkin saattaisi vielä tällä viikolla tulla, katsotaan.

Oikein hyvää ja iloista viikon alkua!

XX Päivi

24 kommenttia:

  1. Todella kauniit kuvat ja tämä valo, mikä meille nyt suodaan... on aivan mahtava :)
    Kyllä nyt on niin kevätfiilis!

    VastaaPoista
  2. wow, love your pictures!!! wish you a happy monday!!! angie

    VastaaPoista
  3. Oi kyllä siellä kaupassa on hyvät vibat, ihan välittyy tänne ruudun toiselle puolelle : ) Pääsinpä nyt kevään aikana käymään, niin paljon kauniita tuotteita näissä kuvissakin näkyy. Nuo pitkät, valkoiset kaulakorut tupsuilla ovat aivan ihanat!

    Kyllä tämä aurinkon piristää mieltä niin paljon, toivottavasti tällainen sää jatkuisi pitkään.
    Oikein hyvää ja leppoisaa lomaa teille : )

    VastaaPoista
  4. No nyt on ihanan boheemia, varsinkin tekemäsi valaisin. Hyvä sä!!
    Lähdetään loppuviikoksi vielä Italiaan hiihtelemään Mikon kanssa, lapset taas heitteillä. Kelit on nyt vaan niin hyvät. Sitten taas 'työt' kutsuvat Suomessa.
    Ihanaa lomaa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt on boheemia ja boheemimmaksi vain muuttuu, toivottavasti raja tulee jossain vastaan :-)) Olen takaisin Suomessa 2.3. vieläkö olet täällä??
      XX

      Poista
  5. Ihanat vibat saa kyllä kaupastasi :) Toivottavasti pääsen taas pian käymään.
    Ihanaa lomaa teille <3
    halauksin. Sanna

    VastaaPoista
  6. Niin kauniin näköistä!!! Voin vaan jäädä ihastelemaan kuvia pidemmäksikin aikaa. Oli ihana lukea juttu teidän kodista lehdestä <3

    VastaaPoista
  7. Nuo hyvät vibat aistii jopa tänne asti - olet niin taitava kuvaaja - osaat vangita tuon ihanan valon ja voi noita tavaraihanuuksia.
    Rentoa ja hyvää lomaa sinulle, nauti!

    VastaaPoista
  8. Kaunis valaistus sun puodissa. Hienosti oot askarrellut valaisimia. Onko edellisessä postauksessa näkyvät tuikkujen "paperipussukat" myynnissä? Tuttu kolaroi peuran kanssa Finnoontiellä ennen joulua. Onneksi teidän "bambi" on turvassa. Joko sulla on bikinit / uimapuku kaivettu naftaliinista? :-) Mukavaa lomaa ja tänään liukuvaa laskiaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti, eivät ole myynnissä, olen ostanut ne itselleni Varsovasta ja vähän pelkään niiden käyttöä, sitä, että leimahtavat...
      XX

      Poista
  9. Kyllä saa hyvät vibat jo kuvistakin. Voi, noita ihania vaatteita, astioita yms. Aurinko saa ihmeitä aikaan mieli piristyy ja pää pursuaa uusia ideoita :=)). Oikein hyvää lomatkaa aasian auringon alle./ t. Helena

    VastaaPoista
  10. Puotisi on todella näköisesi.
    Ihanaa, rentoa lomaa!

    VastaaPoista
  11. Näyttää todella ihanalta :) Itse pidän myös hieman boheemista tyylistä! Täytyy pian tulla uudelleen käymään! Antamassasi esitteessä oli aivan ihania vaatteita ja erityisesti sandaaleja - tulevatkohan ne myyntiin vasta myöhemmin keväällä?
    Mahtavaa lomaa ja paljon aurinkoa ⭐️
    Kati

    VastaaPoista
  12. Kyllä minä viihdyin kovin hyvin kauppasi aiemmassakin tunnelmassa. Tuskin uskallan tulla käymään uudistuneessa puodissasi, niin lumoavan boheemilta se näyttää. Ainakin tarvitsee tulla heti kaupan auettua, että ihastuneilta huokauksiltani ehdin (tajuan lähteä) pois aukioloajan puitteissa.

    - Terkut Bealle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet kiitokset ja terkut Bealle menivät perille, Bea matkaa nyt hoitoon ystävättereni luokse :-))
      XX

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...