torstai 24. heinäkuuta 2014

TOTALLY WHITE











Kyllä on niin valkoista, niin valkoista. Kävin talollamme jälleen tänään. Lattiat myös alakerrassa on nyt maalattu valkoiseksi ja näyttää niin valoisalta ja niin fressiltä. Mies ei mitenkään hypi riemusta vielä tässä vaiheessa ja on sitä mieltä, että valkoinen lattia on epäkäytännöllinen...
Meillehän kävi niin, että talomme vanha lautaparketti piti alunperin maalata, mutta kun se aaltoili sen verran, revittiin parketti pois ja tilalle lyötiin uusi tammilankkuparketti ja se näytti aika hyvältä jo ennen maalipintaa, kieltämättä, mutta suunnitelma oli, että lattia maalataan valkoiseksi ja niin se myös tehtiin ja kyllähän se näyttää kauniilta.

Sisäoviksi valitsin kaikkein yksinkertaisimmat, sileät ovet, koska haluan, etteivät ovet erotu juurikaan seinästä, toisin kuitenkin kävi. Ovet tulivat sellaisena standardin valkoisina, joka näyttikin kellertävältä seinän väriin verrattuna (pissanväriseltä) ja olin kauhuissani. Nyt kaikki uudet ovet ja karmit on maalattu puhtaan valkoisiksi seinän mukaisesti ja odottavat paikoilleen asennusta. 

Kodinhoitohuoneessa on jo kaapit paikallaan. Vielä tasot puuttuvat. Keittiötä ei ole vielä alettu rakentamaan ja se minua jännittääkin eniten. Keittiö on kuitenkin talomme suurin projekti. Tasot keittiöön teetetään betonista, pelottaa ihan kertoa tässä, mutta näin on tarkoitus ja toivon todella, että niistä tulee mieluisat, tasot kodinhoitohuoneeseen tulevat samasta materiaalista.
Mieheni kokoaa vaatekaappeja helteessä ja vahvassa maalinhajussa (viimeinen kuva)...

Eipä tässä muuta sen ihmeempää, huomenna suunnataan, mihinkäs muualle kuin Hankoon... ''Hankoon...Helsinkiä pakoon soudan Hankoon...vadelmaveneellä, makeemmilla vesillä...Hankoon''
XX Päivi

40 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää!

    Hanko on ihana kesäkaupunki, kävimme siellä muutama viikko sitten. Syötiin Makaroonitehtaalla ja jälkkärit nautittiin Casinolla.

    VastaaPoista
  2. Voi että on kauniin valkoista ja innolla odotan niitä betoni-kalusteita. Tehdäänkö ne jotenkin paikan päällä? Valetaan? Ne ovat niin kauniita,, mutta eikös ne ole julmetun painavia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vaan, meillä on remppamiehet ja urakoitsija, joka teettää betonitasot jossakin, joten toistaiseksi en tiedä asiasta enempää, mutta varmasti pian saan tietää ja kerron heti kun tiedän :-)) Painaviahan ne ovat kuin mitkä.
      XX

      Poista
  3. IHANAN NÄKÖSTÄ!! Oottelen niin innolla, miten kalustelet tuon.....?:)
    Mukavaa viikonloppua Päivi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vanhoja kalusteitahan sinne tulee sieltä Varsovan kodistamme :-)) ei siis sen kummempaa ...
      XX

      Poista
  4. hello Paivi , your house will be beautiful. I especially love the tile floor , looking forward to pictures of the finished place.
    Have a nice weekend , waiving from Canada Ellen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi Ellen, thank you and lets see how does it look like when it's finished.
      XX

      Poista
  5. Kodistanne tulee ihana <3

    halauksia. Sanna

    VastaaPoista
  6. Voi miten kaunista! Varsinkin tuo kodinhoitohuoneen lattia <3 Jos nyt remppaisin meidän kotia, tulisi siihenkin betonista tasot.
    Mukavaa viikonloppua!
    HANNA

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, tiedätkö, hiukan pelottaa, onnistuvatko ne betoniset tasot ja miltä tulevat näyttämään. Remonttiesimiehellämme on vaan niin hyvä maku, että luotan siihen, että hän on ymmärtänyt, minkä väristä ja rakenteista betonia haen. Katsotaan.
      Xx

      Poista
  7. Kaunista, kaunista, kaunista…
    Ihanat laatat toiseksi alimmassa kuvassa <3 !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Reetta, laatat on tilattu Espanjasta ja ovat minustakin aika kivat.
      XX

      Poista
  8. Kaunista😊 mielenkiinnolla odotellaan lopputulosta😊
    t. Anneli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anneli, toivon, että kaikki sujuu suunnitelmian mukaan, huh :-))
      XX

      Poista
  9. Moikka pitkästä aikaa Päivi!

    Näyttää kyllä aivan mielettömän ihanalta teidän tuleva koti <3 Valkoinen luo pohjan muulle sisustukselle kauniisti. Miehet eivät vain aina valitettavasti ymmärrä tätä (kokemuksen syvällä rintaäänellä ;).

    Sehän noissa ovissa, karmeissa ja listoissa ovat, että ne ovat yleensä ns. puusepän valkoisia ja näyttävät ihan sävyttämättömän perusseinämaalin rinnalla keltaisilta. Tästä ongelmasta pääsee joko niin, että maalaa listat, ovet ja karmit (kuten mä tekisin myös) tai sitten maalaa seinät sävyllä, joka vastaa noita ovia, karmeja ja listoja eli sävyllä NCS S 0502-Y.

    Oih, innolla odotan postauksia kalustetusta uudesta kodistanne. Ja niin, nuo laatat ovat niin <3 <3 <3

    Viikonlopputerkuin, Maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja ihanaa kun sinulla on tuo vankka tietämys sävyistä ja värien nimistä, sekä koodeista. En tajunnut, miten se ns. puusepän valkoinen muuttuukin paikoillaan asetettuna keltaisesksi, kun kaupassa näytti valkoiselta :-)) Eihän siinä muu auttanut, kun maksaa maalaamisesta enemmän kuin itse ovesta maksettiin, jotta saatiin oikea sävy.
      XX

      Poista
  10. Khh:n lattia vei mun sydämen, upea! Mitä materiaalia se siis onkaan?
    Muutenkin aivan huippukaunista kaikkialla. Betonitasot tulevat varmasti olemaan menestys.
    Ymmrtääkseni niitä on sellaisiakin, jotka valetaan paikalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Khh:n lattia on keramiikkalaattaa ja tilasimme sen Espanjasta ja oli varsin edullista. Betonitasojen menestyksestä en tiedä vielä, toivon, että niistä tulee sellaiset kuin olen suunnitellut. En vielä tiedä, tulevatko valamaan betonitasot paikoilleen, jännittää...
      XX

      Poista
    2. Gonna be great :)
      xx

      Poista
  11. "Valkeaa, unelmaa…" Miten se aina näyttääkin niin ihanalta!
    Leena

    VastaaPoista
  12. Niin kaunista! Ihastuin myös kodarin(?) laattoihin ja valkoinen lattia olis kyllä aivan unelma.

    VastaaPoista
  13. Hei!

    Upealta näyttää! Täällä kanssa odotellaan jo malttamattomana, että minkälainen lopputulos on sisustettuna.
    Ja tuo kodarin lattia...huoh! Mä haluun samanlaisen. Näyttää "livenä" paljon paremmalta, eikä kaipaa mitään mattoa päälle.
    Valkoinen lattia on huomattavasti helppohoitoisempi kuin tumma lattia, jos ei nyt jotain puolukkasosetta tai mustikkaa rupea lattialla tiputtamaan saatika rapaisilla kengillä kulje ympäri tupaa, mutta siis tummassa lattiassa näkyy kaikki pöly paljon paremmin kuin valkoisessa. Toinen hyvä lattian väri on sellanen vanhanajan vaaleanharmaa.

    T:katja e-p:ltä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Katja, miehelläni on epäilynsä, katsotaan miten maali kestää kulutusta :-)) Vaaleanharmaa on myös ihana, ihana väri.
      XX

      Poista
  14. Unohdinpa kysyä, että mitä kokoa se sun tine k seinälyhty on? Ja mistä se ihana musta pieni seinäkaappi on ostettu?

    -katja-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seinälyhty on sitä keskikokoa, ei pienin, eikä suurin. Kuule, kaappi on aikoinaan ostettu (kauan aikaa sitten) Pentikiltä, sellaisena tehdasvalkoisena ja maalasin sen puhtaan valkoiseksi sisältä ja mustaksi ulkoa. :-))
      XX

      Poista
  15. Kyllä on ihanan näköistä. Kodistanne tulee UPEA!!!! Valkoiset lattiat ovat kauniit miehet ei vain aina ymmärrä.... Betonitasot kuulostaa mielenkiintoiselta :)). Innolla odotan niiden valmistumista. Oikein mukavaa Hangon matkaa. Nautitaan hellekeleistä./ t. Helena :)).

    VastaaPoista
  16. Hei Päivi, omasta kokemuksestani voin kertoa, että miehet (ainakin oma mieheni) eivät varmaan missään vaiheessa remonttia hypi riemusta. Ei aloituksesta, ei teko vaiheesta eikä sisustetusta lopputuloksesta ja me naiset elämme jokaisen vaiheen tuntien suunnatonta riemua. Me näemme sielujemme silmillä jo ennen kaiken valmistumista, miltä lopputulos näyttää ja mitä mies ajattelee? - Ihana vanha kodikas koti on tuhottu! Kun aikaa kuluu, myrsky laantuu ja mies ei enää edes muista, miltä koti ennen remonttia näytti :)) näin se vaan menee. Kotinne näyttää jo tässä vaiheessa upealta ja sisustussuunnitelmat kuulostavat ihan mielettömän ihanilta!!!

    - Sirpa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sirpa, naurahtelin tässä lukiessani kommenttiasi, koska näinhän se juurikin on :-))
      XX

      Poista
  17. I had to take a deep breath - the white floors are sooooooo gorgeous!!

    VastaaPoista
  18. Ihana tausta sisustukselle... sinä onnen tyttö!

    VastaaPoista
  19. Wau wau wau!! :)
    Ihana siitä tuli!!
    Kovasti odottelen jo syksyn juhlia, että päästään ihastelemaan!!
    Niin ja ihania kuvia oli inkoosta! <3 Mekin vietämme täällä ihania kesäisiä hetkiä saaressa ja veneillen. Välillä piipahdetaan kotona. No ensiviikolla onkin taas arki ja työt. Joten nyt kannattaa nauttia!!

    HALEJAA!! <3 <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ihanainen...kiitos...nauttikaa loppulomastanne :-))
      <3 <3 <3
      XX

      Poista
  20. WAU, kodistanne tulee niin upea <3

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...