lauantai 26. heinäkuuta 2014

91,5m2, 4h, k, s

























Hei, tässä rakas ''lomakotimme'' Espoon Meri-Kivenlahdessa, Aallokko osoitteessa, kivenheiton päässä merestä, kallioista ja rannasta. Hankimme tämän amfi-kodin lomakodiksemme, kun muutimme reilut neljä vuotta sitten Puolaan, nyt muutto tässä lähistöllä olevaan omakotitaloomme lähenee (syyskuussa) ja tämä meille rakkaaksi tullut kakkosasuntomme käy tarpeettomaksi, joten annamme tämän vuokralle.
Ulkomailla asuessamme olemme viettäneet täällä sekä kesälomamme, että joululomamme ja mies on majaillut mukavissa lenkkimaastoissa aina työmatkoillaan Suomessa.
Paikka on ihanteellinen, koska palvelut Espoonlahdessa ovat lähellä, samoin Iso Omena ja omalla autolla hurauttaa Helsinkiin 15 minuutissa.

Asuntoon kuuluu lasitettu terassiparveke, johon valo tulvii myös kattoikkunoiden kautta. Terassi on länteen ja siitä on merinäköala. Toisella puolella löytyy oma pieni suojaisa piha, jonka mahdollistaa päätyhuoneisto. Lähellä ovat upeat Tyrskyvuoren kalliot ja lenkkeilyyn sopiva rantaraitti. Aamukahvit voi nauttia terassilla ja käydä vaikka uimassa rannassa.
Täällä on kolme makuuhuonetta, joista yhden kautta on kulku pienelle pihalle. Olohuone on tilava ja siitä on käynti terassille. Kuvista puuttuu tilavin makuuhuone, koska se oli tällä hetkellä niin tiivissä käytössä, etten saanut siitä kuvaa :-))

Pesutilat saunan yhteydessä on uusittu vuosi sitten, samoin kuin wc.
Jos olet kiinnostunut tai tiedät jonkun, joka etsii vuokrahuoneistoa, voi minuun ottaa yhteyttä sähköpostitse, plemstrom@gmail.com tai puhelimitse numerosta: +358 46 5878242
Tuntuu haikealta luopua asunnosta, jonka sijainti on kerrassaan ihanteelinen, mukavat naapurit ja ystävällinen yhteisö. Istun parasta aikaa tässä sohvalla ja katson merelle, aurinko painuu meren taa...
Oikein suloista sunnuntaita!!
XX Päivi

20 kommenttia:

  1. Ohhh my goodness Paivi... I would move right in....it is a little paradise...are you renting it out as a permanent home or a holiday rental ? I can see why it makes you a little sad to let it go !!!
    Wishing you a nice Sunday hugs Ellen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi Ellen, thank you for your comment. We are renting it out as a permanent home and I have to say I feel sad because I love that sea and nature which are so close here. :-))
      XX

      Poista
  2. Etsimme asuntoa ja kuvien perusteella ihastuin täysin!! Tässä voisi olla meidän unelmakotimme...

    VastaaPoista
  3. Ihana paikka, ja tuo meren läheisyys kruunaa...! Mukavaa sununtaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meri ja luonnon läheisyys ovatkin tämän paikan valttikortit :-))
      XX

      Poista
  4. Omg, mikä paikka! Tuolla ei voi olla muuta kun onnellinen <3
    Kylpyhuoneen lattia on ihana!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, täällä on kyllä oltu melkolailla onnellisia :-))
      XX

      Poista
  5. Ihana asunto ja mitkä maisemat!
    Päivi, mikä se upea valkoinen talo on edellisessä postauksessasi??? Ootteko muuttamassa Suomeen? Se talo näyttää todellakin unelmalta!

    VastaaPoista
  6. Hei ja kiitos. Se talo on se meidän vanha omakotitalomme täällä Espoossa ja teemme nyt sinne täydellisen remontin. Emme halunneet myydä sitä,koska se on sisältä jotenkin niin moderni ja mielenkiintoinen. Ulkoasu on vähän nuhjaantunut, mutta piharemontti tehdään sitten kun taas on rahaa :-)) Siihen nähden, että talo on rakennettu 80-luvulla, on sisätilat kivasti suunnitellut. Niin olemme siis palaamassa Suomeen, ainakin puoliksi :-))
    XX

    VastaaPoista
  7. Ihana asunto - voin lämpimästi suositella tätä jollekkin vuokralaiselle.
    Aurinkoista viikkoa.

    halauksin.Sanna

    VastaaPoista
  8. Aivan ihana asunto! Muutaisin tuonne heti, jos olisi mahdollista ja varsinkin tarpeellista saada asunto pääkaupunkiseudulta. Toivottavasti löydätte mukavat vuokralaiset!

    VastaaPoista
  9. Aivan ihana asunto ja mitkä maisemat. Oikein mukavaa uutta viikkoa./t. Helena :)).

    VastaaPoista
  10. Hei Päivi!
    Kaunis asunto ja upealla paikalla. Bongasin kuvista myös kivan tv-tason/sivupöydän. Muistatko, mistä matalat pukkijalat on hankittu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, taso on ostettu aikoinaan Ikeasta, joten se on kokonaisuus, tosi kiva minusta myös. :-))
      XX

      Poista
  11. Ihanat kuvat olet taas onnistunut ottamaan, niin kaunista ja kodikasta.

    VastaaPoista
  12. Onpa ihana koti ja ihania tavaroit voi jestas <3 Kauniit kuvat jälleen kerran!

    VastaaPoista
  13. KIITOS PALJON TEILLE KOMMENTEISTANNE :-))
    xxxxx

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...