sunnuntai 12. toukokuuta 2013

BEAUTIFUL DAY / Mother's Day


















Hei täältä maanantaiaamusta jälleen...monet, monet kiitokset uusille lukijoilleni, mukavaa, että olette löytäneet blogiini.
Eilinen päivä oli IHANA, sehän oli Äitienpäivä. Minua on hemmoteltu oikein kunnolla. Sain aamupalan vuoteeseen ja mieheni tuntien, hän on noussut jo todella aikaisin, kuten tavallista ja minäkin nautin siis varhaisen aamiaisen, klo 7:30!! (Lapsia ei raaskittu herättää siihen aikaan...) 
Kävimme koko porukan voimin äitienpäiväbrunssilla,aahh, mitä suussa sulavia herkkuja ja ilmassa oli juhlan tuntua. 
Sain myös jo edellisenä päivänä mieheltäni ruusuja ja illalla vielä kauniin Michael Korsin kellon. Tämä kello oli unelmien lahja minulle, olin käynyt sitä katsomassa jo pari kuukautta aiemmin ja nyt sen sain (tavallaan äitienpäivä/synttärilahja). Minähän rakastan rannekelloja ja viime vuosina minulla on ollut ranteessa milloin minkäkinlaista kelloa hinnaltaan kahdeksasta eurosta neljäänkymppiin ja niiden kellojen tarina on aina ollut lyhyt, kuten arvata saattaa, viimeksi irtosivat viisarit, heh.
(Ruusuja muuten kokeiltiin eri pöydille, oli sivupöytää, ruokapöytää, lipastoa... nyt ovat ruokapöydällä keskeisellä paikalla, joten nuo ''kainot'' kuvat minusta ruusumaljakon kanssa, eivät ole ihan feikkiä...) 
Toivottavasti teillä oli myös ihana Äitienpäivä ja ensi vuonna sitten taas...(lapseni  lähtee takaisin Suomeen tänään, joten minulla on paremmin aikaa ja illalla pääseen kurkistamaan toivottavasti moneen Äitienpäiväviettotapaan...)
Nyt oikein mukavaa viikon alkua.
HAVE A WONDERFUL WEEK!
XX Päivi
P.S. Kiitos, olen saanut teiltä paljon sähköpostia koskien toiveitanne päivitysteni suhteen, olen siitä iloinen ja olen laittanut kaikki toiveet korvan taakse. Lisäksi on tullut paljon, paljon tiedusteluja koskien monday TO sunday HOME-tuotteita ja kesällä voin postittaa tuotteita sen mukaan mitä varastosta löytyy. Lisäksi järjestän jossakin vaiheessa kesällä POP UP-tapahtuman. Tiedoitan kaikesta täällä blogissani.
xx 

23 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos sinulle, toivottavasti suurimmaksi osaksi ihana...aina ei tietysti jaksa olla... :-))
      XX

      Poista
  2. Ihana kello ja ah, niin ihania ruusuja :) Mukavaa uutta viikkoa sinne :)

    VastaaPoista
  3. Voi mitä kaikkea mä olen missannut, kun en ole ehtinyt sun (enkä muidenkaan) blogia lukemaan pitkään aikaan! Siis ensiksi synttärionnittelut, aivan upean lahjan sait! Ja sitten voimia lääkäriasioiden kanssa, toivottavasti edessä oleva tähystys menee hyvin! Ihania raparperi- ja kesäherkkukuvia, ja huomasinpa yhdestä kuvasta, että meillä on samanlaiset autonavaimet, hih ;) Teillä on jo lämmintä siellä, toivottavasti täälläkin pian... Ihanaa viikkoa sulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Riikka, kiitos onnitteluista... tutkimusaikaa en ole vieläkään saanut tilattua, kun vain vetkuttelen ja vetkuttelen ihan vain sen vuoski, että on niin epämiellyttävästä tutkimuksesta kysymys...
      Mukavaa viikkoa myös sinne!
      xx

      Poista
  4. Aivan upea kello! Kyllä äitienpäivää on ihana viettää :-)
    Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet kiitokset...kunhan Suomeen päästään, toiveena on, että saisin kaikki lapset saman pöydän ääreen äitienpäivänä, ehkä parin vuoden kuluttua onnistuu... :-))
      XX

      Poista
  5. Ihana kello! Sylillinen ruusuja! Ja kivat korkkarit ;) Onnellisuus paistaa kuvissa!

    VastaaPoista
  6. Kiitos Sally, heh vähän tuossapientä poseerausta ilmassa ja lapsi kuvasi oikein konekiväärimäsesti askel askeleelta, mutta päivä oli onnellinen... :-))
    Xx

    VastaaPoista
  7. Ihana kello!!!
    Ollaan saatu nauttia todella ihanasta säästä... äitienpäivänä lisäksi hyvästä seurasta ja ihanista herkuista :))

    Oikein mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  8. Oih mitkä ihanat ruusut, herkut ja lahjakin!

    VastaaPoista
  9. Ihanat ruusut ja tosi upea kello.Nyt ei taida tuosta kellosta viisarit hevin irrota... Oikein mukavaa viikkoa sinulle.Täälläkin on kesän tuntua ilmassa koivikot vihertää sinivuokot ja valkovuokot kukkivat upeasti.Kaunista,kaunista..../Helena

    VastaaPoista
  10. Kylläpä sinulla on ollu leppoisat oltavat äitienpäivänä. Ja mikäs sen ihanampaa kuin rakkaat ympärillä. Todella kauniin kellon olet saanut lahjaksi, itse kun valitsee niin mieleisen saa ;) ja hei mitkä herkut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsehän ne lahjat yleensä valitsen, on kokeiltu sitäkin, että mies valitsee, mutta muutaman kerran on lahja mennyt vaihtoon, joten sitten on pitäydytty tässä käytännössä. :-))
      XX

      Poista
  11. Ihana kello, tyttäreni on toivonut Michael kelloa kun valmistuu. niitähän on monia malleja?
    Tuo valkoinen puserosi olisi kiva saada, ei sun päältä vaan :) vaan teidätkö mistä sellaisen saisin?? Olisi ihanaa.

    Minä olin Äitienpäivän poissa Hesasta mieheni vanhempien luona. Nyt lapset kutuivat brunssille ensi sunnuntaina. Ovat edellisestä avioliitostani. Upea ajatus, upeat lapseni!!

    Kaunista viikkoa Sinulle !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Soile, Kyllä kellojan on todella monia malleja ja ovat kyllä nuorekkaita ja kivoja. Valkoinen puseroni on toissakesältä Espritin mallistosta, ihan minun lempparipaitani.
      Oikein suloista viikkoa myös sinne!!
      XX

      Poista
  12. Onpas kiva kello!! :))
    Ja ihanat hekutkin :)
    Voih, koskakohan me taas vietämme äitienpäivää yhdessä....
    Haleja haleja <3<3<3

    VastaaPoista
  13. Iltaa! Sinulle on tunnustus blogissani:
    http://bonbonvol2.blogspot.fi/2013/05/tunnustus-ja-ihan-pieni-kurkkaus-eelin.html

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...