lauantai 4. toukokuuta 2013

ON VACATION...Budapest, Split, Zagreb, Bratislava...












Terveisiä Itäisestä Euroopasta...matkaa taitettiin autolla ja autossa tulikin sitten istuttua oikein urakalla, ajoimme sellaisia viiden tunnin pätkiä, joskin mukana oli myös pari kahdeksan tunnin matkaa. Ollessamme jo matkalla kohti Unkaria, aloimme miettiä, jäikö hellanlevy kotona päälle... kenelle soittaa kun kaikki ovat lomalla...viimein saatiin vuokraisäntä kiinni, jolla ei muuten ollut avainta ja joka lopulta kiipesi aitamme yli ja sai ikkunasta kurkattua, ettei levy ollut päällä...HUH...perillä kyselin kameran laturia, tietokonettani, jolloin mies huomasi, etti ollut kyseistä laukkuani pakannut autoon lainkaan, vaan se oli jäänyt autotalliimme, Grrrr...Hotellit varailimme vasta paikan päällä, kun emme oikein tienneet kuinka kauan viivymme kussakin kaupungissa...pientä nahisteluakin aina välillä syntyi, kun matkassa on aviopari, pari teiniä ja koirakin vielä, joka piti pissattaa, kakattaa jne. Kaikesta selvittiin ja BUDAPEST näytti meille kauneimmat kasvonsa, lämmintä oli +27 ja me nautimme. Minä olin ainut, joka olin käynyt kaupungissa...siis silloin kun oli 17v!!! Kuvat Axelista ovat muuten Matildan ottamia, ei huonoja...sisar saa ottaa, äiti ei...
Seuraavaksi siirryimmekin sitten Koatiaan, upea SPLIT!

































Split on todella kaunis kaupunki Adrianmeren rannikolla, vaikutteita Rooman ajalta. Kaupunki on täynnä pieniä kujia, jotka on päällystetty valkoisilla kivillä, ja jotka ovat ajan saatossa hioutuneet sileiksi ja kiiltäviksi.
Loistava mahdollisuus tehdä vene/laiva-matkoja kaupungin edustalla oleviin saariin.
Suosittelen lämpimästi tätä ihanaa noin parinsadan tuhannen asukkaan kaupunkia.
Seuraavaksi siirryimmekin sitten takaisin kotiinpäin ja pysähdyimme yhdeksi yöksi Kroatian pääkaupunkiin Zagrebiin, joka oli meille vain matkan varrella oleva pysähdyspaikka. Ajoimme nimittäin noin kolmisen tuhatta kilometriä kaikenkaikkiaan...


 Zagrebista ajoimme Slovakiaan ja siellä yövyimme Bratislavassa, jossa vietimme viime vuonnakin yhden yön matkallamme Italiaan. Bratislavan vanha kaupunki on kaunis. Ilmat olivat viilenneet ja olimme väsyneitä, joten kävimme syömässä hyvin ja nukuimme kunnon yöunet.
 Viimeinen ajopätkä olikin sitten kahdeksan tuntia ja saavuimme perjantai-iltana Varsovaan. Keitin heti itselleni kupin suomalaista kahvia...vatsani reistaili matkalla, joten kahvi ei ole sitä parasta lääkettä, mutta niin hyvää tuo kunnon suomalainen Juhlamokka...
Matka oli ihanaa yhdessäoloaikaa meille kaikille, tiivistä sellaista...eiköhän nyt olekin aika siirtyä näiden kaikkien matkakuvien jälkeen (joita onkin ollut aika paljon) sisustusasioiden pariin...



 Tänään tyttäreni Aino-Kaisa on Espoon Leppävaarassa Kartanon kevätpäivillä monday TO sunday HOME-tuotteiden kanssa 10-15.
                                                         IHANAA VIIKONLOPPUA!!
HAVE A GREAT WEEKEND!!
                                                                              XX Päivi

29 kommenttia:

  1. Hei Päivi! Ihan kiva kuulla, että muillakin tuo matkalle lähtö on toisinaan yhtä häseltämistä:) Vaatii lujat hermot, mutta onpahan jotain, mitä jälkeenpäin muistella. Ihanat kuvat, tuonne kun pääsisi! Mukavaa loman jatkoa! Terveisiä sateisen koleasta Pohjois-Suomesta.
    Sanna

    VastaaPoista
  2. Hei Sanna, kiitos kommentistasi...aina sattuu ja tapahtuu, kun olisikin jokin nappi, josta voisi vääntää päälle sataprosenttisen lomavaihteen...ihana loma kuitenkin. Täällä Varsovassakin melko viileää... :-))
    XX

    VastaaPoista
  3. Päivi, kuvia katsellessa iskee matkakuume. Niin ihanan näköistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna, Kroatia kiva paikka monine kohteineen; Split, ihanat saaret jne.
      XX

      Poista
  4. Aivan ihania kuvia taas!! Niin ihanan näkösiä paikkoja että tekis mieli lähteä reissuun heti, kyllä euroopassa on vaan kauneimmat paikat :) ja noin lämmintäkin jo että ihan shortseissa tarkenee, täällä vielä niin kylmää ja tuulista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanne, Euroopassa on aaunista, mutta niin on Afrikassa, Aasiassa jne. maailma on täynnä kauniita asioita ja paikkoja. :-)) Kroatiassa oli parhaimmillaan +30!!
      XX

      Poista
  5. Ihanat lomakuvat! Olette saaneet nauttia kauniista säästä! Aurinkoista viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, toivottavasti sielläkin aurinkoa ja lämpenevää!
      XX

      Poista
  6. Voih kuinka ihania matkakuvia..jälleen kiva paita sinulla tuossa kuvassa:)t.jaana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, heh tuo paita on taas niitä minun alennuslöytöjäni -50%!! Ihanan ohut kesäpaita pienine koristeineen...
      XX

      Poista
  7. WONDERFUL POST!!
    Have a nice weekend!
    Carmen

    VastaaPoista
  8. Ai, että kuinka ihania kuvia. Budapest on meille, kun toinen kotikaupunki, ollaan sielä kovin usein reissattukkin. Ja mieheni sisko on unkarilaisen miehen kanssa naimisissa, joten sekin lisännee mielenkiintoamme hänen kotimaahan. ;)
    Split, sinne mä tahdon. Varsinkin näidän kuvien jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kuinka ihanat siteet teillä on Unkariin, Budapest on kyllä upea kaupunki, muista kaupungeista ei kokemusta.
      XX

      Poista
  9. Ihania matkakuvia! Piipahdinkin tänään Espoossa ja sain vihdoin hankittua ihanat pellavaiset petivaatteet :) Täällä oli tänään lämmin hyvinkin kesäinen päivä ja sain uudet lakanat jo ulkona kuivaksi ja heti pedattua sänkyyn. Mukavaa lauantai-illan jatkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ihanaa, toivottavasti kerroit Aino-Kaisalle kuka olet, jos ei tunnistanut sinua. Monet kiitokset!!
      XX

      Poista
  10. Ihania kesäisiä tunnelmia, täällä kesään on vielä hetki matkaa, mutta kevät on jo tullut!

    Tuo ikkunaluukkukuva oli eritoten mieleeni; kesäloma, raukeat iltapäivänokoset ja tuuli puhaltelee lämpimästi ikkunasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana tuo sinun kesäkuvauksesi, kesällä meno tosiaan pitäisi olla rentoa ainakin lomalla.
      XX

      Poista
  11. Oi kun on ihanan näköistä, tulee niin kova matkakuume noita kuvia katsellessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkustaminen on hauskaa ja sieltä kotiinpalaaminen tuntuu aina hyvältä myöskin.
      XX

      Poista
  12. Ihanalta näyttää lomanne! Ja terveiset Suomesta! Ollaan Ineksen kanssa pikavisiitillä...mahtavaa täälläkin, lumet sulaneet ja on niin keväistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Tiina, odotan jo kesää ja tapaamistasi!
      XX

      Poista
  13. Auts - Budapest, yksi mun lempparikaupungeistani (Prahan ja Lontoon ohella) - viimeksi olin viime marraskuussa ja aion palata vielä monta kertaa, jos Luoja suo. Noissa muissa kaupungeissa en olekaan käynyt - paitsi tuossa ihan alussa mainitsemassasi Bratislawassa, josta tykkäsin kovasti. Noissa itäeurooppalaisissa kaupungeissa on jotain sellaista, josta tykkään hurjasti. Kiitos kuvista!
    Aurinkoisia päiviä sinne Varsovaan♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos kommentistasi, me olemme myös hurahtaneet tämän Puolan komennuksemme aikana Itä-Eurooppaan, en sano, että lännessäkään mitään huonoa olisi, mutta kuitenkin...
      XX

      Poista
  14. Kuvasi ovat upeita ja herättävät matkakuumeen. Budapest on tuttu kaupunki, mutta Splitissä en ole koskaan käynyt, vaikka se on vuosia ollut where to go-listalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, suosittelen Splitiä lämpimästi ja siitä reissua veneellä/laivalla edustalla oleviin saariin, jotka jäivät meillä valitettavasti näkemättä kun koiramme oli mukana...
      XX

      Poista
  15. Wonderful trip:))))
    hugs
    have a nice days:))

    VastaaPoista
  16. Hihii, hellanlevy päällä... ;D Aika legendaarista, mutta pakko myöntää, että välillä itselläkin tulee samat mieleen ja mikäs siinä sitten auttaa... Onneksi avulias vuokraisäntä pelasti tilanteen :)
    Upeita kuvia - varmasti mahtava reissu. Itsekin haikailen Kroatian rannoille ja kenties hieman pulahtamaan mereenkin sukeltamisen merkeissä. Ehkä joskus. Noissa muissa kaupungeissa onkin tullut käytyä inter-raileilla vuonna yks ja kaks.
    Pakko vielä kommentoida samalla lailla kuin eräs lukija minulle aikoinaan, että onpas miehelläsi karvaiset käsivarret!! Hehee =D

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...