perjantai 31. toukokuuta 2013

INSPIRATION IMAGES
































Jatketaan vielä keittiölinjalla...keräsin kuvia erilaisista keittiöistä (kuvat: VT wonen). Keittiöt eivät ole ehkä ihan tavallisemmasta päästä, mutta kaikissa niissä on jokin kiva yksityiskohta. Muistattehan kun kerroin, että itselläni siintää ajatus keittiöremonista...

Kuten sanottu, asioista voi innostua jo hyvissä ajoin, kuten minä. Elomme maailmalla on ollut ihanaa ja pariin otteeseen on aina välillä elelty omassa Suomen kodissa parisen vuotta kerrallaan ja sitten taas lähdetty reissuun.

Kodit maailmalla olemme saaneet itse valita ja kaikki talot ovat olleet vähän erilaisia, mutta ihania jokainen. Mihinkään niistä ei ole kuitenkaan voinut teettää mittavia muutoksia oman mielen mukaisesti. Useimmiten seinät on maalattu valkoisiksi toiveemme mukaan (nykyisessä talossa oli esim. tummankeltaiset seinät...), lattiat hiottu ja käsitelty uudelleen. 
Thaimaan kodissamme aikoinaan pyysiin vuokraisäntää muuttamaan keittiön kaapistot valkoisiksi...hän hankki remppamiehet maalaamaan ovet valkoisiksi...pojat eivät sitten putsanneet tai hioneet vanhoja kaapinovia lainkaan vaan maalasivat entisten asukkaiden elämänjälkien päälle ja muutamien päivien kuluttua maalin läpi alkoi tihkumaan jotakin mönjää ja rasvaa, joten maalaushomma meni uusiksi kokonaan ja me ihmettelimme vieressä ''ammattimiesten'' osaamista. Pääsimme kuitenkin asumaan taloon pian ja se kodeistamme olikin se kaikkein ihanin ja mieleisin meille; Thaimaan maaseudulla kaiken vehreyden keskellä puistomaisissa maisemissa.

No, nyt ei onneksi tarvitse maalata kaapin ovia (se on tehty myös aikoinaan ikiomaan keittiöön ja oman miehen toimesta ja oikealla tavalla...), nyt kuitenkin toivon saavani kokonaisen uuden keittiön viimeinkin ja juuri sellaisen mistä unelmoin, kunhan vain tietäisin mistä sitten unelmoin ja mitä haluan...no, onhan tässä aikaa miettiä.

Tein taas muuten tilauksia kesän POP UP myyntiini Espooseen (täällä oli eilen arkipyhä)...voi kun olisi isommat tilat myydä tuotteita, enemmän aikaa ja enemmän rahaa niin tietäisin kyllä mitä tilaisin, mutta mennään nyt näillä tiloilla, rahoilla jne. eli 5.-6.7. Ihania tuotteita kuitenkin on tulossa!!
Nyt hyvää viikon alkua teille kaikille.

P.S. Tiedättekö, olette lämmittäneet mieltäni myös sähköpostiviesteillä, kiitos niistä todella paljon!!
HAVE A GOOD WEEK
XX Päivi

29 kommenttia:

  1. Voi mitä keittiöitä! Ihanuutta, kun voi unelmoida ja suunnitella.
    Oikein hyvää viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unelmathan ne meitä kantaa...ei ole väliä toteutuvatko unelmat vai eivät, niitä pitää kuitenkin olla :-))
      XX

      Poista
  2. Kiitos, liian aikaisessa suunnittelussa voi olla sellainen kielteinen puoli, ettei kaikki menekkään niinkuin on suunnitellut, elämä kun on niin arvaamatonta, mutta kyllähän unelmia pitää olla... :-))
    XX

    VastaaPoista
  3. Onpas ihastuttavia keittiökuvia! Kaikki aivan loistavia, muutama niistä nousi suosikeikseni.
    Mukavaa perjantaita Varsovaan ja terkut Budapestista!
    Tibs

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Budapestin (ihana kaupunki) terveisistä.
      XX

      Poista
  4. Ihan järjettömän ihania - tuo rouhee puinen liukuovi on niin upea!

    VastaaPoista
  5. Ikävä kyllä en pääse Pop Up myyntiin heinäkuussa. Onko tuotteita mahdollista tilata esim. postitse?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, onpa harmi. Kyllä tuotteita on mahdollisuus tilata postitse ja kun pääseen Suomeen, laitan lisää kuvia blogiini.
      XX

      Poista
  6. Kauniita keittiöitä, monta yksityiskohtaa kelpaisi kyllä minullekin :)
    Oikein ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. Miten niin liian aikaista, mä vähän jo suunnittelen kesähuvilan keittiötä vaikka itse huvilaakaan ei ole vielä...upeita inspiskuvia, kiitos!
    Ja, olipa ihana rupatella pitkästä aikaa. Enää muutama viikko, niin voidaan jatkaa juttua livenä, tai ehkä menee vielä kuukausi :( .
    Vettä tulee edelleen ja paljon, ollaan kuin autopeseussa,ikkunoista ei näe ulos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ja hyvin suunniteltu on puoliksi tehty :-))
      Täällä lämmintä ja aurinkoa. Piakkoin tavataan!
      XX

      Poista
  8. Kauniita keittiötä. ü . Aina pitää unelmoida. - Hanna

    VastaaPoista
  9. Nonniin. Ei se ole liian aikaista. :)
    Täälläkin funtsitaan, että mitäs meidän keittiölle voisi tehdä...
    Ihania inspiraatiokuvia, siellä oli paljon ihania piirteitä..
    Halit <3 <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teidän keittiöhän on hyvä...
      Halit myös teille sinne!
      <3<3<3

      Poista
  10. Hei tajusin, että olen kerrankin Suomessa lomalla seuraavan myyntitapahtuman aikoihin, itsekin ulkosuomalaisena, kun en ole koskaan yleensä maisemissa. Täytyneepä yritää päästä paikalle, blogisi on niin hieno, upea ja mainio, kuten myymäsi tuotteetkin.

    VastaaPoista
  11. Voi mitä keittiöitä! Unelmia pitää aina olla toiset toteutuu toiset eivät ja sitten tulee uusia unelmia.Totta tosiaan kuvistasi saisi aivan upean sisustuskirjan.Unelmoidaan siitä...
    Ihanaa viikonloppua.Meillä on nyt KESÄ lämmintä ja suuri aurinko taivaalla (kuten ranskalaiset sanovat).Terveisin Helena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Helena, joo kesällä pitää olla tuo suuri aurinko taivaalla :-))
      XX

      Poista
  12. Niin ihania keittiöitä ja iiisoja, voi kun mäkin saisin ison keittiön, meillä niin pieni. Mukavaa viikonloppua sinne teille :)

    VastaaPoista
  13. Ihanaa paluumuuton kutinaa, eikö? Konkreettinen suunnittelu saa vauhtia unelmiin! Mukavat viikonloput ja kiitos kyökkifiilistelyistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän hullua, muutto kun vasta tapahtuu aikaisintaan vuoden kuluttua...mukavaa viikonloppua myös sinne!
      XX

      Poista
  14. Todella inspiroivia keittiöitä! Nuo avohyllyt on niin kivoja mut itse mietin vaan sitä miten niihin pöly laskeutuu,kuka jaksaa niitä pyyhkiä.. Minä haaveilen kahdesta uudesta keittiöstä,kotiin ja kesämökille,mutta täytynee vähän odotella vielä,se kun on niin kallista lystiä. T. Maija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Maija, tekisi mieli oikein revitellä keittiön kanssa, mutta kuten sanoit, tulee olemaan kallista hommaa ja keittiötä on sitten katseltava monen monta vuotta kyllästymättä...
      Xx

      Poista
  15. Kauniita kuvia ja ideoita, tykkäsin tosi paljon. En ole myöskään välttämätä sen perinteisen kannattaja, mutta oma remppa meni kuitenkin niin, että avohyllyt jäi pois, juurikin sen siivoamisen takia...olemme olleet tyytyväisä tähänkin versioon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sarppu, voi olla että meilläkin sitten joskus kuitenkin perinteisempää...sulla oli ihania Varsova kuvia muuten!!
      Xx

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...