sunnuntai 18. tammikuuta 2015

SUNDAY MOOD










Hei,
nyt se valittaminen taas alkaa...
Tällainen minä olen; valittaja, vetistelijä, haikailija, huokailija jne.

Istun täällä yksikseni...taas, onneksi on edes Bea jaloissa.
Tyttäreni tuli miehensä (+ pikku-Hugo)kanssa paketttiautolla hakemaan vanhaa rautasänkyä, koriste-esineitä, ruukkuja, koreja, koreja ja koreja autotallistamme.

Laitoin lounassalaatin valmiiksi, kun Aino-Kaisa ja Anssi saapuivat. Oli niin mukavaa kun taloon tuli taas hetkeksi eloa. Kaiveltiin tavaroita autotallista ja sitten juotiin vielä kahvit. Visiitti oli lyhyt, koska tyttäreni harrastaa laulua aina sunnuntaisin, niin oli jouduttava takaisin ja minä jäin tänne pyorittelemään peukaloita ja ihmettelemään kun talo jälleen hiljeni.

Tyttäreni on valitettavasti tullut minuun tuossa vetistelyssä
ja vaikeudessa erota, sanoa näkemiin...

Minulle näistä pienistäkin eroista on tullut isoja hyvästijättöjä, en tiedä johtuuko se tästä matkalaukkuelämästä, jota olemme eläneet niin monet vuodet ja aina on hyvästelty ystäviä ja rakkaita jossakin päässä.

Tässä muuten alla kuva muutamista koreista, jotka lähtivät tallistamme,
mies on kyllä tästä iloinen.

Lupaan laittaa seuraavaksi iloisempaa postia tulemaan :-)).


Oikein ihanaa sunnuntai-iltaa ja 
alkavaa viikkoa!
Kiitos myös kaikille teille, jotka ehditte käväistä puodissa lauantaina auttamassa minua saamaan hiukan lisätilaa :-)) 
KIITOS!

XX Päivi

17 kommenttia:

  1. Vetistelään ja huokaillaan me äiteet rauhassa :)

    VastaaPoista
  2. Täälläkin on samanlainen vetistelijä ja itkijänainen. Näkemiin ja hyvästit on vaan niin sydäntäsärkeviä. Herkullisen näköisen lounaan olet tehnyt! Oikein mukavaa sunnuntai-iltaa ja uutta viikkoa. / t. Helena :))

    VastaaPoista
  3. No voi sinua! Kyllä muuten tuollainen lastillinen tavaraa tekee tilaa ja tuo energiaa teidän taloonne! Meillekin voisi joku ajella hakemaan lastin!
    ps. Meinasin eilen tulla käymään, mutta sitten totesin, että nyt ei shoppailla, enkä viitsinyt tulla vaan moikkaamaan ostamatta mitään...

    VastaaPoista
  4. Ymmärrän kyllä :-) itse olen kuuden lapsen äiti ja jo vuosia osa lapsista on asunut isänsä luona.. Ei viikonlopun loppumiseen ja hyvästeihin taida tottua koskaan... Arkea asustellaan kolmen lapsen kanssa ja heilläkin on paljon menoa kavereiden kanssa. Muutama vuosi sitten kun talo oli aina hälinää täynnä oikein odotin, että koskahan sitä kuulisi omat ajatuksensa... Se aika on lähellä.. Enkä haluaisi sitä tyhjyyttä taloon sitten kuitenkaan mutta minkäs tekee kun lapset kasvaa ja tulee heidän aika asettua omilleen.

    VastaaPoista
  5. Kiitos eilisestä Päivi :) Tänään uudet lautaset oli käytössä ja oon niin tyytyväinen, ihan kuin ruokakin olis maistunut niistä herkullisemmalta :)))
    Mukavaa viikonalkua! Rupatteluhetkiä odotellen t. Merja

    VastaaPoista
  6. Kauniita kuvia Päivi, kuten aina!
    Mieki olen samanlainen vetistelijä, että kun heit sanotaan ja halataan, niin silmä kostuu aina....
    Onneksi sulla on siellä tuo suloinen Bea kaverina:)
    Ihanaa sunnuntaita Päivi <3

    VastaaPoista
  7. Ihanan keväiset kuvat ❤️
    - No onneksi meitä vetistelijöitä on enemmän... ei tarvitse yksin kyyneleitä tiputtaa ❤️ :)

    VastaaPoista
  8. Voi Päivi sun haikeutta siellä. Mäkin yritin tehdä tilaa sun puodin hyllyille ostamalla muutaman keramiikkakipon aiemmin viikolla. Mukavaa jutustelua ja ajatusten vaihtoa siinä samalla. Ja kai se maailmakin vähän taas parani. ; ) Saako kysyä mitä olit leiponut eli mitä on neliskanttisissa kipoissa vadelmien kera? Ihanasti Bea tähyilee ulos. Mukavaa alkavaa viikkoa sulle!

    VastaaPoista
  9. On se vähän surkuhupaisaakin tämä ihmisen elämä. Täytyy näet tunnustaa, että nyt kun koko porukka on koossa vielä, joskus haaveilen siitä, että saisi hetkiä, jolloin olla ihan ihan yksin. Mutta ei aina ja ikuisesti, vaan vaikka päivä tai viikonloppu silloin ja tällöin. Ehkä minullekin sitten lopulta käy noin, kun se yksinäisyys oikeasti saapuu?

    VastaaPoista
  10. Nice blog you have and woderful pictures!
    Susanne

    VastaaPoista
  11. Mä olen ihan maailman surkein hyvästienjättäjä, joten tiedän tarkalleen, mistä puhut! Yritän aina rimpuilla niistä tilanteista, mutta aina se ei todellakaan ole mahdollista, eikä viisasta.:P Viime keväänä kovetin itseäni (ja itkeä pillitin tie kuinka monta kertaa etukäteen), kun piti hyvästellä viisi vuotta opettamani oppilaat. Selvisin ihan uskomattoman hyvn, ihan pikkaisen itkeä tirautin.;D Ei se minusta Päivi haittaa, että näyttää tunteensa ja on herkkä. En sen vuoksi itseäni yritä kovettaa, mutten halua ihan itkuiitana olla ainakaan töissä. Varmaan sullakin yleensä helpottaa, kun hyvästit on jätetty?
    Voisiko saada tuon uskomatton herkullisennäköisen jälkiruuan ohjeen? Alkoi välittömästi kuola valumaan.:)

    VastaaPoista
  12. Ihana hetki teillä on kuitenkin ollut. Kauniita kuvia herkullisesta tuokiosta.

    VastaaPoista
  13. Minäkin itken herkästi niin ystäviä tavatessa kun heille hyvästejä jättäessä. Iän myötä herkkyys on vain lisääntynyt, mutta toisaalta myös oman itsensä tuntemus, eikä itku enää hämmennä tai nolostuta. Pikemminkin ajattelen, että on voimaa ja rohkeutta näyttää tunteensa ja se, että toinen ihminen on tärkeä. Iloa uuteen viikkoosi t. Nina

    VastaaPoista
  14. Great blog. I liked it very much. Photos are great. I follow you, couls you follow back, pls:

    http://mylovelyfashionbih.blogspot.com/

    VastaaPoista
  15. THANK YOU for your lovely comments!!!! <3
    Kiitos teille ihanista kommenteistanne, meitä ''itkijänaisia'', vetistelijöitä näyttää olevan enemmänkin, olette ihania ja tiedättekö saan lohtua kommenteistanne ja tsemppiä kaikille samassa tilanteessa oleville ja niillekin, jotka ovat jossakin muussa elämänvaiheessa!
    XX Päivi

    VastaaPoista
  16. Ihana tunnelma välittyy sinun kuvista :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...