tiistai 15. lokakuuta 2013

POST OFFICE
























Kävin eilen postissa, tässä ihan meidän lähellä olevassa vanhassa postirakennuksessa, mistä lähetän aina postini. Postivirkailija ottaa merkit postimerkkikirjasta ja ne liimataan vanhanaikaisesti kuoriin. Näin myös silloin, kun lähetin toistakymmentä pakettia huivejani täältä sinne Suomeen. Ensimmäiset viisi kuvaa ovat postitoimistosta sisältä ja ulkoa, mitä sanotte?

Lisäksi postitoimisto sijaitsee kauniissa Wilanowin puistossa, josta löytyy myös Wilanowin upea palatsi puutarhoineen ja kaunis kirkko, upeita ravvintolaita jne. Postimatkallani mietin teitä lukijani ja ajattelin näyttää kuinka kauniisiin maisemiin voi joutua, kun kipaisee lähipostiin. Täällä on kauniit syysilmat ja ihmiset istuskelevat ulkokahviloissa. Kaikki puut ovat verhoutuneet kultaisiin viittoihin ja eilen tunsin suurta onnea kävellessäni puiston alueella.

Tunnelmat ovat nostalgiset siitä syystä, että tämä saattaa olla viimeinen syksyni tässä upeassa ja minulle rakkaassa kaupungissa. Voisinpa elää sujuvasti kahdessa maassa, sillä en millään haluaisi jättää tätä kaikkea, mutta samalla ikävöin Suomessa asuvia lapsiani ja haluaisin ihan kokopäiväiseen työhön omassa yrityksessäni. Katsotaan kuinka tässä käy.

Toivon voivani edes hiukan välittää tätä kauneutta täältä, sekä menneen ajan tunnelmaa. Viimeiset kolme kuvaa ovat ravintolasta lasiverantoineen, eikö olekin kaunista. 

Hyvää viikon jatkoa, meillä on täällä koululla torstaina Kansainvälinen päivä, johon ollaan valmistautumassa, Axel saa ystävänsä tänne Suomesta syysloman viettoon, kaikkea hauskaa tiedossa.
XX Päivi

31 kommenttia:

  1. Oi mikä postimatka! Upea paikka ja ympäristö - ymmärrän kyllä hyvin, että tuollaisia maisemia jää ikävä. Ja täällä matkakuume kasvaa, vaikka ei ole mitään suunnitelmia mihinkään suuntaan. Mutta mulla on levottomat jalat;)
    Kaunista syysviikkoa sinne!

    VastaaPoista
  2. Oi miten kaunis vanha rakennus. Postissa käyminen olisi kyllä nautinto tuollaisessa talossa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin täll säällä on ihana mennsä postiin, joka sijaitsee puistossa. :-))
      xx

      Poista
  3. Jonottaisin mielelläni pitkään postijonossa tuollaisessa rakennuksessa jos pääsisi asioimaan. :) Aivan upea miljöö ja muutkin kuvat!!

    VastaaPoista
  4. Tuo posti ympäröivine puistoineen on niin upea. Kauniissa ympäristössä on varmaan mukavampi jonottaakin ;)

    VastaaPoista
  5. Nostalgista - tuossa kirkon vieressä oli vanha ASW jota kävin. Entinen luostari ja nykyään taitaa olla yksityinen katollinen kirkko. :) Ihana Wilanow.

    Maija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Maija, siinäkö se koulu on aiemmin ollut?? Wilanow on ihana!
      xx

      Poista
    2. Siinäpä juuri :) Hellepäivinä päästiin Wilanowin puistoon tunneilla. Matikkakin maistui ihan eri tavalla ;)
      Lounasta syötiin juuri noissa kahviloissa ja kioskissa koska tuolloin ei koulussa ollut ruokalaa tai ruokailutilaa.
      p.s. Yksityinen katollinen koulu piti sanomani edellisessä viestissä, ei kirkko :)

      Poista
  6. Voi että on kaunista :) Näitä kuvia on niin mukava katsella!

    VastaaPoista
  7. Voi kuinka kaunista...voisin olla vaikka jonottaja (niinkuin joskus wanhaan aikaan) tuossa postissa... Todella kaunista!! Ihania kuvia ISO KIITOS!! Hyvää loppuviikkoa sinnepäin <3
    -Maria Turust..

    VastaaPoista
  8. Kaunista, niin kaunista. Kiitos kun jaoit.

    VastaaPoista
  9. Siellä nuo rakennukset ovat niin upeita!!!

    VastaaPoista
  10. Todella kaunista, niin sisällä kuin ulkona! Vanhan ajan tunnelmaa, postimerkkien nuoleskelua ja leimasimen pauketta. Oijoi...

    VastaaPoista
  11. Kyllä noissa vanhoissa rakennuksissa mustine kattoineen ja ihanine kattokruunuineen on aivan oma tunnelmansa.Niin kauniita,
    ei voi muuta kuin huokailla ihastuksesta täällä!!!

    VastaaPoista
  12. Rakastuin Puolaan jo lapsena siellä käydessäni..Kauniita rakennuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet siis jo lapsena käynyt täällä, jokin tässä maassa viehättää...
      XX

      Poista
  13. Vähän erilainen kuin lähipostini... Viehättävä!

    VastaaPoista
  14. Oletko opetellut puhumaan puolaa, kun olet käsittääseni viettänyt siellä jo vuosia? Entä, tarttuiko thai-kieli? Kyselen siksi, kun työpaikallamme vierailee aina muutaman vuoden pestillä eri maalaisia, jotka eivät suostu puhumaan sanaakaan suomea, eivät edes yritä. Kaikkien on puhuttava heille englantia. Mutta itäeurooppalaiset ovat poikkeus, he puhuvat jo parin vuoden jälkeen ymmärrettävästi ja heillä on myös kova halu oppia oleskelumaansa kieli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, puola on tosi vaikea kieli ja sen opettelu olisi vaatinut todella paneutumista ja minulla on niin paljon muuta tekemistä, että en ole siihen paneutunut. Thai kieltä taas vaikeuttavat ''matokirjaimet'' ja Thaimaassa asuimme kahteen otteeseen, joten emme asuneet reilua kuutta vuotta yhteen putkeen, itse kieli ei niin vaikea ole. En myöskään ole päivittäin tekemisissä paikallisten kanssa, jolloin ehkä olisi hyvä osata vähän enemmän. Muutamilla fraaseilla ja englannilla pärjää hyvin. :-)) xx

      Poista
  15. Ihana Puola ja ihana Wilanow! <3

    VastaaPoista
  16. Voi mitä ihanaa kulttuurin, värien ja tunnelman rikkautta!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...