perjantai 18. lokakuuta 2013

INTERNATIONAL DAY










































Hei! Tältä lastemme koulu näytti torstaina, kun juhlimme vuosittaista Kansainvälistä päivää. Poikani sai olla Suomen lipun kantajana ja hän oli siitä niin ylpeä ja haikeakin, onhan tämä hänen viimeinen vuotensa täällä, itsekin tunsin haikeutta ja toisaalta ilmassa oli suuren juhlan tuntua. Lavalla nähtiin ihania esityksiä ja eri maiden liput liehuivat nuorten käsissä. Koko koulu pursusi iloa, värejä, makuja, tanssia ja laulua. Tässä vain osa kansallisuuksista esiteltyinä. 

Meitä on koulussa enää kolme suomalaisperhettä ja siis kolme äitiä rakentamassa ''Suomen pöytää''. Tänä vuonna mentiin jouluteemalla, viime vuonna olivat Angry Birds kova sana. Oli mukavaa jutella ihmisten kanssa, saada uusia tuttavuuksia ja sopia muutamia tapaamisiakin. Päivä oli SUPERHIENO, kiitos Tytille ja Jassulle mukavasta seurasta pöydän takana. 
Loistavaa viikonloppua kaikille!!

XX Päivi

19 kommenttia:

  1. Ihanaa kun koulussa järjestetään tälläisiä tapahtumia :)

    Mukavaa viikonloppua

    t.Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaiset tapahtumat kuuluvat kansainvälisen koulun opetusohjelmaan, kuten rokkibändit, kuorot, näytelmäkerhot jne jne. Esityksiä on sitten pitkin vuotta ja sehän on ihanaa, kun voi olla osallisena lukioikäistenkin koulunkäynnissä yleisön roolissa.
      XX

      Poista
  2. Hienoa,että jaksatte pienelläkin porukalla olla mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, pitäähän näihin osallistua. :-))
      XX

      Poista
  3. Olipa ihanan iloista meininkiä. Suomipoika niin komiana kantoi lippua! Jouluteema loistava, näytti kodikkaalta ja päivimäisen tyylikkäältä.
    Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Leena, iloa ja haikeutta oli ilmassa yhtä aikaa. Keväällä taas lukion viimeisen vuoden opiskelijat hajaantuvat ympäri maailmaa ja on hyvästien aika!
      XX

      Poista
  4. Näistä kansainvälisistä lapsista ja nuorista, jotka oppivat arvostamaan toinen toistaan luonnollisesti rodusta, ihonväristä, uskonnosta, kulttuurista ym. seikoista riippumatta, kasvaa avarakatseinen sukupolvi tekemään tätä maailmaamme kenties hieman suvaitsevaisemmaksi. Kuinka kauniita he kaikki ovatkaan, jokainen omanlaisensa ja sen vuoksi arvokas. Upeankuuloinen tempaus teillä siellä. Hyvää viikonloppua Varsovaan t. Nina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mahtavasta kommentistasi Nina...kiitos...
      XX

      Poista
  5. Ihana meininki välittyy kuvista. Kiva tapahtuma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Erja, koululla tapahtuu aina paljon kaikenlaista, se on tavallaan oma yhteisönsä tietenkin erilailla kuin koulumaailma Suomessa.
      XX

      Poista
  6. Ihanan kansainvälinen tunnelma!

    VastaaPoista
  7. What a great idea. Such wonderful happy photos full of vibrant colour.

    VastaaPoista
  8. Hei Päivi, ihania kuvia ja tunnelmia! Hetkiä, jotka muistatte aina. Nämä International Days ovat mahtavia hetkiä kouluvuoden aikana. Hieno homma, että saitte Suomi-pöydän pystyyn kolmen äidin voimin! Itse muistelen kaihoisana menneitä vuosia Singaporessa Overseas Family Schoolissa ja Pekingin ISB:ssä kahden pojan äitinä. Täällä Suomessa oma työ haukkaa arjesta suuren osan ja osallistuminen lasten kouluelämään on niin paljon vähäisempää - ei minun kyllä juuri edes oleteta osallistuvan ;) Haikeana muistelen menneitä. Mukavaa vuotta teille sinne Varsovaan! Ja kiitos kun saamme seurata eloanne siellä ;) terkuin Maarit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit, teilläkin on siis kokemusta Aasian kansainvälisistä kouluista, mahtavaa. Meilläkin lapset olleet ISB:ssä, mutta silloin kysymys oli International School of Bangkok, hienoja aikoja.
      Suomessa työ tosiaan vie niin paljon aikaa ja energiaa, ettei sitä millään ehtisikään koululla touhuilemaan...yritämme nauttia täällä mahdollisesti viimeisestä vuodestamme.
      XX

      Poista
  9. Olipa kiva tapahtuma! Kulttuuri on rikkautta. Monikulttuurinen kasvuympäristö antaa lapsille ja perheille paljon! Mekin olemme viettäneet syyslomaa täällä kera rakkaitten.

    Happy Sunday!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sally ja kiitos kommentistasi, mukavaa sunnuntaita sinne!
      XX

      Poista
  10. Olen viime aikoina vain piipahtanut pikaisesti blogissasi..tänään viivyin pitempään. Ja huomasin sen tosiasian, mitä markkinoinnissakin painotetaan, että kuvissa (varsinkin pitkissä sarjoissa) pitää olla ihmisä, jotta ne jaksavat kiinnostaa. Minun kohdalla se selvästi pitää paikkansa. Upea päivitys!!!




    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...